oma kokemus kotona olemisesta lapsena

[Edna Birch]

Mä leikin tooooooooosi paljon yksin lapsena, kun olin kotihoidossa. Mielikuvitus on ainakin hyvä, sen voin positiivisena puolena sanoa. Voin viihdyttää itseäni ihan vaan olemalla ja ajattelemalla.

Joskus kun äiti sai satunnaisia töitä, ja mä olin pph:lla tai kiertävässä päiväkodissa, ja ne ahisti ihan perkeleesti. Hauskaa oli vasta iltapäivästä kun ehti tottua menoon ja muihin lapsiin sekä vieraisiin aikuisiin.
Toisaalta, eleltiinkin äidin kanssa silloin kaksin (isommat sisarukset muuttaneet jo pois) ja äiti "ripustautui" muhun aika tavalla, joten sikäli se elämä ei ollut ihan tervettä. Pelkäsin että jos äiti häviää näkyvistä, tulee vähintään maailmanloppu. Ja äiti mielellään antoi mun pitää tämän uskoni.

Itse oon vieny hyvillä mielin lapset hoitoon, ja siellä ne onki viihtyneet.

 

[vieras]

Minulla oli hoitaja kotona ja erittäin huonot muistot siitä. Koti oli laiha lohtu kun hoitaja ei tuntunut mukavalta. Sitten olin monta vuotta perheessä, jossa oli minun lisäkseni vain perheen oma lapsi. Se oli ihana hoitopaikka. Olin jossain vaiheessa myös kerhossa, mutta siellä olin yksinäinen ja odottelin kotiin pääsyä. Hoitajista on jäänyt hyvin tiukka muistikuva, mutta se saattaa olla vääristynyt ajan saatossa.

Tällaista oli aika ennen subjektiivista päivähoito-oikeutta! Osa vanhemmista joutui etsimään ja maksamaan hoitopaikat itse ja aika monesti hoitopaikka sitten vaihtui useamman kerran.