Oman lapsen luonteenpiirteet ärsyttävää liian paljon...

["eräs"]

Meillä on tyttö, joka on just täyttänyt 5 v. Tyttö on vilkas, utelias, puhelias ja erittäin sosiaalinen. On semmonen häslä ja säheltäjä ja saa aikaan monesti kohelluksellaan vahinkoa. Ei ole pahantahtoinen, mutta aiheuttaa vahinkoa "tietämättään". Ei jaksa olla paikoillaan pitkiä aikoja ja päiväkodin nukkarihetket on kuulemma yhtä taistoa, kun pitäis olla hiljaa paikallaan se tietty aika ja tämä ei meidän tytöltä onnistu. Koko ajan pitäis saada heiluttaa jotaki raajaa kuulemma. Sääntöjä pitää kerrata tytölle niin kotona kuin päiväkodissa miljoona kertaa päivässä. Kuulemma unohtaa. Ihan siis niinkin perusjuttuja kuin se, että pylly pysyy penkissä koko ruokailun ajan tai sohvilla ei hypitä.

Mua ärsyttää tytön käytös. Ja hävettää, että päiväkodissa lähes joka päivä on samat ongelmat toistuneet, eli nukkari ja ruokailu = rauhatonta käytöstä. Joka kerta keskustellaan noista asiosta, mutta seuraavaan kertaan mennessä ne on ilmeisesti unohdettu, niin kuin seinille puhuis.

Musta tuntuu, että en nykyään ole mitään muuta kuin räjähtämispisteessä oleva dynamiittipötkö. Joudun koko ajan komentamaan tyttöä, muistuttamaan ja kieltämään. Tuntuu, että ollaan jo vajottu niin syvälle johonki negatiiviseen, että välillä tunnen ihan vihaa tyttöä kohtaan ja haluaisin kiukutella hänelle yhtä lapsellisesti kuin hän itse ja olla antamatta anteeksi hänen pyytäessään tai jotakin muuta yhtä lapsellista.

Tähän soppaan vielä lisämausteensa tuo se, että meillä on vajaan kuukauden ikäinen vauva ja tietysti tyttö vaatii nyt meiltä erikoishuomiota tuon vauvan vuoksi. Ei ole mustasukkainen tai mitään vauvalle, mutta selvästi koettelee meitä enemmän. Lisäksi saa olla silmät selässä koko ajan kun tyttö haluais hoitaa vauvaa koko ajan ja saattaa mennä nostelemaan vauvaa sitteristä tai tunkee tuttia vähän liian lujaa suuhun, hyppii liian likellä vauvaa tms.

Ehkä teidän korvaan kuulostaa pieniltä ongelmilta ja helposti ratkaistavissa olevilta, mutta mä oon ihan puhki. Muutenki oon väsyny vauvan syötöistä ym. ja pinna kireällä niin ei jaksais tuon tytön hölmöilyjäkään yhtään.

 

[Squawe]

Onko esikoinen aina ollut tuollainen "sählääjä". Mun esikoiselle tuli ensimmäinen uhmaikä vasta viisivuotiaana. Siihen asti oli erittäin helppo tapaus. Tosin meillekkin syntyi toinen lapsi, kun esikoisella oli ikää 5,5 vuotta. Mä en murehtisi kuitenkaan turhaan. Mulla on vilkas viisivuotias poika tälläkin hetkellä. Vein sen jopa perheneuvolaan saadakseni varmistusta omalle ajatukselleni siitä, että lapsi on normaali ja ihan terve, vaikkakin vilkas ja liukasliikkeinen.

Lapsella jokin raajan liikuttaminen tms. (aikuisellakin voi esiintyä esim kynän napsuttelua) voi liittyä siihen, että lapsi ylläpitää omalla tavallaan aivojensa vireystilaa ja vaatii tähän jonkin liikkeen. Meillä esiintyy lapsella jalkojen heiluttamista esimerkiksi silloin, kun keskittyy istuallaan johonkin.

Eräs huomioon otettava seikka voi olla myös, että kaikilla lastenhoitajillakaan ei kärsivällisyys ja ymmärrys riitä vilkkaille lapsille. Mua ainakin ärsyttää, että nykyään kaikkien pitäisi jo pienestä olla kuin samasta muotista tehtyjä ja samaan muottiin sopivia. Tiedän, että jatkuva negatiivisen palautteen saaminen hoidosta on raskasta, mutta koita kestää. Onko siellä hoidossa tarpeeksi haastetta lapselle? Voisiko jotain menetelmiä muuttaa? Antaa lapselle jotain "luottamustehtäviä" ottaa avuksi pöydän kattamiseen, petien petaamiseen tms.?

 

["mies"]

Ehkä ADHD.

 

["a p"]

Onko esikoinen aina ollut tuollainen "sählääjä". Mun esikoiselle tuli ensimmäinen uhmaikä vasta viisivuotiaana. Siihen asti oli erittäin helppo tapaus. Tosin meillekkin syntyi toinen lapsi, kun esikoisella oli ikää 5,5 vuotta. Mä en murehtisi kuitenkaan turhaan. Mulla on vilkas viisivuotias poika tälläkin hetkellä. Vein sen jopa perheneuvolaan saadakseni varmistusta omalle ajatukselleni siitä, että lapsi on normaali ja ihan terve, vaikkakin vilkas ja liukasliikkeinen.

Lapsella jokin raajan liikuttaminen tms. (aikuisellakin voi esiintyä esim kynän napsuttelua) voi liittyä siihen, että lapsi ylläpitää omalla tavallaan aivojensa vireystilaa ja vaatii tähän jonkin liikkeen. Meillä esiintyy lapsella jalkojen heiluttamista esimerkiksi silloin, kun keskittyy istuallaan johonkin.

Eräs huomioon otettava seikka voi olla myös, että kaikilla lastenhoitajillakaan ei kärsivällisyys ja ymmärrys riitä vilkkaille lapsille. Mua ainakin ärsyttää, että nykyään kaikkien pitäisi jo pienestä olla kuin samasta muotista tehtyjä ja samaan muottiin sopivia. Tiedän, että jatkuva negatiivisen palautteen saaminen hoidosta on raskasta, mutta koita kestää. Onko siellä hoidossa tarpeeksi haastetta lapselle? Voisiko jotain menetelmiä muuttaa? Antaa lapselle jotain "luottamustehtäviä" ottaa avuksi pöydän kattamiseen, petien petaamiseen tms.?

No ihan vauvasta saakka on ollut nähtävissä lapsen vilkkaus. On ollut aina energinen ja iloinen. Mutta kun tämä energisyys menee välillä yli äyräiden. Just että ei osaa istua rauhassa paikallaan ruokapöydässä ja sitten maidot lentää ja ruokaa tiputellaan lattialle (tuon ikäisen jo PITÄIS osata syödä sillain, ettei suurin osa lennä lattialle), tavarat kaatuu, itekin kompastelee ja tuiskahtelee tämän tästä omiin jalkoihinsa tai huonekaluihin.

Mä kans oon miettiny, että pitäiskö ottaa yhteyttä perheneuvolaan. Oon yrittäny päiväkodilta kysellä heidän mielipidettään, että onko vain vilkas vai olisko taustalla jotain muutakin. Ei he oo oikeen osannu vastata juuta eikä jaata. Lapsi on vielä sillä tavalla älykäs ja vaatis kovasti haasteita ja virikkeitä. Ei tosin jaksa keskittyä kaikkeen, mutta esim. piirtäminen ja kirjoittaminen on se, mihin saattaa upota päivässä tuntikausia aikaa. Leikkii kuitenki normaalisti ja on paljo kavereita ja osaa ylläpitää kaverisuhteita ja kaipaa seuraa ympärilleen.

Tiiän, että nyt pitäis antaa sellasta ekstrahuomiota tuolle tytölle, koska vauva talossa. Mutta lenkille jos lähdetään, saa sitä karjua koko ajan pysähtymään ja odottamaan ja varomaan autoja. Painaa siis päätä pahkaa mäkiä alas ja ei tajua aina pysähtymään suojateille tms. Saa siis pelätä henkensä edestä ja ei oo kiva karjua tuola pitkin katuja tytölle koko ajan että odota ja pysähdy. Kaupassa sama juttu. Sählää ja koskettelee joka tavaraa, saattaa lähtä omille teilleen jne. Hermot siinä menee kun koko ajan joutuu komentamaan, joten ei nautinnollista kummallekkaan.

Emmä muuta tiiä, ku että hiton uuvuttavaa tämä on. Ja välillä oikeesti mietin, että rakastankohan ollenkaan koko tyttöä koska oon koko ajan hermona hänelle jostakin mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä. En tiiä auttasko, jos jättäis koko tytön kasvattamisen yrittämisen ja antais kasvaa kuin sika pellossa. Heh, ei siinäkään kyllä hermo lepäis.

 

["vieras"]

Ihan kuin omasta 5v tytöstä olisit kirjoittanut.

Meillä kuusi lasta ja tämä tyttö aivan erilainen kuin muut, siis tämän ikäisenä. oli kyllä jo 1vuotiaasta asti erilainen. Kova tempperamentti ja halu tehdä ja oppia. Meinasi oppia lukemaan jo kolmevuotiaana. Ei tuettu asiaa koska mielestämme hänen ei tarvinnut oppia. Laski myös määriä jo siinä iässä kolmeentoista asti. Oppi pukemaan kaikki vaatteet 1,5vuotiaana ja 2vuotiaana veteli villavaatteita myöten päällensä vaatteet alta aikayksikön. Äitini aina sanoi että tyttö on kuin ajatus, ymmärsi puhetta mielettömän hyvin ja muisti ihan uskomattomia asioita.

Nykyään on aika levoton juuri. Ei kauaa jaksa olla paikoillaan. On kotihoidossa ja itse epäilen että minulla ei taida olla jotenkin tarpeeksi "älykästä" puuhaa lapselleni ja hän pitkästyy. Käy kyllä kerhossa ja tavataan viikottain ikäistä seuraa. Hänellä on 2v nuorempi pikkusisko jonka kanssa leikkii aika paljon.

Usein menee siihen kuitenkin että vängätään ihan ihme asioista kotona. Milloin annan väärään mukiin maitoa tai joku istuu väärällä paikalla ruokapöydässä. Heti kun on yksin, ainoana lapsena niin on kuin herranterttu. Kaikki sujuu kuin tanssi vain.
Kaupassa on mahdoton jos ollaan porukalla. Kävelyllä huitelee paljon edellä muista eikä pysähdy heti niinkuin joskus ennen.

Välillä tuntuu että tuo lapsi imee minusta kaiken mahdollisen ja vähän enemmänkin ja olen ihan loppu päivän jälkeen. Jotenkin tuntuu että hänen on oltava jokapaikassa aina ja kuultava/nähtävä kaikki, ettei jää vaan paitsi jostain. Huomiota hän saa ihan hirveän määrän tämän perheen lapsista ja jos ei meinaisi saada, niin varmasti ottaa sen hinnalla millä hyvänsä. Uskon kuitenkin (tai haluan uskoa )että tämä ajan kanssa helpottaa?

Yksi mitä olen ajatellut syyksi, voisi olla se että hän on neljäs lapsi ja edellisen ja hänen välissä oli 6v. Eli hän on ollut todella toivottu pikkusisko. Kaikkien lellikki ja perheen keskipiste ensimmäiset kaksi vuotta. Ja hän edelleen ottaa sen huomion irti vaikka mikä olisi..?

Jaksamisia vaan kuitenkin sinne!

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";27280716]Ihan kuin omasta 5v tytöstä olisit kirjoittanut.

Meillä kuusi lasta ja tämä tyttö aivan erilainen kuin muut, siis tämän ikäisenä. oli kyllä jo 1vuotiaasta asti erilainen. Kova tempperamentti ja halu tehdä ja oppia. Meinasi oppia lukemaan jo kolmevuotiaana. Ei tuettu asiaa koska mielestämme hänen ei tarvinnut oppia. Laski myös määriä jo siinä iässä kolmeentoista asti. Oppi pukemaan kaikki vaatteet 1,5vuotiaana ja 2vuotiaana veteli villavaatteita myöten päällensä vaatteet alta aikayksikön. Äitini aina sanoi että tyttö on kuin ajatus, ymmärsi puhetta mielettömän hyvin ja muisti ihan uskomattomia asioita.

Nykyään on aika levoton juuri. Ei kauaa jaksa olla paikoillaan. On kotihoidossa ja itse epäilen että minulla ei taida olla jotenkin tarpeeksi "älykästä" puuhaa lapselleni ja hän pitkästyy. Käy kyllä kerhossa ja tavataan viikottain ikäistä seuraa. Hänellä on 2v nuorempi pikkusisko jonka kanssa leikkii aika paljon.

Usein menee siihen kuitenkin että vängätään ihan ihme asioista kotona. Milloin annan väärään mukiin maitoa tai joku istuu väärällä paikalla ruokapöydässä. Heti kun on yksin, ainoana lapsena niin on kuin herranterttu. Kaikki sujuu kuin tanssi vain.
Kaupassa on mahdoton jos ollaan porukalla. Kävelyllä huitelee paljon edellä muista eikä pysähdy heti niinkuin joskus ennen.

Välillä tuntuu että tuo lapsi imee minusta kaiken mahdollisen ja vähän enemmänkin ja olen ihan loppu päivän jälkeen. Jotenkin tuntuu että hänen on oltava jokapaikassa aina ja kuultava/nähtävä kaikki, ettei jää vaan paitsi jostain. Huomiota hän saa ihan hirveän määrän tämän perheen lapsista ja jos ei meinaisi saada, niin varmasti ottaa sen hinnalla millä hyvänsä. Uskon kuitenkin (tai haluan uskoa )että tämä ajan kanssa helpottaa?

Yksi mitä olen ajatellut syyksi, voisi olla se että hän on neljäs lapsi ja edellisen ja hänen välissä oli 6v. Eli hän on ollut todella toivottu pikkusisko. Kaikkien lellikki ja perheen keskipiste ensimmäiset kaksi vuotta. Ja hän edelleen ottaa sen huomion irti vaikka mikä olisi..?

Jaksamisia vaan kuitenkin sinne![/QUOTE]


"Kiva" että on kohtalotovereita

Kuulostaa niin tutulta tuo, että tytön pitää olla kuusalla joka asiasta. Meillä ihan sama. Mitään ei voi ohimennen mainita esim. miehelle, etteikö tyttö olis tinkomassa että mitä mitä, mitä sanoit isille, mitä se tarkottaa, ai mitä, mitä mitä miksi miksi miten.. argh.

Meidän tytölla on kuitenki se, että vaatii tosi paljon muistuttelua siitä mitä oli tekemässä. Eli alkaa tekemään jotain (esim. pukemaan) ja unohtaa sen hetkessä ja alkaa keskittyä johonki muuhun. Eli vaatii tarha-aamuina sata kertaa toistoja että pue paita, pue housut, pue sukat jne. HIDASTA! Samon ruokapöydässä unohtaa laittaa sitä ruokaa suuhun ja saa hoputtaa että nyt pölötys seis ja lusikka suuhun.

Ehkä tämä joskus loppuu, en tiiä. Pelottaa vaan, että millanen on isompana kun nyt on jo näin haastava.

 

["vieras"]

[QUOTE="a p";27280750]"Kiva" että on kohtalotovereita

Kuulostaa niin tutulta tuo, että tytön pitää olla kuusalla joka asiasta. Meillä ihan sama. Mitään ei voi ohimennen mainita esim. miehelle, etteikö tyttö olis tinkomassa että mitä mitä, mitä sanoit isille, mitä se tarkottaa, ai mitä, mitä mitä miksi miksi miten.. argh.

Meidän tytölla on kuitenki se, että vaatii tosi paljon muistuttelua siitä mitä oli tekemässä. Eli alkaa tekemään jotain (esim. pukemaan) ja unohtaa sen hetkessä ja alkaa keskittyä johonki muuhun. Eli vaatii tarha-aamuina sata kertaa toistoja että pue paita, pue housut, pue sukat jne. HIDASTA! Samon ruokapöydässä unohtaa laittaa sitä ruokaa suuhun ja saa hoputtaa että nyt pölötys seis ja lusikka suuhun.

Ehkä tämä joskus loppuu, en tiiä. Pelottaa vaan, että millanen on isompana kun nyt on jo näin haastava.[/QUOTE]

Ihan ot, mutta ootko AP Pohjanmaalta? Missään muualla en oo kuullu tota "olla kuusalla"-termiä

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";27280769]Ihan ot, mutta ootko AP Pohjanmaalta? Missään muualla en oo kuullu tota "olla kuusalla"-termiä [/QUOTE]

No siellä lapsuuteni viettänyt

 

[Squawe]

Mä otin omasta aloitteesta yhteyttä perheneuvolaan. Yhden käynnin aikana mun piti keskustella sosiaalityöntekijän kanssa ja se sai mut katumaan yhteydenottoani kyseiseen paikkaan. Tuo työntekijä kyseenalaisti kaiken mitä meillä kotona oli ja heitti myös tuon ADHD:n, kun oli vain kerran lapsen tavannut. Psykologin tekemät testit kuitenkin osoittivat kaikkea muuta. Lapsella oli paljon tietoja ja taitoja ja koki suurimman osan testeistä helpoksi. Vaikeampien tehtävien kohdalla asitten menetti motivaatiotaan ja alkoi arvailla. Diagnoosin tarvetta ei ollut ja psykologi uskoi, ettei koulussa oppimisessa varmastikkaan tule ongelmia.

Tosin minunkin lapseni tarvitsee haastetta ja viihtyy muuten hänkin pitkään itsekseen kirjallisten tehtävien parissa. Mitäs, jos et yritäkkään lapsen kanssa lenkille, vaan viet leikkipuistoon tai uimahalliin purkamaan energiaa ja melskaamaan. Ymmärrän täysin tunnetilasi, tosin meillä tilanne meni niin, että moni lähipiiriimme kuuluva koki lapseni hankalaksi ja haastavaksi, joten omalta kohdaltani rakkauteni tuota lasta kohtaan vain lisääntyi. Mielelläni en myöskään jättänyt tuota lastani kenenkään muun hoidettavaksi hetkeksikäään, kun tunsin, etten aina halua sitä negatiivista palautetta. Hoidossa on sujunut, kun rajat on selkeät ja hoitajat tietävät tarjota haatetta. Positiivinen palaute onnistumisista on myös meillä lisännyt positiivista käytöstä tai ainakin yritystä positiivisempaan suuntaan. Nyt lapseni alkaa olla 5,5 vuotias ja minusta tuntuu, että alkaa jopa jossakin vaiheessa olla rauhoittumaan päin. Ehkä vain kuvittelen, kunnes taas jotain sattuu ja tapahtuu.

 

["joo"]

Otsikko kuulostaa tutulta, siis oman lapsen luonne ärsyttää. Mutta päinvastaisesta syystä. Lapseni on myös 5v ja TODELLA rauhallinen, harkitseva, pohtiva, hitaasti lämpenevä, vaikea lukea mitä mieltä on asioista, suht hiljainen, tarkkaileva, kiltti, täydellisyyden tavoittelija, jne.

Itse olen kovaääninen ja puhelias ja joudun monta kertaa päivässä pyytämään että lapsi puhuisi kovempaa että kuulen. Hermot menee!! Vaihdetaanko viikoksi lapsia?