Oli siinä saunareissu =/

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vepasto
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vepasto

Vieras
Lähdin esikoisen kanssa pihasaunaan sinne mein rakennukselle/talolle. Kastettiin ittemme ja mä menin sit ylälauteelle ja poika jäi alas istumaan. Heitin ensin ihan vähän löylyä. Hetken päästä lisää ja sitä vielä oikeen kunnolla. Pikku hiljaa siellä alkoi haista tosi pahalle. Ajattelin, että sinne pesään on joku laittanut laminaattia palamaan ja se vähän haisee. Haju voimistui joten käskin pojan huutamaan mummon katsomaan/kertomaan, jos se tietäis mikä siellä haisee. Ite yritin vielä olla lauteilla, mutta sit alkoi jo kurkussa tuntua se haju, joten oli pakko lähteä pois. Siinä sit seistiin pihalla pyyhkeet päällä. Mun sisko tuli katsomaan mikä siellä haisee. Siinä vaiheessa sauna oli jo ihan savua täynnä eikä siellä voinut hengittää. Mein isä oli jättänyt kiukaan päälle
emali ( ? ) ämpärin, jonka kahva oli muovia. Se oli ruvennut käryymään siellä. Me ei enää päästy saunaan, siellä piti avata kaikki ovet ja ikkunat ja tuulettaa se. Sit lähdettiin lasten ja mun siskon kanssa kotiin ja mun piti vielä kotona käydä suihkussa. Että oli tosi kiva saunareissu ja sit mä en olis muka saanu valittaa siitä ku se ämpäri oli jätetty siihen kiukaan päälle. :( Nyt sit mein äiti kävi äsken täsä ja sanoi, et se lämmitti saunan uudestaan ja nyt mein isä ja mun mies on menossa sinne. Epäreilua, sanon minä. :/
 
Huomasin joo, mutta poika sanoi, että mummo oli sanonut, että sitä ei saa ottaa siitä pois, kun siinä lämpee vettä. Ne ei ilmeisesti ollut tajunnut sitä muovikahvaa siinä.
 

Yhteistyössä