olitko heti varma että haluat hänet?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja epävarma
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

epävarma

Vieras
Täällä olikin jo keskustelua ihastumisesta/rakastumisesta ensi silmäyksellä.. ja siellä tuntui kyllä olevan paljon sellaisia ihmisiä jotka olivat heti tienneet, että henkilö on se oikea. Mutta onko olemassa ketään, joka ei ole ollut alusta alkaen varma asiasta? Tämä aihe on itselleni ajankohtainen, sillä tapasin n. puolitoista viikkoa sitten miehen, jonka kanssa olen nyt sitten tapaillut. En ole edelleenkään täysin varma että onko meillä tulevaisuutta, tosin en ole sitä ajatusta myöskään hylännyt. Olo on tosi hankala, koska en tunnu saavan selvää ajatuksistani. Tähän varmasti vaikuttaa se, että olen ollut todella pitkään ilman kumppania ja aiemmat tapailut/suhteet ovat päättyneet yleensä siihen, että minä olen kyllästynyt koko hommaan. Nytkin päässäni takoo koko ajan ajatus "kyllä se kyllästyminen vielä tulee, katso nyt miten se tekee tuonkin asian ja tuon ja tuon....". Myönnän senkin että minulla on varmasti jonkin asteen pelko sitoutumisesta joka voi myös vaikuttaa asiaan. Mietin vaan juuri sitä, että jos en nyt tunne miestä kohtaan selvää ihastusta ym. niin kannattaako tätä jatkaa pidemmälle.. onko se kenenkään kannalta hyvä? Vai voiko se varmuus toisen sopivuudesta tulla ajan kanssa...?
 
Kyllä mun ja nykyisen mieheni kohdalla varmuus toisen sopivuudesta tuli ajan kanssa. Itse asiassa molemmilla. Nyt varmaan joku sanoo, ettemme voi olla oikeita toisillemme, kun ei sitä heti tiennyt, mutta olen kyllä eri mieltä. Aluksi sitä vain oltiin yhdessä, kun se oli kivaa. Vasta myöhemmin tuli se tunne, että tämähän on juuri sitä mitä elämältä haluaa. Tai ehkä vain tajusin sen tunteen myöhemmin, vaikka se olisi ollutkin jo alusta asti. En tiedä.

Ja yksi tuttavani oli nykyisestä miehestään kai pari vuotta sitä mieltä, että ei ikinä mitään suhdetta tuon miehen kanssa, mutta sitten se vain jossain kohdassa napsahti kohdalleen ja nyt ovat olleet yhdessä jo vuosia.
 
Puolitoista viikkoa on todella lyhyt aika. Täydellistä varmuutta ei voi vielä tuossa ajassa saada. Oleelisempaa on minusta se, että oletko huomannut miehessä sellaisia piirteitä, että olet varma siitä, että teillä ei ole tulevaisuutta. Jos et, niin hyvä.
Kun itse tapasin mieheni kanssa, kummastakin suhde tuntui alusta asti hyvältä. Ei nyt silti ihan viikon jälkeen voitu aivan varmoja olla, että mennään naimisiin. Muutaman kuukauden/puolen vuoden päästä sitten kyllä se jo tiedettiin.
 
Minusta on aikuista käytöstä, jos on valmis kuukauden tai vasta vuoden kuluttua päättämään, että tässä tämä mies nyt minulle on.

Elokuvat syöttävät päähämme ihanaa kaiken kestävää rakkautta ensi silmäyksellä. Toisaalta minusta jo alussa TÄYTYY olla jotain erityistä, miksi kiinnostua toisesta. Se on sitten sitä kemiaa.

Omalla kohdallani muistan alusta asti olleeni kiinnostunut miehestä ja muistan ne väreet, jotka hänen läheisyytensä minussa aiheutti. Kuitenkin vasta nyt voin oikeasti sanoa, että juuuu!

Eli edellisen tavoin: jos jo alussa joku tökkii, unohda. Ellei, niin jatka ja panosta. Ja kannattaa muistaa, että aina on miehiä, jotka kaivavat nenäänsä, pesevät pyykit väärit tai suutelevat ikävästi. Jos se on parisuhteen kokoinen miinus, niin sitten häpeä on ihan oma.

 
Olin pitkäänkin hyvin epäileväinen.. Mulla oli kipeä suhde takana ja en uskaltanut luottaa kehenkään. Mies sanoo, että olin hänen ensirakkautensa, vaikka oli hänellä ollut kovasti suhteita ennen minuakin.. Alusta alkaen hänen seuraassaan oli turvallista ja mukavaa, mutta varsinainen rakastuminen tuli vasta pikku-hiljaa. Nyt on oltu yhdessä 25 vuotta ja tunnen suurta rakkautta häntä kohtaan vieläkin. Kun hän sanoo minua elämänsä rakkaudeksi minä voin kutsua häntä elämäni suurimmaksi rakkaudeksi vaikka hän ei ensimmäinen eikä missään nimessä salamarakastuminen ollutkaan. Tottakai joskus on ärsyttänyt jokin piirre enemmän tai vähemmän, mutta kun eihän sitä itsekään ihan täydellinen ole :) Jos arvot on kutakuinkin samat niin pienistä yksityiskohdista on vara vähän joustaa tai asioistahan voi aina keskustella josko jompi kumpi voisi toimia toisin kuin on tottunut jos se toista oikein kovasti ärsyttää.. Sinuna katsoisin mitä tuleman pitää.
 
Ihan alusta asti oli selvää, että mieheni on täydellisesti minulle sopiva. Ei sellaista tunnetta voi käsittää muut kuin sen kokeneet.
Minullakin taustalla avoliitto ja avioliitto, jotka päättyivät mahdottomuuteensa. Erottuani suhtauduin hyvin kyynisesti parisuhteisiin yleensä ja olin ajatellut viettäväni loppuelämäni yksin lasteni kanssa.
Mutta toisin kävi. Nykyinen aviomieheni mursi muurin ja valloitti sydämeni täydellisesti. Samoin hän kertoo käyneen itselleen.
 
En ollut heti varma. Olen aina aika varautuneella asenteella liikkeellä. Päätin että katsellaan nyt ihan rauhassa mitä tulee. Tapailtiin parin ensimmäisen kuukauden aikana ehkä pari kertaa viikossa ja sitten useammin kun huomattiin että viihdytään hyvin yhdessä ja kaivataan toistemme seuraa aina vaan enemmän. Kaikki meni jotenkin niin luontevasti. Siitä se pikku hiljaa alkoi kehittyä.
Nykyisin asustellaan yhdessä ja onnellisina.
 
Ensi katseesta olin aivan varma, että menisimme naimisiin. Seuraavana päivänä yritimme rakastella, mutta mies paljastui impotentiksi. Miten minä saatoinkaan olla niin väärässä?
 
Minä jo omasta kokemuksestani kerroin tuossa toisessa ketjussa. Haluaisin vaan sanoa, että minusta kyse on paljon enemmästä kuin kemiasta. Olen tuntenut kyllä kemiaa monen miehen kanssa ensitapaamisesta asti, seksuaalista vetovoimaa, tai "älyllistä" yhteenkuuluvuutta.. Toisin sanoen _kiinnostusta_ heti alkumetreiltä. Kuitenkin nykyiseni kanssa kyse oli aivan erilaisesta kokemuksesta. En halunnut repiä vaatteita hänen päältään tai muutakaan. Minä vain itsekseni hymyilin, koska tiesin että tässä se on, vaikka hän ei ehkä sitä tajunnutkaan vielä siinä vaiheessa. Selvää oli molemminpuoleinen kiinnostus, mutta.. noh, kuten "uskomatontahan tämä on" sanoo, sen tajuaa vain jos on itse kokenut. Tiesin ettei tämä mies ole millään tavalla täydellinen. Hänessä ärsytti monet asiat jo heti aluksi. Joskus mietin nykyäänkin vielä (vain kahden vuoden jälkeen tosin) että mitenköhän minä tähän ihmiseen oikein rakastuin. Voihan se olla, että se vain oli oikea hetki ja oikeantyylinen mies ihan sattumalta. Mutta kaikki vain loksahti niin paikalleen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja epävarma:
Täällä olikin jo keskustelua ihastumisesta/rakastumisesta ensi silmäyksellä.. ja siellä tuntui kyllä olevan paljon sellaisia ihmisiä jotka olivat heti tienneet, että henkilö on se oikea. Mutta onko olemassa ketään, joka ei ole ollut alusta alkaen varma asiasta? Tämä aihe on itselleni ajankohtainen, sillä tapasin n. puolitoista viikkoa sitten miehen, jonka kanssa olen nyt sitten tapaillut. En ole edelleenkään täysin varma että onko meillä tulevaisuutta, tosin en ole sitä ajatusta myöskään hylännyt. Olo on tosi hankala, koska en tunnu saavan selvää ajatuksistani. Tähän varmasti vaikuttaa se, että olen ollut todella pitkään ilman kumppania ja aiemmat tapailut/suhteet ovat päättyneet yleensä siihen, että minä olen kyllästynyt koko hommaan. Nytkin päässäni takoo koko ajan ajatus "kyllä se kyllästyminen vielä tulee, katso nyt miten se tekee tuonkin asian ja tuon ja tuon....". Myönnän senkin että minulla on varmasti jonkin asteen pelko sitoutumisesta joka voi myös vaikuttaa asiaan. Mietin vaan juuri sitä, että jos en nyt tunne miestä kohtaan selvää ihastusta ym. niin kannattaako tätä jatkaa pidemmälle.. onko se kenenkään kannalta hyvä? Vai voiko se varmuus toisen sopivuudesta tulla ajan kanssa...?




Kuinka nuori mahdat olla?

 
Tokilla treffeillä ajattelin, että juu ei, tuon kanssa ei tule mitään pysyvää. Ja niin vain hän on nyt aviomieheni ja tyttäreni isä :-) ja olen tyytyväinen ja onnellinen.

Katsele nyt vielä pari kuukautta ennenkuin mietit asiaa uudestaan..
 
Hitaasti hyvä tulee, rakkaudessakin. Äkkirakastumisessa tulee vain huonot housuun, mutta hitaasti kypsyessään lihasta tulee mureaa ja maukasta. Kun toista oppii vähitellen yhä useammassa asiassa kunnioittamaan ja arvostamaan, rakkaus syvenee itsestään ja siitä tulee kestävää laatua.

Äkkirakkaudessa joutuu useimmin huomaamaan, että ei tämä niin ihana olekaan, kuin aluksi luulin, tulee pettymyksiä. Siihen se rakkauskin sitten kuivuu.
 
Tulehan sitä joillekin suorituspaineita jos on hyvännäköinen akka tai sit aika kokematon mies. Kyllä se jo temput osaa. Menetit hyvän miehen. Impotenttius voi olla korvien välissä, ei välttämättä kikkelissä.
 

Yhteistyössä