Oletteko koskaan harrastaneet seksiä lasten nähden?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tiina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
yhden teorian mukaan ne, joilla on (yli)vilkas seksielämä eivät ole lapsuudessaan saanet kokea hellyyttä ja sitten se projisoituu kyltymättömänä seksin hakemisena.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kuvottaa:
Alkuperäinen kirjoittaja yök:
Alkuperäinen kirjoittaja kuvottaa:
Sekstaillaan lähinnä yöllä,ja tuolloinkin lapset ovat nukkuneet huoneessamme.

Tuttavani harrastaa harrastaa pitkin päivää uuden miesystävänsä kanssa ties mitä irstauksia.Lapset leikkii leikkejään samassa huoneessa.
Mies rapeltaa äidin alapäätä,vaikka lapset pomppii samalla sohvalla + muuta mukavaa.
Oksettaa tuollainen käytös.

Oletko itse myös nähnyt heidän toimintaansa? Melko härskiä jos elimiä räplätään avoimesti ja ehkä jopa näkyvätkin lasten edessä.

Hän on kertonut että heillä on joinakin päivinä sellaiset 10 kertaa seksiä.
Lapset( 3 alle kouluikäistä ) ovat kotona tuolloin.
Puhelimessa olen tuon naisen kanssa ollut pariin otteeseen silloin kun he ovatkin miehen kanssa harrastaneet leikkejään.Puhelun aikana lapsia on pyydetty alas sohvalta,ja samalla pyydetty miestä ottamaan yksi sormi vähemmäksi sieltä rööristä.

Siis herran tähden! Jos tämä on totta niin sinun velvollisuutesi on tehdän lastensuojeluilmoitus! Kertomasi on lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vaikkei lapsiin fyysisesti koskettasikaan. Nyt heti ilmoitus!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja herran jestas:

ILMOITA! Voi lapsiparat!
 
Pahimmassa tapauksessa tuosta ei ole enää pitkä matka siihen että lapsiin koskettaisiin tai pakotettaisiin osallistumaan esim katsomalla tarkasti vierestä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja QW:
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Tosin, kerraan ollaan vahingossa pakotettu anoppi kuuntelemaan ääntelyä... :ashamed:

:) Pitikö anoppi kuulemastaan?

Nolo oli se, ja minä vielä nolompi, kun hipsuttelin alakertaan sammuttamaan itkuhälyytintä, mikä nökötti nätisti pakastimen päällä, ja toinen yksikkö oli vintissä, meidän sängyn vieressä... :ashamed:
 
Me varmistetaan aina, että lapsi (1v) nukkuu, koska pinnis on meidän makkarissa. Lisäksi laitan aina liinan pinniksen laidalle, jos sattuu heräämään, niin ei näe mitään, mikä ei sopis hänen ikäiselleen. Olen kuullut vanhempieni harrastavan seksiä, musta se oli tosi pelottavaa ja inhottavaa, siksi en koskaan halua lapseni moista kokevan. Seksi kuuluu (ja kaikki se muu seksuaalinen koskettelu) kahden aikuisen välille, ei missään tapauksessa lapsen silmille tai korville.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Alkuperäinen kirjoittaja QW:
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Tosin, kerraan ollaan vahingossa pakotettu anoppi kuuntelemaan ääntelyä... :ashamed:

:) Pitikö anoppi kuulemastaan?

Nolo oli se, ja minä vielä nolompi, kun hipsuttelin alakertaan sammuttamaan itkuhälyytintä, mikä nökötti nätisti pakastimen päällä, ja toinen yksikkö oli vintissä, meidän sängyn vieressä... :ashamed:

Auts! :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja huhhuh:
Alkuperäinen kirjoittaja herran jestas:
Alkuperäinen kirjoittaja kuvottaa:
Alkuperäinen kirjoittaja yök:
Alkuperäinen kirjoittaja kuvottaa:
Sekstaillaan lähinnä yöllä,ja tuolloinkin lapset ovat nukkuneet huoneessamme.

Tuttavani harrastaa harrastaa pitkin päivää uuden miesystävänsä kanssa ties mitä irstauksia.Lapset leikkii leikkejään samassa huoneessa.
Mies rapeltaa äidin alapäätä,vaikka lapset pomppii samalla sohvalla + muuta mukavaa.
Oksettaa tuollainen käytös.

Oletko itse myös nähnyt heidän toimintaansa? Melko härskiä jos elimiä räplätään avoimesti ja ehkä jopa näkyvätkin lasten edessä.

Hän on kertonut että heillä on joinakin päivinä sellaiset 10 kertaa seksiä.
Lapset( 3 alle kouluikäistä ) ovat kotona tuolloin.
Puhelimessa olen tuon naisen kanssa ollut pariin otteeseen silloin kun he ovatkin miehen kanssa harrastaneet leikkejään.Puhelun aikana lapsia on pyydetty alas sohvalta,ja samalla pyydetty miestä ottamaan yksi sormi vähemmäksi sieltä rööristä.

Siis herran tähden! Jos tämä on totta niin sinun velvollisuutesi on tehdän lastensuojeluilmoitus! Kertomasi on lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vaikkei lapsiin fyysisesti koskettasikaan. Nyt heti ilmoitus!!!

Pahimmassa tapauksessa tuosta ei ole enää pitkä matka siihen että lapsiin koskettaisiin tai pakotettaisiin osallistumaan esim katsomalla tarkasti vierestä..

No ei välttämättä siihen johda, mutta jos äiti ja mies on jatkuvassa kiihotustilassa kuin kiimaiset kissat, niin kyllä ne lapset sen tajuaa, vaikka kuinka (muka?) eivät räpläämistä huomaisikaan. Hyi helvetti sentään!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Komppaan. Ilmoita jo tänään!

Heh! Varmasti noloa mutta ulkopuoliselle tosi hauska kun kuvittelee tilanteen ;)
Jospa se anoppikin sai jotain virikkeitä teiltä..
 
Alkuperäinen kirjoittaja huhhuh:
Alkuperäinen kirjoittaja herran jestas:
Alkuperäinen kirjoittaja kuvottaa:
Alkuperäinen kirjoittaja yök:
Alkuperäinen kirjoittaja kuvottaa:
Sekstaillaan lähinnä yöllä,ja tuolloinkin lapset ovat nukkuneet huoneessamme.

Tuttavani harrastaa harrastaa pitkin päivää uuden miesystävänsä kanssa ties mitä irstauksia.Lapset leikkii leikkejään samassa huoneessa.
Mies rapeltaa äidin alapäätä,vaikka lapset pomppii samalla sohvalla + muuta mukavaa.
Oksettaa tuollainen käytös.

Oletko itse myös nähnyt heidän toimintaansa? Melko härskiä jos elimiä räplätään avoimesti ja ehkä jopa näkyvätkin lasten edessä.

Hän on kertonut että heillä on joinakin päivinä sellaiset 10 kertaa seksiä.
Lapset( 3 alle kouluikäistä ) ovat kotona tuolloin.
Puhelimessa olen tuon naisen kanssa ollut pariin otteeseen silloin kun he ovatkin miehen kanssa harrastaneet leikkejään.Puhelun aikana lapsia on pyydetty alas sohvalta,ja samalla pyydetty miestä ottamaan yksi sormi vähemmäksi sieltä rööristä.

Siis herran tähden! Jos tämä on totta niin sinun velvollisuutesi on tehdän lastensuojeluilmoitus! Kertomasi on lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vaikkei lapsiin fyysisesti koskettasikaan. Nyt heti ilmoitus!!!

Pahimmassa tapauksessa tuosta ei ole enää pitkä matka siihen että lapsiin koskettaisiin tai pakotettaisiin osallistumaan esim katsomalla tarkasti vierestä..

Lasten äidistä en sitä usko,mutta miehessä on jotain niin kummallista että kylmätväreet menee niskassa kun hänet aina joskus näen.
Mies on muka niin kyltymätön tuon seksin suhteen että sitä on aina vaan pakko saada ja saada.Nainen kyllä ymmärtää sen ettei lasten tarvitseisi olla lähellä,mutta lähtee hommaan silti mukaan.
Yhden ilmoituksen olen jo tehnyt.
 
Hyvä! Ilmoita uudestaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja huhhuh:
Alkuperäinen kirjoittaja herran jestas:
Alkuperäinen kirjoittaja kuvottaa:
Alkuperäinen kirjoittaja yök:
Alkuperäinen kirjoittaja kuvottaa:
Sekstaillaan lähinnä yöllä,ja tuolloinkin lapset ovat nukkuneet huoneessamme.

Tuttavani harrastaa harrastaa pitkin päivää uuden miesystävänsä kanssa ties mitä irstauksia.Lapset leikkii leikkejään samassa huoneessa.
Mies rapeltaa äidin alapäätä,vaikka lapset pomppii samalla sohvalla + muuta mukavaa.
Oksettaa tuollainen käytös.

Oletko itse myös nähnyt heidän toimintaansa? Melko härskiä jos elimiä räplätään avoimesti ja ehkä jopa näkyvätkin lasten edessä.

Hän on kertonut että heillä on joinakin päivinä sellaiset 10 kertaa seksiä.
Lapset( 3 alle kouluikäistä ) ovat kotona tuolloin.
Puhelimessa olen tuon naisen kanssa ollut pariin otteeseen silloin kun he ovatkin miehen kanssa harrastaneet leikkejään.Puhelun aikana lapsia on pyydetty alas sohvalta,ja samalla pyydetty miestä ottamaan yksi sormi vähemmäksi sieltä rööristä.

Siis herran tähden! Jos tämä on totta niin sinun velvollisuutesi on tehdän lastensuojeluilmoitus! Kertomasi on lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vaikkei lapsiin fyysisesti koskettasikaan. Nyt heti ilmoitus!!!

Pahimmassa tapauksessa tuosta ei ole enää pitkä matka siihen että lapsiin koskettaisiin tai pakotettaisiin osallistumaan esim katsomalla tarkasti vierestä..

No ei välttämättä siihen johda, mutta jos äiti ja mies on jatkuvassa kiihotustilassa kuin kiimaiset kissat, niin kyllä ne lapset sen tajuaa, vaikka kuinka (muka?) eivät räpläämistä huomaisikaan. Hyi helvetti sentään!

Olen toista kautta myös kuullut,että lapset 3-5vuotiaat olisivat puhuneet siitä kun "äijä koskee taas kohta äiskän pimpsaa",samalla tavalla sanottuna kuin ihan arkipäiväisen asian.Ihan kuin jonku hauskankin jutun.
Mutta tämä siis vain kuulopuheita.Heillä kyläillyt oli kuullut lasten juttelevan asiasta.Mies oli kävelly naisen ohi,ja nuo 3-5vuotiaat olivat alkaneet jutustelemaan tuollaisa.Eivät näe asiassa ehkä siis enää edes mitään väärää,kun ovat sitä niin kauan nähneet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kommentti:
yhden teorian mukaan ne, joilla on (yli)vilkas seksielämä eivät ole lapsuudessaan saanet kokea hellyyttä ja sitten se projisoituu kyltymättömänä seksin hakemisena.

Voi kyllä pitää paikkaansa.

No ei!! Olen ollu ennen lasta kunnon kani ja nytkin jos lapsi hoidossa ja varmasti saanu hellyyttä PALJON, äiti imetti mua 2vuotiaaksi ja nukuin äidin ja isän keskessä 7vuotiaaksi. Joka päivä äiti halaili minua ja mulle oli aikaa aina!
 
Alkuperäinen kirjoittaja kuvottaa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja huhhuh:
Alkuperäinen kirjoittaja herran jestas:
Alkuperäinen kirjoittaja kuvottaa:
Alkuperäinen kirjoittaja yök:
Alkuperäinen kirjoittaja kuvottaa:
Sekstaillaan lähinnä yöllä,ja tuolloinkin lapset ovat nukkuneet huoneessamme.

Tuttavani harrastaa harrastaa pitkin päivää uuden miesystävänsä kanssa ties mitä irstauksia.Lapset leikkii leikkejään samassa huoneessa.
Mies rapeltaa äidin alapäätä,vaikka lapset pomppii samalla sohvalla + muuta mukavaa.
Oksettaa tuollainen käytös.

Oletko itse myös nähnyt heidän toimintaansa? Melko härskiä jos elimiä räplätään avoimesti ja ehkä jopa näkyvätkin lasten edessä.

Hän on kertonut että heillä on joinakin päivinä sellaiset 10 kertaa seksiä.
Lapset( 3 alle kouluikäistä ) ovat kotona tuolloin.
Puhelimessa olen tuon naisen kanssa ollut pariin otteeseen silloin kun he ovatkin miehen kanssa harrastaneet leikkejään.Puhelun aikana lapsia on pyydetty alas sohvalta,ja samalla pyydetty miestä ottamaan yksi sormi vähemmäksi sieltä rööristä.

Siis herran tähden! Jos tämä on totta niin sinun velvollisuutesi on tehdän lastensuojeluilmoitus! Kertomasi on lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vaikkei lapsiin fyysisesti koskettasikaan. Nyt heti ilmoitus!!!

Pahimmassa tapauksessa tuosta ei ole enää pitkä matka siihen että lapsiin koskettaisiin tai pakotettaisiin osallistumaan esim katsomalla tarkasti vierestä..

No ei välttämättä siihen johda, mutta jos äiti ja mies on jatkuvassa kiihotustilassa kuin kiimaiset kissat, niin kyllä ne lapset sen tajuaa, vaikka kuinka (muka?) eivät räpläämistä huomaisikaan. Hyi helvetti sentään!

Olen toista kautta myös kuullut,että lapset 3-5vuotiaat olisivat puhuneet siitä kun "äijä koskee taas kohta äiskän pimpsaa",samalla tavalla sanottuna kuin ihan arkipäiväisen asian.Ihan kuin jonku hauskankin jutun.
Mutta tämä siis vain kuulopuheita.Heillä kyläillyt oli kuullut lasten juttelevan asiasta.Mies oli kävelly naisen ohi,ja nuo 3-5vuotiaat olivat alkaneet jutustelemaan tuollaisa.Eivät näe asiassa ehkä siis enää edes mitään väärää,kun ovat sitä niin kauan nähneet.

Itku tulee... Ilmoita uudelleen ja kerro tuokin asia, vaikka huhua onkin.
 
Oksettava toi kuvottavaan kertoma juttu! Siis hyi olkoon.

Mulla on ensimmäinen lapsi vasta tulossa, joten omasta puolesta en voi vielä sanoa muuta kuin että seksiä varmaan voisin harrastaa VAUVAN nukkuessa samassa huoneessa, mutta en sen ikäisen joka tilanteen herättyään tajuaisi.

Itse olen joskus 8-vuotiaana herännyt keskellä yötä vanhempien hommailuihin, oli todella inhottavaa. Yritää siinä sitten nukahtaa uudestaan kun toinen huokailee ja toinen heittää "hyvää hääpäivää kulta". Yööök.

Ja joskus kotona vahingossa vilkaissut kun olen käynyt keittiöstä hakemassa aamupalaa, ja porukoilla jääny makkarin ovi auki. Kaverikin oli vielä kylässä. Mun huoneen ovi siis oli kiinni, olivat varmaan luulleet meidän vielä nukkuvan. Mutta silti vois kyllä sen oven ees kiinni pistää.

Ja joskus seiskaluokalla yhteen aikaan kuului tosi usein iltaisin ähkintää makkarista. Oli todella ärsyttävää. Ei mua sinäänsä niiden seksin harrastaminen haitannut, mutta en mä sitä olis kuulla halunnu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kuvottaa:
Sekstaillaan lähinnä yöllä,ja tuolloinkin lapset ovat nukkuneet huoneessamme.

Tuttavani harrastaa harrastaa pitkin päivää uuden miesystävänsä kanssa ties mitä irstauksia.Lapset leikkii leikkejään samassa huoneessa.
Mies rapeltaa äidin alapäätä,vaikka lapset pomppii samalla sohvalla + muuta mukavaa.
Oksettaa tuollainen käytös.

Siis lasten nähdenkö? :o Tuo on rikos! Ilmoita perheestä lastensuojeluun.

Itse kuulin lapsena. sisko muistaa, että olisimme "ratsastaneet" isän selässä kun he harrastivat tuota :-x Ajatus öklöttää vieläkin :( Itse pidän tarkan huolen, että meillä ei seksiasioista puhuta lasten kuullen (siis omista jutuista) eivätkä lapset kuule seksin ääniä. Se on kamalan ahdistavaa! Mua ällötti, kun omat vanhemmat puhuivat meidän lasten kuullen n..ssimisesta yms.
 
Yhteistyössä