Valitettavasti olen. En koskaan aiemmissa ihmissuhteissani ole kokenut tällaista. Olen kiltti ja tasainen luonne, en koskaan ole (aiemmin) lyönyt ketään ja olin sentään naimisissa liki 15v. Nyt viimeksi tänään olen huutanut kurkkuni kipeäksi, heittänyt pesuaineen ja juomalasin lattialle ja käyttänyt kieltä, jota häpeän ja inhoan. Eikä siis pätkääkään ole tapaistani. Liittyy siihen, että toinen osapuoli konkreettisesti ohittaa kaikki toiveeni, tarpeeni ja mielipiteeni, vaikka nätisti tai jämäkästi sanoisin. Olen koulussa ollut mallioppilas, tulin toimeen kaikkien kanssa, ystävyyssuhteeni ovat pitkiä eikä niissä ole koskaan tullut ongelmia, aiemmassa liitossani en koskaan raivonnut tai heitellyt mitään enkä tainnut juri kymmentä kirosanaa sanoa 15v:n aikana. Nyt olen viiden vuoden sisällä surukseni huomannut, että tunnen sellaista vihaa (ja rakkautta), että en tahdo kestää sitä saati, että haluaisin lasteni kuulevan tai näkevän tällaista. Otan vastuun huonosta käytöksestäni, mutta harkitsen eroa, sillä tämä jatkuva ohitetuksi tuleminen syö ihmistä sisältä

. Ihan kuin pitäisi koko ajan haudata omat toiveet ja yrittää ajatella samalla tavalla kuin mies - enkä pysty siihen, koska olen elänyt tasa-arvoisessa kodissa ja tasa-arvoisessa suhteessa aiemmin. Itkettää ihan...