Oletko hyvän tekijä.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieraaat
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Olen auttanut tämän palstan kautta. Lahjoitin viime jouluna 70 euroa perheelle, joka palstalla sanoi ettei ole varaa mihinkään jouluruokaan jouluna. Olivat kiitollisia ja saaneet ostettua jouluruokaa ja pienet paketit lapsille. Myös tuohon joulun hyvänmielen ketjuun olen osallistunut ja yhteensä ostanut viiden vuoden aikana joululahjoja n. 500 eurolla ja lisäksi neulonut villasukkia. Olisin siis valmis yllättävässä tilanteessa auttamaan ihan vierasta, kun tietäisin, että apu tulee varmasti tarpeeseen.

Mihinkään spr keräyksiin en ole osallistunut 10 vuoteen. viimeksi silloin kun tsunami -keräys oli niin soitin 20 euroa maksavaan avustuspuhelimeen ja vuoden kuluttua sanottiin ettei ne rahat olleen vielä mennneet minnekään avustukseen.
 

Yhteistyössä