V
"vieras"
Vieras
Ylipäätään en ymmärrä, että miksi mies ajattelee että minä aiheutin tämän riidan koska mielestäni hän sen teki mutta siis...
Olen ollut kohta neljä viikkoa lomalla, mies kaksi. Minä olen käyttänyt alkulomani lasten synttäreihin. Ensin oli kahdet kaverisynttärit, sitten sukulaisille. Järjestin kemuja ihan hyvällä mielellä ja omaan tahtiini. Hommaa oli, mutta ehdin minä ihan vain ollakin.
Sitten kun mieskin jäi lomalle niin on tehty jotain ihan porukalla yhdessä. Jotain piävän reissuja siis muutama.
Mies harrastaa frisbeegolfia ja on koko ajan korostanut, että lomalla sitten ehtii hyvin heittää jaon käynytkin. Enkä ole siitä mitään sanonut, vaikka on ollut monta iltaa pois.
Keskiviikkona mies oli lähdössä koko päiväksi kauemmaksi heittelemään ja minä suunnittelin meneväni lasten kanssa veljeni luo, koska lapset oli sitä toivoneet. Pääsisivät serkun kanssa leikkimään. Mutta sitten mies tarvikin auton reissuunsa niin en päässyt täältä kotoa. Punttisalille menin kahden nuoremman lapsen kanssa, kun en halunnut sitä jättää väliin.
Torstaina mies oli taas heittelemässä koko illan ja minä menin puntille puoli kymmeneltä illalla.
Tänään sovittiin, että ihan vain ollaan kotona ja mies pelaa iltasella veljensä kanssa lautapelejä tässä meillä kotona ja minä pääsen sillä välin puntille käymään. Mies itse sanoi menevänsä sitten illalla myöhemmin punttikselle.
Nyt sitten aamulla mies kysyi, että sopisiko sittenkin jos hän menee illalla veljensä kanssa heitteleen frisbeetä. Minä sanoin, että sitten on taas mun puntille meno vaikeaa jne ja ehdotin, että pysyttäisiin alkuperäisessä suunnitelmassa. Mies suuttui. Minulle on kuulemma aina ongelma se, kun hän menee heittelemään frisbeetä ja se ei koskaan tunnu sopivan. En ihan käsittänyt, koska hän on käynyt heittelemässä tiäs miten paljon ja nyt kun KERRAN sanon, että jos ei menisi niin teenkin kuulemma aina ongelman siitä. Ja kun hänellä kerran oli jo kuitenkin suunnitelmissa sitä ns. omaa tekemistä veljensä kanssa niin pitäisi olla tyytyväinen.
Eniten korpee nyt se, että suuttuu minulle tuosta vaikka taatusti käy heittelemässä vielä monta ehtoota lomalla ja loman jälkeenkin tietysti. Lisäksi on viisi päivää lomallaan vallan pois kotoa, kun menee Jyväskylän ajohin. Se on myös joka kesäinen traditio ja aina yhtä kovan sumplimisen takana, kun pitää miettiä lapset jamuut kuviot, kun mies on pois ja minä töissä jne. Ei ole itsellä tuollaista ylellisyyttä, että saisi viis päivää olla jossain muualla.
Ja tuohonkin tietysti mies sanoo, että ei hän ole kieltänyt mutta minne piruun minä muka viideksi päiväksi menisin. Eipä ole rahaa maksaa hotelliakaan sellaiseksi aikaa, että pääsisin vain muodon vuoksi pois kotoa.
Mutta tässä tämä päivä nyt sitten meni... Lattiat mun olis kuulemma pitänyt pestä tänään, että ois saanut puhtaat matot paikalleen, mutta enpä taida viitsiä.