?
:(
Vieras
Ollaan siis muutettu erilleen kohta kolme vuotta sitte ja kerta vuoteen tuo on tehty. Ex on äärimmäisen hankala ja oikeesti rasittaa jo etukäteen mitä se taas siellä keksii. Sillä ei oo sellasia normaaleja rajoitteita, et vaikka olis kuinka lastenvalvoja paikalla voi päästellä suustaan ihan mitä vaan tai saada raivarin. Pelottaa vähän seki, että jos joutuu lähtee sen kanssa samaan aikaan sieltä pois kun on saanu raivarin, et mitä tekee
Viimeeksi tehtii sentään vuodeksi tuo sopimus ja nyt olis taas vuosi kulunu
Just juttelin lastenvalvojan kanssa ja se kertoi isän ilmoittaneen varsin selkeästi, että ihan ok äidin saada elatustukea, mutta se on yhteiskunnan eli kelan tehtävä maksaa. Mikään maksuvelvoite ei häntä koske. On ollu nollasopparilla kun oli pitkä saikku hänellä silloin kun ed. soppari tehtiin. On nyt ollu ainaki puolivuotta töissä ja tienaa kohtuullisesti eikä siis ole ilmoittanu kelalle tulojaan vaan on maksattanu kelan minimielaria kokoajan lapsilleen. Eikä siis tietenkään osta mitään ikinä tai muutenkaan osallistu lasten mihinkään hankintoihin tms.