H
Hullu
Vieras
Tarvitsen ulkopuolista mielipidettä. En aina viitsi jauhaa parisuhdeongelmistani ystäville, sillä jos pysymme yhdessä, en halua että ystäväni tietää kaikki "huonot puolet" kumppanistani. Mutta minun täytyy saada purkaa ajatukseni johonkin, joten ehkäpä saan jotain näkökulmaa täältä.
Suhteessamme on alusta asti ollut jonkinasteista töksäyttelyä mieheni puolelta. Esimerkkejä "etkö ikinä tuuleta kämpässäsi, haisee tunkkaiselta." , "kyllä yleensä vieraille tarjotaan jotain ruokaa" (mies oli dieetilla, en koskaan tiennyt mitä hän syö/onko hän tulossa luokseni), "Kyllä naiset yleensä haluaa panostaa ulkonäköön ja laittaa meikkiä" ja muuta tämäntyyppistä kuittailua. Tämän lisäksi hän vertailee minua eksäänsä samaan tapaan ja syyllistää minua esimerkiksi ylitöiden tekemisestä (koska naisten kuuluisi tässä iässä jo haluta perhettä). Otin ne aluksi raskaasti ja huomautinkin asiasta useampaan otteeseen, mutta mies vain kuittasi kaiken sillä että olen liian herkkä. Tulin kai jotenkin siihen tulokseen että olen liian herkkä, vaikka rehellisesti sanottuna nämä kommentit satuttavat edelleen. Tätä kuittailua olen kuunnellut koko suhteen ajan enemmän tai vähemmän.
Tämän lisäksi tilanteet on alkaneet kärjistyä riidoiksi yhä useammin. Riitatilanteemme menevät lähes aina saman kaavan mukaan, eli niin, että mieheni sanoo tai tekee jotain mistä minä loukkaannun tai suutun. Sitten kun huomautan asiasta tai "mökötän/kiukuttelen", niin hän sanoo minua lapselliseksi ja nalkuttajaksi, ja onpa usein myös maininnut ettei kanssani voi olla kun olen tälläinen. Sitten äkkipikaisena ihmisenä menen sanomaan yhtä pahoja asioita takaisin (mikä harmittaa niin vietävästi jälkikäteen kun haluaisin pysyä kaiken yläpuolella, mutta en vaan jaksa enää ottaa kaikkea paskaa vastaan) ja loppujen lopuksi tilanne kääntyy siihen,että se olen minä joka joutuu pyytelemään anteeksi.
Yleensä mies ei pysty sopimaan tilanteita vaan lähtee tai sanoo, että pilasin jo koko päivän. Jolloin joudun ihan toden teolla sitten lepyttelemään ja sovittelemaan ja suorastaan anelemaan anteeksiantoa, koska en itse halua jättää asioita sopimatta. Usein tunnen että mieheni on näissä tilanteissa kylmä ja että nämä tilanteet kestää aina liian kauan ja minä joudun aina alistumaan, vaikka kaikki olisi alkanut mieheni tekosista!
Huolestuttavaa on se, että kun mieheni ei tule yhtään vastaan, niin olen nyt muutaman kerran säikäyttänyt jopa itseni sillä kun olen tullut niin vihaiseksi (potkinut ja heitellyt tavaroita). Tällainen käytös ei ole minulle tyypillistä ja sai minut säikähtämään.
En tiedä mitä tehdä! Onko tässä menty jo niin pitkälle ettei mikään korjaa näitä asioita. Itseäni hävettää ja harmittaa oma käytös. Tiedän että olen itse vastuussa omasta käytöksestäni, mutta minusta tuntuu ettei minua arvosteta ja saan aina vain kuulla kuittailua, niin olen jotenkin niin herkillä ja lopputulos on nähtävästi se etten osaa hillitä tunteitani. Itken myös paljon, ihan pienistäkin asioista.
Tätä kirjoittaessani tajuan, että tämä varmasti kuulostaa maailman sairaimmalta suhteelta, mutta suurimmaksi osaksi meillä on ihanaa ja kivaa yhdessä. Ja rakastan häntä jostain ihmeen syystä kuitenkin. En kai tiedä mitä edes haen kirjoittamalla tänne, kai vain sitä ulkopuolista näkökulmaa...
Suhteessamme on alusta asti ollut jonkinasteista töksäyttelyä mieheni puolelta. Esimerkkejä "etkö ikinä tuuleta kämpässäsi, haisee tunkkaiselta." , "kyllä yleensä vieraille tarjotaan jotain ruokaa" (mies oli dieetilla, en koskaan tiennyt mitä hän syö/onko hän tulossa luokseni), "Kyllä naiset yleensä haluaa panostaa ulkonäköön ja laittaa meikkiä" ja muuta tämäntyyppistä kuittailua. Tämän lisäksi hän vertailee minua eksäänsä samaan tapaan ja syyllistää minua esimerkiksi ylitöiden tekemisestä (koska naisten kuuluisi tässä iässä jo haluta perhettä). Otin ne aluksi raskaasti ja huomautinkin asiasta useampaan otteeseen, mutta mies vain kuittasi kaiken sillä että olen liian herkkä. Tulin kai jotenkin siihen tulokseen että olen liian herkkä, vaikka rehellisesti sanottuna nämä kommentit satuttavat edelleen. Tätä kuittailua olen kuunnellut koko suhteen ajan enemmän tai vähemmän.
Tämän lisäksi tilanteet on alkaneet kärjistyä riidoiksi yhä useammin. Riitatilanteemme menevät lähes aina saman kaavan mukaan, eli niin, että mieheni sanoo tai tekee jotain mistä minä loukkaannun tai suutun. Sitten kun huomautan asiasta tai "mökötän/kiukuttelen", niin hän sanoo minua lapselliseksi ja nalkuttajaksi, ja onpa usein myös maininnut ettei kanssani voi olla kun olen tälläinen. Sitten äkkipikaisena ihmisenä menen sanomaan yhtä pahoja asioita takaisin (mikä harmittaa niin vietävästi jälkikäteen kun haluaisin pysyä kaiken yläpuolella, mutta en vaan jaksa enää ottaa kaikkea paskaa vastaan) ja loppujen lopuksi tilanne kääntyy siihen,että se olen minä joka joutuu pyytelemään anteeksi.
Yleensä mies ei pysty sopimaan tilanteita vaan lähtee tai sanoo, että pilasin jo koko päivän. Jolloin joudun ihan toden teolla sitten lepyttelemään ja sovittelemaan ja suorastaan anelemaan anteeksiantoa, koska en itse halua jättää asioita sopimatta. Usein tunnen että mieheni on näissä tilanteissa kylmä ja että nämä tilanteet kestää aina liian kauan ja minä joudun aina alistumaan, vaikka kaikki olisi alkanut mieheni tekosista!
Huolestuttavaa on se, että kun mieheni ei tule yhtään vastaan, niin olen nyt muutaman kerran säikäyttänyt jopa itseni sillä kun olen tullut niin vihaiseksi (potkinut ja heitellyt tavaroita). Tällainen käytös ei ole minulle tyypillistä ja sai minut säikähtämään.
En tiedä mitä tehdä! Onko tässä menty jo niin pitkälle ettei mikään korjaa näitä asioita. Itseäni hävettää ja harmittaa oma käytös. Tiedän että olen itse vastuussa omasta käytöksestäni, mutta minusta tuntuu ettei minua arvosteta ja saan aina vain kuulla kuittailua, niin olen jotenkin niin herkillä ja lopputulos on nähtävästi se etten osaa hillitä tunteitani. Itken myös paljon, ihan pienistäkin asioista.
Tätä kirjoittaessani tajuan, että tämä varmasti kuulostaa maailman sairaimmalta suhteelta, mutta suurimmaksi osaksi meillä on ihanaa ja kivaa yhdessä. Ja rakastan häntä jostain ihmeen syystä kuitenkin. En kai tiedä mitä edes haen kirjoittamalla tänne, kai vain sitä ulkopuolista näkökulmaa...