Oletko koonnut omaa reseptivihkoa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Professional Griefer
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Professional Griefer

Vieras
Millainen se on, oletko leikellyt lehdestä ohjeita tai kerännyt isomummin sukusalaisuudeksi luokiteltavia reseptejä siihen?

Vai onko sulla sellainen päässäsi? Vai riittääkö sulle valmiit reseptikirjat ja internetistä löytyvät ohjeet?

Aloin juuri kokoamaan omaani. Vaikka tekisin jonkun kastikkeen 1039 kertaa, en silti muista seuraavalla kerralla mitä siihen tuli minkäkin verran. Kirjaan ylös myös sellaisia reseptejä, joita olen muokannut oman mielen mukaan ja niistä on tullut oivallisia. Ja en tosiaan muista sekaan heittelemiäni mausteita enää seuraavalla kokkauskerralla, siksi laitan tästä lähtien ne ylös.
 
On pitänyt koota jo vaikka kuinka kauan, kirjakin on jo ostettuna ja kaikkea. En vaan saa aikaiseksi! Pitäisi jaksaa sitten kokatessa mittailla paljonko laittaa mitäkin. Ei onnistu. Kyllä mä vielä joskus ryhdistäydyn ja alan näpertelemään oikein huolella.
 
Ehkä joo, jos sellainen lasketaan, kun oon lempireseptejä tulostanut netistä tai kopioinut lehtien sivuilta ja laittanut ne nätisti kansioon. Mutta sitten kuitenkin, kun oon jotain tekemässä niin haen ohjeen netistä, enkä ikinä jaksa alkaa selaamaan sitä kansiota. Aina mietin, että pitäis kaivaa ja ottaa käyttöön sieltä ne lempireseptit, mutta se kasa kansiossa lähinnä saa stressin pintaan. Ei se kai tässä ihan tarkoitus ollut? :/
 
[QUOTE="vierailija";29533260]On pitänyt koota jo vaikka kuinka kauan, kirjakin on jo ostettuna ja kaikkea. En vaan saa aikaiseksi! Pitäisi jaksaa sitten kokatessa mittailla paljonko laittaa mitäkin. Ei onnistu. Kyllä mä vielä joskus ryhdistäydyn ja alan näpertelemään oikein huolella.[/QUOTE]

Tuttu juttu :D Mä oon ostanut tän vihkon viisi vuotta sitten samaan tarkoitukseen :laugh:

Jos oikein hurjaksi heittäydyn, voisin kuvata tekemäni sapuskat ja tulostaa ja liimata reseptin vihkoon.
Huom. voisin, eli toteutan sen n. 4-6 vuoden kuluttua.
 
Ehkä joo, jos sellainen lasketaan, kun oon lempireseptejä tulostanut netistä tai kopioinut lehtien sivuilta ja laittanut ne nätisti kansioon. Mutta sitten kuitenkin, kun oon jotain tekemässä niin haen ohjeen netistä, enkä ikinä jaksa alkaa selaamaan sitä kansiota. Aina mietin, että pitäis kaivaa ja ottaa käyttöön sieltä ne lempireseptit, mutta se kasa kansiossa lähinnä saa stressin pintaan. Ei se kai tässä ihan tarkoitus ollut? :/

Joo lasketaan. Mun äiti on koonnu ison vihkosen jostain Kotilieden vanhoista lehdistä tms. ja käyttää sitä usein.

Pelkään kyllä, että mullekin käy niin, että tää vihkonen pölyttyy vaan jossain keittiön hyllyllä, ku sitä ei jaksa sieltä kaivaa. Mutta toisaalta tykkään seurata reseptiä enemmän paperilta, kuin puhelimesta tai läppäriltä.

Katsotaan mitä käy :D
 
Mulla on vihko johon oon muutaman vuoden kirjotellu mieleisiäni reseptejä. Jotkut on kopioitu netissä, osa on muokattu valmiista ohjeista, ja osa on ihan mitä-nyt-kaapista-löytyy-kokkauksia jotka on yllättäny maukkuudellaan. Maukkaudellaan? No, enivei. On reseptivihko.
 
Mä hävitin jossain vaiheessa kaikki paperiset kokoelmat.
Nykyisin tallennan pdf:änä käyttämäni ohjeet yhteen kansioon koneelle ja joskus varmuuskopsailen nettiin.
Pyrin myös joskus kirjaamaan tekemäni muutokset tiedostoon, muisti kun valitettavasti pätkii.
Mä en oikeasti muista edes minkään paistolämpötilojakaan ulkoa, joten google on usein kaverini.
 
Noi paistolämpötilat on mullekin vähän hämärässä..
Yksi hyvä syy kirjoittaa resepti itse ylös ja lämpötilat perään, muuten sitä roikkuu puolet kokkailusta googletellen :D

Sit siinä sivussa vähän palstailee ja facebookkaaa....
teen tässä samalla piirasta.
 
Löytyy multa mapillinen noita leikkeitä ja lisäksi reseptikirja, johon kirjoittelen esim. joulukinkuista vuosittain valmistajan, painon, kypsennysajan, asteet ja tuloksen.
 
Hei mä olen melkein sillä tiellä, ikää on 30 ja leikkasin äsken pari reseptiä irti. Kaksplussasta :D Mutta mun rakas mieheni on jotenkin liikuttava kun se kerää kaikki mielestään loistavat kasvisreseptit ja kokkaa niitä mulle aina kun ehtii :heart: Mä olen kasvissyöjä, mies ei.
 
  • Tykkää
Reactions: Danaus
Mulla on sellainen ihan pieni kierrevihko keittiön laatikossa, johon kirjoitan kaikki toimivat ja hyväksitodetut leivontaohjeet ylös, sellaiset leivonnaiset siis, jotka on tullut käytännössä teststtua. Ruokaohjeita harvemmin kirjoitan ylös, kun ruuat tulee tehtyä näppituntumalla ja sävellettyä, mutta joskus olen merkinnyt jonkun oikein onnistuneen, monimutkaisemman pöperön ainesosat vihkoon ylös, että voi tehdä samaa uudelleenkin.
 
Ne hyvät reseptit kirjoitan talteen viivalliseen kirjaan, jota säilytän keittiön kaapissa ja jonka kaivan esiin aina tarvittaessa. Sieltä löytyy kaikkien bravuurileipomusten ohjeet. Niihin on lisäilty sitten omaan uuniin sopivat tarkat paistoajat ja lämpötilat kiertoilmassa paistaessa.
 
:)

Mä keräsin myös kirjasen takasivulle sellaisia yksinkertaisia juttuja, kuin miten kuivahiiva vastaa tuorehiivaa tai kuin iso pala suunnilleen on 100g voita. Mä en koskaan muista tollasia ja en kokoajan viittis roikkuu koneella kädet jauhossa/rasvassa jne. Varsinkin kun googlettamalla tulee 130 eri sivua ja usein niissä on kaikissa vähän eri ohjeet..

Se on jo nyt ihan kivan näköinen kirjanen :D Kunhan muistaa päivittää sitä.. ja kans käyttääkin.
 
On mulla sellainen kansio ajalta ennen internetin ihmeellistä maailmaa. Siellä on itsekirjoitettuja ja lehdestä leikattuja reseptejä. Joitakin reseptejä sieltä tulee käytettyä, mutta useimmin katson vain googlesta.
 
Olen alkanut koota moista noin neljä, viisi vuotta sitten. Osa resepteistä on netistä, osa ystäviltä, osa äidiltä ja isoädiltä ja osa ihan omia. Kirjoitan ne ensin koneelle, sitten tulostan ja laitan kansioon muovitaskuun. Se on kätevä käytössä kun mahdolliset jauhot tai rasvaläiskät voi vain pyyhkiä pois. Reseptit pysyvät siisteinä. Olen todennut tämän systeemin itselleni toimivaksi, on kiva kun kaikki tavallisimmat reseptit ovat yhdessä paikassa (ja lisäksi koneella joten voi ottaa tarvittaessa mukaan tai nopeasti lähettää ystävälle).
 
:)

Mä keräsin myös kirjasen takasivulle sellaisia yksinkertaisia juttuja, kuin miten kuivahiiva vastaa tuorehiivaa tai kuin iso pala suunnilleen on 100g voita. Mä en koskaan muista tollasia ja en kokoajan viittis roikkuu koneella kädet jauhossa/rasvassa jne. Varsinkin kun googlettamalla tulee 130 eri sivua ja usein niissä on kaikissa vähän eri ohjeet..

Se on jo nyt ihan kivan näköinen kirjanen :D Kunhan muistaa päivittää sitä.. ja kans käyttääkin.

Mulla on myös mun reseptikansion ensimmäisenä erilaisia muunnosohjeita, esim. paljonko 1 dl vehnäjauhoja on grammoina tai paljonko 3 unssia on grammoina, tai mitä 200 C-astetta on F-asteina. Se on aika käytännöllinen - ainakin näin kun asuu Yhdysvalloissa ja käyttää sekä amerikkalaisia että suomalaisia reseptejä. :)
 
Sain mummolta vuonna 2001 "kotiruokaa" nimisen kirjan ja olen huomannut että kaikki reseptit mitä sieltä oon katsonut on just niitä parhaimpia, lopussa on tyhjiä sivuja ja sinne oon koonnut selllaisia ohjeita jotka oon todenny hyviksi.
Kirja on vaan aivan kamalassa kunnossa, mutta ei raaski vaihtaa samanlaiseen uuteen kun mummolta olen sen saanut :D
sisällä kuivunutta kananmunaa jne melkein joka sivulla, kovassa käytössä siis.
 
[QUOTE="harmaa";29534905]Mulla on myös mun reseptikansion ensimmäisenä erilaisia muunnosohjeita, esim. paljonko 1 dl vehnäjauhoja on grammoina tai paljonko 3 unssia on grammoina, tai mitä 200 C-astetta on F-asteina. Se on aika käytännöllinen - ainakin näin kun asuu Yhdysvalloissa ja käyttää sekä amerikkalaisia että suomalaisia reseptejä. :)[/QUOTE]

Meillä on noita "väärillä" mittayksiköillä varustettuja mittalusikoita, tullu miehen mukana Jenkeistä. Ei maksais paljoa ostaa uusia, mutta mitäs sitä turhaan ku edellisetkin toimii :D Välillä menee vaan vähän arpomiseksi, että mikä oli mikä.

Mut pitääki kirjottaa noita muunnoksia kans ylös, usein löytää reseptejä englanniksi, joille ei oo vastaavaa "omilla" yksiköillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja päätön;29534944:
no ei ainakaan päässä, teen tilanteen mukaan miten huvittaa.

Mut kai kirjoittelet niitä ylös, ennenkuin oot niin vanha ukko ettei ne pysy enää päässä :confused:

Sulla on kyllä aina niin hyvän näköset sapuskat, että harmi jos ei lapset pääse kopioimaan niitä :D
 
Joskus aloitin, mutta se jäi ehkä yhteen reseptiin. Perusohjeissa luotan peruskoulun kotsankirjaan, jossa on idioottivarmat ohjeet. Muuten teen lähes kaikki päivittäiset ruuot omasta päästä (:D) ja erikoisemmat bongaan jostain k-kaupan mainoslehdestä tms. tai googlaan jos tarviin joatin tiettyä.

Joskus soitin anopille..
 

Yhteistyössä