Oletko koskaan ihmetellyt, kuinka vammaisten lasten äidit valitaan?

[momen]

Jostakin syystä kuvittelen Jumalan leijailevan maan päällä valikoiden lisääntymisvälikappaleita hyvin huolellisesti ja harkiten. Tarkkaillessaan Hän antaa enkeleilleen ohjeita tehdä merkintöjä suureen mustaan kirjaan.

"Aalto Kaija, poika, suojelupyhimykseksi Matteus.
Metsä Maria, tyttö, anna suojelupyhimykseksi vaikka Gerard. Hän on tottunut rienaamiseen."

Lopuksi Hän sanoo enkelille erään nimen ja hymyilee:"Anna hänelle
vammainen lapsi".
Enkeli on utelias:"Miksi hänelle, Jumala? Hän on niin onnellinen."
"Aivan niin," Jumala hymyilee, "voisinko antaa vammaisen lapsen sellaiselle äidille, joka ei osaa nauraa? Se olisi julmaa."
"Mutta onko hänellä kärsivällisyyttä?" enkeli kysyy.
"En tahdo hänellä olevan liikaa kärsivällisyyttä, muuten hän hukkuu itsesääliin ja epätoivon mereen. Kunhan shokki ja paha mieli vaimenevat, hän kyllä selviytyy.

Katselin häntä tänään. Hänellä on juuri sellainen itsetunto ja itsenäisyys, joka on niin harvinainen ja niin tarpeellinen äidille. Katsohan, lapsella jonka hänelle annan, on oma maailmansa. Hänen on saatava se elämään hänen maailmassaan, eikä se tule olemaan helppoa."
"Mutta Herra, luulenpa ettei hän edes usko sinuun".
Jumala hymyilee:" Ei haittaa, minä pystyn järjestämään sen. Hän on täydellinen. Hän on juuri sopivan itsekäs."
Enkeli henkäisee:" Itsekäs, onko se hyvä puoli?"
Jumala nyökkää:" Ellei hän silloin tällöin osaa erota lapsestaan, hän ei tule koskaan selviytymään."

"Tässä on nainen, jonka teen onnelliseksi vajavaisella lapsella, hän
ei vielä käsitä sitä, mutta tavallaan häntä tullaan kadehtimaan. Hän ei
koskaan pidä ainoatakaan puhuttua sanaa itsestään selvänä. Hän ei koskaan pidä yhtäkään askelta tavallisena.

Kun hänen lapsensa ensimmäisen kerran sanoo "Äiti", hän on ihmeen
todistaja ja hän tietää sen.
Kun hän kuvailee sokealle lapselleen puuta tai auringonlaskua, hän näkee sen niinkuin vain harvat ihmiset näkevät minun luomistöitäni.

Sallin hänen nähdä selvästi asiat, jotka minä näen - annan hänen
kohota niiden yläpuolelle.
Hän ei koskaan tule olemaan yksin, minä olen hänen vierellänsä hänen elämänsä jokaisena päivänä yhtä varmasti, kuin hän on tässä
vierelläni, koska hän tekee minun työtäni."

"Entäs hänen suojelupyhimyksensä?", enkeli kysyy heilutellen kynäänsä
ilmassa.

Jumala hymyilee:
"Peili riittää".


-Alla E Bomback-




Ihana teksti, löysin tän aamun valoa blogista ja kuolleen vammaisen lapsen äitinä tämä sai itkemään suuria kyyneleitä.

 

[lpktk]

Näkökulmani on kovin erilainen. Olen ateisti. Otan osaa suruusi. Mielen avartuminen on varma seuraus vammaisesta lapsesta.

 

["vieras"]

Niin tuo antaa varmaan voimia, mutta onko noin, niin se on eri asia.

 

["Maris"]

Hyvä teksti mun mielestä. Itse en myöskään usko jumalaan tms. mutta tästä varmasti moni saa lohtua.

Se, että tekeekö "erityislapsi" äidistä kuvatunlaisen, vai onko hän sitä jo ennen lasta? Jotenkin uskon, että lapsi tekee äidistä sellaisen.. Ainakin omalla kohdallani kävi niin. Se oli iso opetus josta olen hyvin kiitollinen.

 

["hei"]

ihana teksti. olisikohan linkkiä tuohon mistä sen luit

 

[HippuTAR]

Mulla on vammainen lapsi ja tämä kohta on niin totta:
" Hän ei
koskaan pidä ainoatakaan puhuttua sanaa itsestään selvänä. Hän ei koskaan pidä yhtäkään askelta tavallisena.

Kun hänen lapsensa ensimmäisen kerran sanoo "Äiti", hän on ihmeen
todistaja ja hän tietää sen."

Jostain syystä mua rupee aina itkettämään kun luen ton. Muu teksti ei sitten kauheesti kosketa kun en usko jumalaan ja noi jumalahöpötykset tuntuu aika lapsellisilta.

 

["akka"]

En usko että se on valintakysymys.Se sattuu jonkun kohdalle sattumanvaraisesti.

 

[ei valita ei]

[QUOTE="akka";23275451]En usko että se on valintakysymys.Se sattuu jonkun kohdalle sattumanvaraisesti.[/QUOTE]

Tavallisesti se sattuma vaan ei näy, eikä niitä yhtaikaisia sattumia enää jälkikäteen voi muuttaa:
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/aivovaurio.htm

 

[ei valita ei]

[QUOTE="akka";23275451]En usko että se on valintakysymys.Se sattuu jonkun kohdalle sattumanvaraisesti.[/QUOTE]

Tavallisesti se sattuma vaan ei näy, eikä niitä yhtaikaisia sattumia enää jälkikäteen voi muuttaa:
pikkuhoo+
ttp://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/aivovaurio.htm

 

[Sapfo]

Varmaan tuollainen ajatus auttaa kestämään todellisuutta. Aivan kuten usko elämänjälkeiseen elämään auttaa sietämään ajatusta kuoleman lopullisuudesta.

 

[Beep]

Tuli itku. Ihana teksti.

 

[Beep]

Varmaan tuollainen ajatus auttaa kestämään todellisuutta. Aivan kuten usko elämänjälkeiseen elämään auttaa sietämään ajatusta kuoleman lopullisuudesta.

Tai sitten todellisuus on jotain paljon enemmän mitä luuletkaan. Avoimin mielin....

 

[Madicken04]

Kaunis teksti ja sen punaiseen lankaan kyllä uskon.

Mutta en ehkä niin npäin että ihmiset valitaan erityisesti tähän tehtävään, vaan lähinnä että yleensä sitä ihminen vaan kasvaa siihen tehtäväänsä ja muokkautuu ihan niin kuin elämänkokemusten myötä yleensäkin. Joku väsyy ja katkeroituu mutta moni onneksi kuitenkin jaksaa ja alkaa nähdä elämässä myös niitä valoisia asioita vaikka välillä onkin vaikeampaa.

täällä usein kuulee noissa vammaisten lasten abortointiketjuissa ja vähän muissakin sanottavan tuota "minusta ei olisi ikinä vammaisen lapsen äidiksi". kuitenkin jos tuo tilanne eteen tulisi niin aika harvan uskon pystyvän antamaan sen lapsen pois. Eiköhän valtaosa kuitenkin kasvata siihen vammaiseenkin lapseen sen tunnesiteen ja rakkauden minkä voimalla sitä jaksaa eteenpäin ja yllättäin sitä löytää itsestään sellaisiakin voimavaroja ja vahvuutta mitä ei olisi ikinä uskonut olevan olemassakaan. Omalla asenteellakin on iso merkitys, taito osata nauraa itselleen ja nähdä donitsissa muutakin kuin se reikä ovat aika arvokkaita asioita.

Ei missään kai ole luvattu että elämä olisi aina helppoa ja täydellistä, mutta hyvää ja nautinnollista se voi olla vaikka siinä kohtaisi isompiakin vatoinkäymisiä. =)

 

[Todennäköisyysmatemaatikko]

Jumalaa ei ole olemassa. On vain vajavaisia ihmisiä, jotka yrittävät tuoda järjettömyyteen järkeä uskomalla yliluonnolliseen "taivaan Isään".
Vammaisten lasten äitiä ei valitse kukaan. On vaan naisia jotka haluavat lapsia ja jostain syystä heidän ja kumppaniensa geenien sekä ympäristön vaikutuksen tuloksena on vammainen lapsi. Onneksi useimmat äidit kasvavat tilanteen myötä ja oppivat elämään sen kanssa.
Aloituspostin lainaus osoittaa kuitenkin takaperoista ajattelua.

Yhtä hyvin voisi kysyä, että tuleeko sokeus hyväkuuloisille? No ei, vaan sokeat oppivat ajan myötä käyttämään kuuloaistiaan paremmin.

 

[tytönjapoikienmamma]

Vaikeavammaisen lapsen äitinä, rankkoja aikoja eleleenä tuo ajatus on syvimmällä sisimmässä minussa, uskon Jumalaan. En tuosta puhu ja koen usein epätoivonkin hetkiä jne, mutta tuo ajatus ohjaa minua, vaikkei kukaan läheiseni sitä ehkä edes tiedä. Jumalan kämmenellä ollaan, sen laulun laulan joka ilta vammaiselle pojalleni (vaikka olisin kuinka väsynyt häneen) Osaa jo vaatia sitä poika itsekin..

 

["Horuksen silmä"]

Entäs ne vammaiset lapset jotka on kärsineet kamalissa oloissa monien maiden lastenkodeissa?

On ihan turhaa etsiä selitystä jumalasta kun kyse on biologiasta.

Otan osaa apn menetykseen.

 

["Kolmen äiti"]

Ihana, kaunis teksti. Itsekin erityislapsen äiti. Päivääkään en tästä vaihtaisi pois. Voi sitä onnea, kun lapsi sanoo uuden sanan, tulee syliin ja rutistaa. Ajattelen niin, että ihmiselle ei anneta enempää taakkaa kuin hän jaksaa kantaa. Jaksamista ap elämääsi ja enkeleitä tiellesi.

 

["Horuksen silmä"]

Tuli itku. Ihana teksti.

Musta toi teksti on aika korni ja suorastaan vastenmielinen =/
Mulle tuli fyysisesti paha olo kun luin ton.

 

[vicy]

Otan osaa ap:n menetykseen. Mulla vain on aikapaljon maallisempi käsitys eli joidenkin geenit ovat vain sellaisia ettei heidän olisi hyvä lisääntyä. Down-syndroomaa (ym. trisomioita) pidetään evoluution sivutuotteena eli luontotestaa minkälaisen mutaation ihminen kestää ja minkälaista ei.

 

[Madicken04]

[QUOTE="Horuksen silmä";23276743]Entäs ne vammaiset lapset jotka on kärsineet kamalissa oloissa monien maiden lastenkodeissa?

On ihan turhaa etsiä selitystä jumalasta kun kyse on biologiasta.

Otan osaa apn menetykseen.[/QUOTE]

En tiedä onko kysymys turhuudesta jos ihminen siis uskoo johonkin asiaan msitä hän saa lohtua ja voimaa. Uskonasioista väitteleminen ei ole kovinkaan rakentavaa, mutta itse noilla vaikeimmilla hetkilläni olen pystynyt turvautumaan uskooni ja saanut siitä sen voiman ja ennen kaikkea turvallisuudentunteen mitä olen silloin kaivannut.

Itse pidän tuota erittäin positiivisena asiana, turhempaa minusta olisi ollut tuolloin käydä läpi kaikkia pelkoja ja ahdistusta ilman minkään laita uskoa ja toivoa siitä että asiat tulisivat vielä järjestymään. Minusta oli ihanaa että pystyin heti alusta asti luottamaan tulevaan ja rakastumaan vapaasti tuohon lapseen, elämään sen ihanan vauva-ajan joka yhä tänäkin päivänä on se kaunein vuosi elämässäni. :heart:

Kyllä, ennen kuin kenenkään tarvitsee sanoa: myönnän olevani heikko ja epävarma ihmisenä. Tunnen että kykyni ja voimani ovat hyvin rajalliset ja siksi on helpottavaa tuntea että on joku joka silti kannattelee ja mihin voi tukeutua. Minulle - ja vielä vähemmän lapsilleni- se ei missään tapauksessa ole turhaa.

(tässä siis kyse vammaisen lapsen vanhemman omasta suhtautumisesta tähän asiaan, ei mistään yleiskattavasti selityksestä)

 

[Itsekin erityislapsen äiti]

Otan osaa ap:n menetykseen. Mulla vain on aikapaljon maallisempi käsitys eli joidenkin geenit ovat vain sellaisia ettei heidän olisi hyvä lisääntyä. Down-syndroomaa (ym. trisomioita) pidetään evoluution sivutuotteena eli luontotestaa minkälaisen mutaation ihminen kestää ja minkälaista ei.

Aika iso osa erityislapsista on muuten perimältään ihan yhtä normaaleita kuin kuka tahansa keskiverto pulliainen. Eikä toisaalta moni geneettinen vammaisuuskaan ole varsinaisesti periytyvää, vaan satunnainen vika solunjakautumisessa.

Totta toki sekin että ilman mutaatioita ja geneettisiä "virheitä" evoluutio olisi mahdotonta.

 

["Horuksen silmä"]

En tiedä onko kysymys turhuudesta jos ihminen siis uskoo johonkin asiaan msitä hän saa lohtua ja voimaa. Uskonasioista väitteleminen ei ole kovinkaan rakentavaa, mutta itse noilla vaikeimmilla hetkilläni olen pystynyt turvautumaan uskooni ja saanut siitä sen voiman ja ennen kaikkea turvallisuudentunteen mitä olen silloin kaivannut.

Itse pidän tuota erittäin positiivisena asiana, turhempaa minusta olisi ollut tuolloin käydä läpi kaikkia pelkoja ja ahdistusta ilman minkään laita uskoa ja toivoa siitä että asiat tulisivat vielä järjestymään. Minusta oli ihanaa että pystyin heti alusta asti luottamaan tulevaan ja rakastumaan vapaasti tuohon lapseen, elämään sen ihanan vauva-ajan joka yhä tänäkin päivänä on se kaunein vuosi elämässäni. :heart:

Kyllä, ennen kuin kenenkään tarvitsee sanoa: myönnän olevani heikko ja epävarma ihmisenä. Tunnen että kykyni ja voimani ovat hyvin rajalliset ja siksi on helpottavaa tuntea että on joku joka silti kannattelee ja mihin voi tukeutua. Minulle - ja vielä vähemmän lapsilleni- se ei missään tapauksessa ole turhaa.

(tässä siis kyse vammaisen lapsen vanhemman omasta suhtautumisesta tähän asiaan, ei mistään yleiskattavasti selityksestä)

Uskon asioista on turhaa väitellä, totta turiset. Mua vaan ahdistaa tämän kaltaisissa alotuksissa aina sama asia. Tavallaan nostetaan ne vammaisten lasten vanhemmat jalustalle, että he ovat "valittuja" koska he ovat vahvempia kuin muut. Mutta samaan aikaan kaikki eivät vaan jaksa sitä vanhemmuutta.

 

[vicy]

Aika iso osa erityislapsista on muuten perimältään ihan yhtä normaaleita kuin kuka tahansa keskiverto pulliainen. Eikä toisaalta moni geneettinen vammaisuuskaan ole varsinaisesti periytyvää, vaan satunnainen vika solunjakautumisessa.

Totta toki sekin että ilman mutaatioita ja geneettisiä "virheitä" evoluutio olisi mahdotonta.

mä uskon kuitenkin vahvasti siihen että äidin ja isän geenien "yhteensopimattomuus" altistaa vahvasti noille solunjakautumis- ym. ongelmille, koska kuitenkin on olemassa paljon perheitä joissa kummaltakaan vanhemmalta ei ole löydetty geenivirhettä, mutta silti kaikki perheen lapset ovat erityislapsia.

 

[Madicken04]

[QUOTE="Horuksen silmä";23276944]Uskon asioista on turhaa väitellä, totta turiset. Mua vaan ahdistaa tämän kaltaisissa alotuksissa aina sama asia. Tavallaan nostetaan ne vammaisten lasten vanhemmat jalustalle, että he ovat "valittuja" koska he ovat vahvempia kuin muut. Mutta samaan aikaan kaikki eivät vaan jaksa sitä vanhemmuutta.[/QUOTE]

Itsekään en usko tuohon valittu-osuuteen. Ihan syystäkin koska todella tiedän itse olevani siitä heikoimmasta päästä ihmisiä ja silti minulle on annettu kaksi vammaista lasta.

Kuitenkin uskon siihen että on joku joka auttaa minua selviämään tästä. Ja jos minä, kaikkine omine heikkouksineni olen pystynyt tätä sirkusta pyörittämään ja jopa nauttimaan siitä suunnattomasti niin jotain omituistahan tässä täytyy taustalla olla. Samalla uskon että valtaosa tavallisista vanhemmista kykenisi aivan loistavasti samaan jos tuo tilanne heille eteen tulisi.

Tässä siis lasken pois ne vanhemmat jotka eivät kykene edes siitä terveestä lapsestaan huolehtimaan jne.

Se mikä minusta tuossa jutussa oli hyvää, oli myös se että se myös kuvaa niitä asioita joita näen tärkeinä eritysilapsen vanhemmuudessa. Sitä kykyä nauraa, tiettyä itsekkyyttä jne. Samalla myös sitä kuinka pienistä asioista muodostuu tässä arjessa niitä suuria ilonaiheita, asiat eivät ole enään itsestäänselvyyksiä jne.

 

["jossu"]

kaunis teksti. itse ajattelen niin, että vammaisen lapsen syntymällä on aina joku tarkoitus, vaikka itse emme ymmärtäisi sitä heti. ei ole mikään virhe, että jotkut syntyvät vammaisina, vaan heidän elämällään on yhtä tärkeä tarkoitus kuin meidän terveidenkin elämällä.

en toisaalta usko siihen, että vanhemmat, jotka saavat vammaisen lapsen, olisivat ihmisinä jotenkin parempia ja heille siksi annettaisiin erityislapsi. mutta toisaalta kuitenkin uskon niin, että Jumala antaa koettelumuksia, vaikeuksia, vain sen verran kuin kukakin jaksaa niitä kantaa. Ja vammaisen lapsen saaminen, kasvattaminen, kasvattaa vanhempia varmasti niin paljon, että nuo tekstin sanat ja luonteen kuvaukset käyvät myöhemmin toteen.