Ollako ylpeä vai loukkaantua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kyselijä?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kyselijä?

Vieras
Auttakaa mua laittamaan asia perspektiiviin.

Elän onnellisessa, rakkauden täyteisessä avioliitossa. Mieheni rakastaa minua, jumaloi, ihailee kaikin tavoin. Olen aina ollut hänen silmissään se "ykkösmuija" jo kauan ennen seurusteluamme. Näyttää sen sanoin ja teoin päivittäin. Ei koskaan loukkaa minua, hauku, tms. eikä mieltäni halua pahoittaa. Avioliittoamme pitää pyhänä. On myös hyvin visuaalinen ihminen, harrastaa valokuvausta jne. Luotettavin ja rehellisin mies, jonka olen tavannut. Kauneuteni lisäksi arvostaa selvästi myös muita piirteitä ja ominaisuuksia minussa.

Kuitenkin aina esim. kauppareissuilla tai missä ikinä olemmekin, miehen pää kääntyilee vähänkin keskimääräistä paremman näköisen naisen perään. Ei kuolaten, ei flirttaillen, ihan vaan refleksinomaisesti eikä hän itse taida edes huomata asiaa. Koskaan ei ole muita naisia minulle kehunut.

Minua asia häiritsee. Kyse ei ole mustasukkaisuudesta, vaan jostain...en osaa sanoa. Hän on sanonut mm. ettei minua voi verrata kehenkään vaan muita minuun. Ja saattaa aina välillä tokaista mm. "oonhan mä kulta sanonu, et ollaan me missä vaan, ni sä oot aina paikan upein ilmestys". Ja sanoo tämän selkeästi ylpeänä. Ei myöskään ole itse turhan mustasukkainen, on lähinnä todella ylpeä siitä, että kelpaan muidenkin miesten silmille.

Mä en haluaisi tehdä asiasta suurempaa ongelmaa kuin on. Kuitenkin asia ahdistaa. Pidän miestä pinnallisena ja koen sisäistä painostusta omassa pääkopassa satsata ulkonäkööni enemmän, kuin luonteelleni on ominaista. Ja toki ymmärrän, että miehet aina rekisteröivät hyvännäköiset naiset.

Eli miten te ottaisitte asian? Onko minulla aihetta pahoittaa mieltäni vai pitäisikö minun olla ylpeä mieheni selvästi hyvästä naismausta ja kommenteista? Ihan kuin hän sisäisesti päässää tekisi tsekkauksia ja ylpeänä aina päänsisässään toteaisi "mulla on upein".

En tarkemmin osaa asiaa selittää, kommentteja kiitos :)
 
Luin aika pikaisesti ton sun viestin, mutta luultavasti ymmärrän mitä tarkoitit.. Mehet on miehiä, ne vilkuilee tahtomattaan tai tarkoituksella. Mä oon onnellisesti naimisissa, olen ihan hyvän näköinen ja mun mies kehuu mua kauniiksi yms. mutta kyllä näen että mies noteeraa kauniit naiset kun liikutaan jossain. Saattaa joskus mulle kommentoidakin jotain. En ole mustasukkaista tyyppiä, ja mulla on hyvä itsetunto, mutta saattaa se jollain tasolla vähän harmittaa. En osaa selittää.. Mutta kauniin naisen "huomaaminen" on vielä aika kaukana mistään pettämisestä, nin en tekis siitä mitään numeroa. Jos on rehellinen niin varmaan itsekin "huomaat"koan miehen jos sattuu vastaan tulemaan.
 
Jos sun mies on visuaalinen ihminen ja harrastaa valokuvausta niin hänellä vaan on silmää kauneudelle, katselee kaunista naista kuin taideteosta?
Mäkin katselen ja ihailen kauniita miehiä ja naisia ja heidän kasvonpiirteitään, pitää joskus melkein hillitä itseä ettei tuijottaisi häiritsevästi. :)
 
Homman ymmärtää paremmin, jos ajattelee tilannetta toisinpäin. Olet nainen, vierelläsi kulkee puolisosi ja se olet sinä, jonka pää kääntyy 360 astetta aina komean miehen nähdessäsi. Ihan varmasti miehesi pahottaisi mielensä jossain vaiheessa. Tai ainakin ärsyyntyisi.
 
en viitsi erota kuitenkaan =D Enkä siis edes mieti pettämisiä. Kuten kerroin, mieheni pitää yleensäkin avioliittoa pyhänä, eikä pettäminen kuulu hänen arvoihin.

Halusin vaan kuulla, miten muut suhtautuisivat moiseen käytökseen. Toivoisin, että hän vilkuilisi huomaamattomammin mutta se on ehkä liikaa vaadittu, koska ei taida tajuta vilkuilevansa. Enkä ole asiaa puheeksi edes ottanut. Ja todella toivoisin, että jättäisi nuo vertailukommentit kokonaan. En halua että minua vertaillaan muihin, tai muita minuun, vaikka "voittajana" selviytyisinkin. Minulla on syömishäiriötausta, en kestä ylkonäköpaineita. Olen erittäin timmissä kunnossa ja koen, että asia on pahentanut tilannetta. Välillä tekisi mieli jopa lihottaa itsensä, siinähän sitten vertailisi =D
 
Niin kuin kirjoitit miehesi on visuaalinen ihminen ja sellaisella silmä etsii aina katsottavaa. Yhtä lailla miehesi katselee varmasti muutakin niin kuin maisemia, esineitä, lapsia jne. Ne ovat varmasti sinulle ok, mutta olet nyt jymähtänyt vahtimaan hänen naisten vilkuilujaan. Varmasti rasittavaa, jos et huomaa mitä muutakin hän katselee.

Tunnen valokuvaajan, joka rakastaa kuvata naisia ja ne kuvat ovat välillä todella eroottisia. Ei jää epäselväksi, mistä mies tykkää. Mutta kuvat ovat myös hyviä. HÄnellä on vaimo ja lapsi kotona, eikä suhde ole rakoillut sen vuoksi että mies harrastaa naiskauneutta.

Ja miten olisi meidän suurten taiteilijoiden kanssa käynyt, jos vaimot olisivat kotona mököttäneet ukkojensa naiskauneuden kaipuusta. Yhtä lailla naiset kuvaavat miehiä, niin moni taidetoes olisi jäänyt syntymättä jos puoliso olisi vaatinut luovaa puolisoaan lopettamaan moiset kotkotukset.

Miehesi on sinua kohtaan huomaavainen ja varmasti näkee mustasukkaisuutesi, joten vahvistu ja luota sinäkin siihen että olet hänen ykkösensä. Myrkytät suhteenne negatiivisilla tuntemuksillasi, joille voit todellakin tehdä jotakin.
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas
Vaikutat aika epävarmalta. Kiinnitätkö itse paljon huomiota ulkonäköösi? Sanot, että olet timmissä kunnossa.

Mun mies välillä katselee muita naisia. Mä katselen muita miehiä ja muita naisia, mä myös kommentoin useammin kuin mieheni toisten ulkonäköä positiivisesti. Kummallekaan meistä tämä ei missään vaiheessa ole ollut ongelma. Mun mielestä mun mies on kaikista komein ja me ollaan kaunis pari :)

Tää vaikuttaa mitä suurimmassa määrin sun pään sisäiseltä ongelmalta. Sun pitäisi alkaa ajatella jotain muuta ja siirtää omaa ajattteluasi myös pois niistä syömisen ja ulkonäön ympärillä pyörivistä asioista.

Sanot itsekin, että miehesi ei todennäköisesti edes tajua katsovansa muita. Hänen on varmaankin hyvin hankala muuttaa käytöstään, kun ei sitä itse edes tiedosta. Silti juttelisin tästä avoimesti miehen kanssa. Tee selväksi, että et syytä häntä mistään, että hän ei tee mitään väärin. Mutta kun saat kerrottua omaa pahaa mieltäsi, ehkä se jo helpottaa oloasi? Voitte ehkä jopa jossain vaiheessa alkaa vitsailla asialla. Tärkää olisi nyt se, että tämä peikko ei kasvaisi omassa päässäsi liian suureksi!
 
Minusta sinä olet tässä se pinnallinen. Ja mustasukkainen.

Älä tuollaisia jää miettimään, saahan sitä kauniita asioita katsoa. Voit sanoa vaikka miehelle että koettaa sen tehdä vähän huomaamattomammin.
Sulla on syömishäiriötausta; olet varmaan ihan älyttömän kriittinen itse itsestäsi. Mikset uskoisi vain miestäsi että sinä todella olet hänen mielestään ihanin. Se kun tuskin nyt perustuu pelkästään sinun jumalaiseen kauneuteesi vaan siihen että miehesi rakastaa sinua kokonaisuutena ja jakaa elämän kanssasi. Eikö olisi outoa jos miehesi mielestä sinussa olisi ihaninta se ulkonäkö ja sitten vasta luonne? Kauneus kun on katoavaista.

Oletko varma että miehesi vertailee sinun ulkonäköäsi muiden kauneuteen? Vai onko tuo juttu vain pääsi sisällä? Munkin mies on kyllä monesti sanonut juhlissa että oon illan kaunein nainen, joten kaipa ne miehet tuollaisissa "edustustilaisuuksissa" voivat tehdäkin vertailua. Mutta minusta oma mies on jäävi sanomaan kun se ulkonäkökin näyttää 10 kertaa paremmalle kun toista aidosti rakastaa.
 
toki katselee kaikkea muutakin, hienoja autoja, maisemaa jne. Ei tiedä asian häiritsevän minua, koska en asiasta ole koskaan mitään maininnut tai antanut asian vaikuttaa mihinkään. Enkä aiokaan antaa, koska meillä ei mitään ongelmia ole. Kuten sanoin, halusin muiden kommenteilla laittaa asiat perspektiiviin :)

Ja sehän siinä onkin, kun itse en kiinnitä muihin miehiin mitään huomiota. Olen erittäin ronkeli ja suurin osa miehistä ei vaan herätä minkäänlaista mielenkiintoa. Muutaman kerran vuodessa ehkä sellainen ilmestys vastaan kävelee, jota tulee vilkaistua toisenkin kerran. Mutta minulla taitaa sitten ko. figuuri sääilyä mielessä pidempäänkin :)

Ja muilta miehiltä saatu huomio lähinnä ärsyttää. Ja siksikin ärsyttää satsata omaan ulkonäköön, kun muiden miesten huomio lisääntyy samalla, enkä kaipaa sitä yhtään. Mutta muuten kyllä, oma ulkonäköni on erittäin keskeinen asia elämässäni. Olen aina saanut paljon, jopa liikaa huomiota miehiltä, joten väkisinkin arvotan itseäni ulkonäköni kautta. Luulin jo päässeeni pitkälti asian yli, mutta tässä suhteessa missä mieheni jumaloi ulkonäköäni, ongelma on taas kärjistynyt. Eli teen ns. positiivisesta asiasta oman pääni sisässä negatiivisen.
 
Minusta sinä olet tässä se pinnallinen. Ja mustasukkainen.

Älä tuollaisia jää miettimään, saahan sitä kauniita asioita katsoa. Voit sanoa vaikka miehelle että koettaa sen tehdä vähän huomaamattomammin.
Sulla on syömishäiriötausta; olet varmaan ihan älyttömän kriittinen itse itsestäsi. Mikset uskoisi vain miestäsi että sinä todella olet hänen mielestään ihanin. Se kun tuskin nyt perustuu pelkästään sinun jumalaiseen kauneuteesi vaan siihen että miehesi rakastaa sinua kokonaisuutena ja jakaa elämän kanssasi. Eikö olisi outoa jos miehesi mielestä sinussa olisi ihaninta se ulkonäkö ja sitten vasta luonne? Kauneus kun on katoavaista.

Oletko varma että miehesi vertailee sinun ulkonäköäsi muiden kauneuteen? Vai onko tuo juttu vain pääsi sisällä? Munkin mies on kyllä monesti sanonut juhlissa että oon illan kaunein nainen, joten kaipa ne miehet tuollaisissa "edustustilaisuuksissa" voivat tehdäkin vertailua. Mutta minusta oma mies on jäävi sanomaan kun se ulkonäkökin näyttää 10 kertaa paremmalle kun toista aidosti rakastaa.

asian ytimessä :) Minä olen äärimmäisen itsekriittinen, mustasukkaisuuteen ei ole aihetta. Ja uskon miestäni, se ei ollut pointti vaan se, etten välttämättä haluaisi kuulla olevani se kaunein, koska silloinhan hän vertailee. Ja vaikka hän on sanonut, ettei ikinä voi verrata minua muihin vaan muita minuun, niin sekin tuntuu huonolta vaihtoehdolta.

Olen lukenut kommenttejasi aiemminkin ja pidän niistä. Tuo lauseesi juhlatilaisuuksista kuvastaa pitkälti tilannetta. Sinä otat sen kohteliaisuutena, minä vertailuna. Juuri tällaista kaipaan, kiitos :)
 
  • Tykkää
Reactions: Vaimo-Rakas
Miehet on miehiä. Osa tajuaa ladella naisille kauniita asioita ("oletpa kaunis/hoikka/nätti/seksikäs"). Osa miehistä katselee toisia naisia, ilman mitään muita ajatuksia. Mäkin katselen kauniita naisia ja arvostellaan miehen kanssa takapuolia. Mihin sitä sitten pitäisi katsella, kun näkee jotain "poikkeavaa" horisontissa? Oli se sitten joku itkevä lapsi/liikalihava ihminen sipsiosastolla/kaunis nainen.
Jo lapset harrastaa tätä ja tunnetustihan miehet on lapsia ;)
 
Itse en loukkaantuisi enkä olisi ylpeä, ei haittaa katsominen, sivistynyt ihminen ei tietenkään tujota ketään suoraan ja suu auki, seisoen, mutta nopea katse on ok.
Itsekin katson hyvännäköisiä ihmisiä (valitettavasti tuntuu että aika vähän kaunniita ihmisiä täälläpäin) koska kauneus ja estetiika on tärkeää.
Ihailen sitä että joku näyttää suomessakin pakkasella siistiltä. Itse en jaksa.
 
Miehesi "jumaloi" sinua, mutta heti kun katse harhailee, koet asemasi uhatuksi ja olosi epävarmaksi?

näin :) Tämä ketju EI ollut tarkoitettu kritisoimaan miestäni tai syyttämään häntä mistään. Mieheni on AINA kohdellut minua upeasti, kuin kuningatarta. Jopa liiallisuuksiin ja vaivautumiseen asti usein :)

Aloitin tämän ketjun saadakseni järkeä tähän omaan päähäni ja ajatuksiin. Tai itse asiassa haluan ajatukset pois koko asiasta, koska asia ei ole millään muotoa tärkeä, ainoastaan typerä. Siksi en siitä miehelleni viitsi edes sanoa, koska hän olisi varmasti ihmeissään.

Ja joku ehdotti, että laittaisin oman pääni pyörimään miesten perään. Hmmm, ajatus on käynyt mielessä. Mutta mieheni ei varmasti ymmärtäisi asiaa ollenkaan, vaan loukkaantuisi. Tai hän ei kiinnittäisi huomiota edes asiaan, joten minun pitäisi terästää tapahtumaa typerillä kommenteilla kuten "onpa komea mies" "onpa hyvä perse". Ja miksi tekisin niin. Ensinnäkin valehtelisin, toisekseen loukkaisin miestäni ilman mitään syytä. Se olisi lapsellista, en halua pilata avioliittoani.

Eli voin vain vetää johtopäätöksen, että minulla on itse itseni kanssa joku kriisi. Iänikuinen sellainen, ei mieheni sitä ole aiheuttanut. Minun pitää olla iloinen, että miehellä on silmää naiskauneudelle ja että pitää minua kirkkaimpana timanttina :) Hyvä, alan psyykkaamaan itseäni =D
 
Voisiko olla niin, että miehesi sanoista huolimatta et pidä itseäsi maailman kauneimpana naisena? Jossain alitajunnassasi pelkäät, että jonain päivänä miehesi näkee sinua kauniimman naisen? Pelkäät, mitä silloin tapahtuu? "Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin..."
 
[QUOTE="vieras.";29509032]Voisiko olla niin, että miehesi sanoista huolimatta et pidä itseäsi maailman kauneimpana naisena? Jossain alitajunnassasi pelkäät, että jonain päivänä miehesi näkee sinua kauniimman naisen? Pelkäät, mitä silloin tapahtuu? "Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin..."[/QUOTE]

minä mikään idiootti ole, tiedän toki etten ole maailman kaunein nainen :) Minun pitäisi vain olla tyytyväinen, jos mieheni minut sellaisena näkee.

Enkä edes pelkää :) Kuten sanoin, mieheni on luotettava ja rakastaa minua monen muunkin asian vuoksi. Mä luulin, että olen päässyt yli tällaisista typeristä asioista. Pukkaa varmaan ikäkriisiä :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kyselijä?;29509064:
minä mikään idiootti ole, tiedän toki etten ole maailman kaunein nainen :) Minun pitäisi vain olla tyytyväinen, jos mieheni minut sellaisena näkee.

Enkä edes pelkää :) Kuten sanoin, mieheni on luotettava ja rakastaa minua monen muunkin asian vuoksi. Mä luulin, että olen päässyt yli tällaisista typeristä asioista. Pukkaa varmaan ikäkriisiä :)
Sori, olisi pitänyt edelliseen laittaa maailman kaunein miehesi silmissä :) Ikäkriisi voi hyvinkin olla syynä. Monelle kauniille naiselle ikääntyminen on kovempi paikka kuin taviksen näköiselle kanssasisarelleen. Varsinkin, jos on tottunut saamaan paljon huomiota ulkonäkönsä vuoksi ja vähitellen huomion saavatkin nuoremmat kaunottaret.
 
Voi herranen aika, eikö MIKÄÄN oikeasti riitä?! Laput silmille sitten vaan.

Miehet on keskimäärin visualisempia olentoja, kuin naiset. Jos koet tarvitsevasi miehen, joka ei (muita) naisia katsele, ota sokea tai homo.
 
olla oikeassa. En miettinyt asiaa moneen vuoteen lainkaan, enkä myöskään kiinnittänyt ulkonäkööni sen kummempaa huomiota. Nyt kun olen tietoisesti alkanut huoltamaan itseäni paljon myös kuntoilun saralla, alkaakin negatiiviset ajatukset pukata pintaan, vaikka asian pitäisi olla päinvastoin :)
 
Tiedän tuon kamalan tunteen.
Ongelma on juurikin siinä, että miehesi korostaa aivan liikaa ulkonäköäsi.
Minuakin jumaloi, se oli aivan kamalaa ja tuijotti aivan suoraan muiden varsinkin perseitä.
Ei saanut silmiään irti muista.Se oli jo sairasta.Ja hän oli se mustasukkainen, lopulta minä en saanut vilkaistakaan muita päin.Saati hymyillä!
Hän paljastui narsistiksi.Valokuvasi naisia salaa(!) naisilta.Hän oli kyllä todella sairas.
Nyt minulla on aivan uskomattoman ihana ja fiksu mies, joka ei ole noin sairaan mustasukkainen vaan terve ja ei korostunut pinnallisuus vaan enemmänkin järki-ihminen.
Katselöee, muttei mainosta, eikä katsele niin, että se mitenkään olisi huomattavissa.
Rajat on kyllä hienotunteisuuden merkki.
Luojan kiitos pääsin siitä paskasta eroon!:D
 

Uusimmat

Yhteistyössä