E
egge
Vieras
Meillä on kaksi lasta, kolmi- ja yksivuotiaat. Miehen äiti asuu toisella puolella Suomea, me Helsingissä. Miehen isä asuu nykyisin ulkomailla. Välimatkaa on siis paljon ja emme kovin usein tapaa.
Yritän lähetellä isoäidille ja isoisälle valokuvia lapsistamme melkein kerran viikossa ja samalla kertoa mitä on tapahtunut. Tyyliin kuva nuoremmasta ja kertomus siitä, kuinka ensiaskeleet otettiin viime viikolla. Kerran viikossa isoäiti soittelee ja vaihdetaan kuulumiset lähinnä keskittyen siihen, mitä hän on puuhaillut, ei meidän jutuista tunnu olevan ollenkaan kiinnostunut. Ei koskaan sano mitän kuvista eikä esim. tiedustele tarkemmin viestissä lähetetyistä kuulumisista. Miehen isä puolestaan ei soittele niin usein, mutta aina innoissaan haluaa tietää lasten jutuista ja kiittelee kovasti kuvista.
Meillä oli aikaisemmin tänä vuonna tappelua miehen äidin kanssa, äiti on uusissa naimisissa ja mies enkä minäkään oikein tule miehen kanssa toimeen. Miehen sisarukset asuvat äitiä lähempänä ja heidän lapsistaan isoäiti lähinnä jutteleekin, vaikka kieltämättä ei niin kauhesti kiinnosta kuunnella kehuja siitä kuinka ihana ja fiksu miehen veljen lapsi on. Nyt olemme miehen kanssa huomanneet, että tuota isoäitiä ei oikeastaan koskaan ole kiinnostanut meidän lapsemme.
Kun kyläilemme mummolassa tulee vaan huomautuksia siitä, kuinka lasten hiukset tulisi leikata, kuinka lapset meluavat liikaa, kuinka lasten tulisi olla päiväkodissa,ei kotihoidossa... Kasvatuksessakin on kaikki pielessä, vaikka lapsemme ovat ihan normaaleita ja hyvinkäyttäytyviä tenavia, käytöksestä etenkin isompi saa aina kiitosta kerhosta ja vierailta ihmisiltä. Isompi käy kerhossa ja yhdessä käymme leikkipuistossa ja ulkoilemassa, vietämmme ihan tavallista lapsiperheen elämää. Isoäidillä on aina kuitenkin jotain huomautettavaa, tyyliin lapset eivät tapaa tarpeeksi muita lapsia, vaikka hän ei edes tiedä kaikkea mitä teemme arkisin.
Nyt isoäiti oli meillä kylässä ja hän ei edes puhunut lastemme kanssa muutamaa sanaa enempää. Isompikin kysyi mummon mentyä, että miksei mummo jutellut hänelle, vaikka hän yritti kertoa jotain. Me olemme aina jotenkin se huonompi perhe verrattuna miehen sisaruksiin ja heidän lapsiinsa, vaikka syytä ei todellakaan olisi.
Olen kerran sanonut mummolle, että meillä eletään meidän tavalla, ei miehen veljen perheen tavalla, mutta se ei tuntunut menevän perille. Olen jotenkin niin täynnä miehen äitiä, että hermot menee pelkästä naisen ajattelemista. Ovatko muut saaneet jotain järkeä vastaavaan tilanteeseen?
Yritän lähetellä isoäidille ja isoisälle valokuvia lapsistamme melkein kerran viikossa ja samalla kertoa mitä on tapahtunut. Tyyliin kuva nuoremmasta ja kertomus siitä, kuinka ensiaskeleet otettiin viime viikolla. Kerran viikossa isoäiti soittelee ja vaihdetaan kuulumiset lähinnä keskittyen siihen, mitä hän on puuhaillut, ei meidän jutuista tunnu olevan ollenkaan kiinnostunut. Ei koskaan sano mitän kuvista eikä esim. tiedustele tarkemmin viestissä lähetetyistä kuulumisista. Miehen isä puolestaan ei soittele niin usein, mutta aina innoissaan haluaa tietää lasten jutuista ja kiittelee kovasti kuvista.
Meillä oli aikaisemmin tänä vuonna tappelua miehen äidin kanssa, äiti on uusissa naimisissa ja mies enkä minäkään oikein tule miehen kanssa toimeen. Miehen sisarukset asuvat äitiä lähempänä ja heidän lapsistaan isoäiti lähinnä jutteleekin, vaikka kieltämättä ei niin kauhesti kiinnosta kuunnella kehuja siitä kuinka ihana ja fiksu miehen veljen lapsi on. Nyt olemme miehen kanssa huomanneet, että tuota isoäitiä ei oikeastaan koskaan ole kiinnostanut meidän lapsemme.
Kun kyläilemme mummolassa tulee vaan huomautuksia siitä, kuinka lasten hiukset tulisi leikata, kuinka lapset meluavat liikaa, kuinka lasten tulisi olla päiväkodissa,ei kotihoidossa... Kasvatuksessakin on kaikki pielessä, vaikka lapsemme ovat ihan normaaleita ja hyvinkäyttäytyviä tenavia, käytöksestä etenkin isompi saa aina kiitosta kerhosta ja vierailta ihmisiltä. Isompi käy kerhossa ja yhdessä käymme leikkipuistossa ja ulkoilemassa, vietämmme ihan tavallista lapsiperheen elämää. Isoäidillä on aina kuitenkin jotain huomautettavaa, tyyliin lapset eivät tapaa tarpeeksi muita lapsia, vaikka hän ei edes tiedä kaikkea mitä teemme arkisin.
Nyt isoäiti oli meillä kylässä ja hän ei edes puhunut lastemme kanssa muutamaa sanaa enempää. Isompikin kysyi mummon mentyä, että miksei mummo jutellut hänelle, vaikka hän yritti kertoa jotain. Me olemme aina jotenkin se huonompi perhe verrattuna miehen sisaruksiin ja heidän lapsiinsa, vaikka syytä ei todellakaan olisi.
Olen kerran sanonut mummolle, että meillä eletään meidän tavalla, ei miehen veljen perheen tavalla, mutta se ei tuntunut menevän perille. Olen jotenkin niin täynnä miehen äitiä, että hermot menee pelkästä naisen ajattelemista. Ovatko muut saaneet jotain järkeä vastaavaan tilanteeseen?
