Oletteko joskus luopunut lapsen/lasten takia parisuhteesta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sariel
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Sariel

Vieras
Itselläni semmoinen tilanne eron jälkeen, että olen kaksi jättänyt pojan takia. Toinen tuntui vielä kakaralta itsekin ja itsetuhoisia ajatuksia ja alkoholiakin kului vaikka ei mun luona juonutkaan. Toinen on ollut ystäväni vuosia, mutta hänelläkin on alkoholiongelmaa ja mielenterveysongelmia. Olin tähän toiseen rakastunut, mutta ajattelin järjellä lopulta. Oikeasti haluan tasapainoisen parisuhteen enkä halua riskeerata sitä, jos tiedän jo olemassa olevat ongelmat. Nämä molemmat ovat aivan ihania ihmisiä, mutta ehkä tämä valikoimiseni johtuu rikkinäisestä lapsuudesta. En esitellyt näistä kumpaakaan pojalleni. Toisen tietenkin tuntee, kun ystäväni, mutta en halunnut vielä sekoittaa pojan päätä uudella parisuhteella.
 
Minä en, mutta äitini aikoinaan kyllä. Tosin olen kuullut tästä vasta aikuisena, lapsena en tiennyt sillä äiti ei esitellyt meille lapsille muita kuin sen miehen, josta tuli lopulta isäpuoleni ja joka yhä on kuvioissa. Mun mielestä se kuuluu automaattisena osana vanhemmuuteen, että sellaista kumppania ei kerta kaikkiaan oteta, joka voisi vaikuttaa lapsen elämään negatiivisesti. Olen joskus nähnyt kuinka yh-äiti ottaa kumppanin, joka ei välitä lapsesta eikä käyttäydy aikuisesti. Mä suoraan sanoen tuomitsen sellaiset vanhemmat, jotka eivät näin tärkeässä asiassa kuin uuden kumppanin valinnassa ota lapsiaan ensisijaisesti huomioon. Lapsen etu tulee tässä asiassa takuulla ensimmäisenä.

Olet hyvä vanhempi kun ajattelet lastasi! Usko mua, sellainen mies löytyy kyllä, joka on hyvä sekä sinulle että lapsellesi!
 
Nosiinä mielessä kyllä että muutaman seurustelusuhteen ennen lapsia olen lopettanut sillä, että vaikka olen rakastanut sitä miestä niin ajatukset esim. lasten kasvatuksesta ei ole menneet täysin yksiin. Sit vasta kun löysin mulle täydellisen miehen niin aloin "tehtailemaan" lapsia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minä en, mutta äitini aikoinaan kyllä. Tosin olen kuullut tästä vasta aikuisena, lapsena en tiennyt sillä äiti ei esitellyt meille lapsille muita kuin sen miehen, josta tuli lopulta isäpuoleni ja joka yhä on kuvioissa. Mun mielestä se kuuluu automaattisena osana vanhemmuuteen, että sellaista kumppania ei kerta kaikkiaan oteta, joka voisi vaikuttaa lapsen elämään negatiivisesti. Olen joskus nähnyt kuinka yh-äiti ottaa kumppanin, joka ei välitä lapsesta eikä käyttäydy aikuisesti. Mä suoraan sanoen tuomitsen sellaiset vanhemmat, jotka eivät näin tärkeässä asiassa kuin uuden kumppanin valinnassa ota lapsiaan ensisijaisesti huomioon. Lapsen etu tulee tässä asiassa takuulla ensimmäisenä.

Olet hyvä vanhempi kun ajattelet lastasi! Usko mua, sellainen mies löytyy kyllä, joka on hyvä sekä sinulle että lapsellesi!

:hug: Kiitoksia! Joskus tuntuu yksinäiseltä, mutta en kuitenkaan kadu sillä en halua pojalleni samanlaista lapsuutta kuin itselläni. Alkoholistiäidilläni vaihtui miehet välillä päivittäin, jotka tuntuivat olevan minua tärkeämpia. Ja tapailen kyllä välillä joitakin pojan ollessa exän luona, mutta pidän aika tiukan linjan kenet esittelen pojalleni.
 
Hatunnnosto sulle!!!

Mäkin kärsin lapsuudessani äidin vaihtuvista miesystävistä. Alkoholia ei ollut kyseessä ja oltiin taloudellisesti hyvässä asemassa, mutta äidille ilmeisesti yksin olo oli kova paikka. Parhaimmillaan tavattiin isäpuoliehdokas niin että marssivat sinään ja äiti totesi et hei tytöt, tässä on nyt Pena ja hän muuttaa meille! Eikös olekin kiva? Sitten katseltiin jokunen viikko tai kuukasi äitin ja Penan nuoleskelua kunnes tuli riidat, Pena lähti veke ja pian oli uusi mies ovella.

Kukaan ei velvoita yksinhuoltaja äitiä olemaan yksin, tottakai tapailu, seurustelu ja seksisuhteet ovat ihan ok, mutta lasten eteen ei kannata ukkoja raahata ennen kuin ollaan tosissaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Hatunnnosto sulle!!!

Mäkin kärsin lapsuudessani äidin vaihtuvista miesystävistä. Alkoholia ei ollut kyseessä ja oltiin taloudellisesti hyvässä asemassa, mutta äidille ilmeisesti yksin olo oli kova paikka. Parhaimmillaan tavattiin isäpuoliehdokas niin että marssivat sinään ja äiti totesi et hei tytöt, tässä on nyt Pena ja hän muuttaa meille! Eikös olekin kiva? Sitten katseltiin jokunen viikko tai kuukasi äitin ja Penan nuoleskelua kunnes tuli riidat, Pena lähti veke ja pian oli uusi mies ovella.

Kukaan ei velvoita yksinhuoltaja äitiä olemaan yksin, tottakai tapailu, seurustelu ja seksisuhteet ovat ihan ok, mutta lasten eteen ei kannata ukkoja raahata ennen kuin ollaan tosissaan.

Onneksi mun äidillä ei ollut huoltajuutta, mutta piti silloinkin aina sekoilla, kun oli tapaamiset. Juu ja kaikki Rauman ja Turun baarit tuli koluttua ellei sitten jättänyt mua yksin kotiin ja äiti suvaitsee saapua sitten, kun huvittaa.
 

Yhteistyössä