Kylla on vaikeaa loytaa taalta elainlaakaria pyhapaivana. Nelli siis ollut kipeana eilenillasta lahtien. Tietyt asennot siis sattuu. Taman aamupaivan oli jo niin huonossa kunnossa, etta luulin Nellin kuolevan tahan kotiin. Samassa asennossa makasi ainakin 4 h, paata jaksoi hieman nostaa ja hantakin heilui silloin talloin. Ruoka eika neste maistunut aamulla. Paivapissalla oli niin vasynyt, etta makasi aina valilla ja ulahti. Pissaamaan ei suostunut viela talloin.
Taman episodin jalkeen vaan puhelinluettelo kauniiseen kateen ja soittamaan missa 24 hours on call. Ohjeena vaan monitoroida koiraa. Jos pahemmaksi niin sitten yhteys paivystavaan elainsairaalaan. Nyt ei viela akuuttia hataa. Kysyivat vaan onko koiralla ollut stressia?
Iltapaivalla muuttui vahan iloisemmaksi. Soi jopa lasten ruoanjamat. Pissauskin onnistui . Lasten kavereiden soittaessa ovikelloa alkoi jopa haukkumaan ja juoksikin vastaan ovelle. Viela silloin talloin tulee se akkinainen ulahdus kun asentoa vaihtaa. Huomenaamulla sitten katsomme tilanteen uudestaan, todennakoisesti on vietava kumminkin naytille. Taytyyhan tuolle tapahtumalle loytya syy. Onhan Nelli tietysti jo vanhahko koira, jos vaikka joku venahtyma olisi. Luonne on kumminkin kuin pennun ja se ei aina kay kasikadessa Nellin kanssa.
En tieda miten olen niin herkka elaimen kivulle. En kesta yhtaan kuunnella sita itkua. Toinen katsoo tummilla silmilla ja pyytaa apua...mutta en ymmarra yhtaan mitaan. Olen nyt vuorokauden yrittanyt selvittaa missa se kipu on. Ja kun nakee toista sattuvan. En olisi voinut lahtea mukaan sairaalaan vaan mies olisi saanut yksin vieda Nellin. Ei se minua vollottavaa olisi kai ottanutkaan mukaan. Kauheaa miten se mieli heti lahtee harhailemaan, ajattelee heti pahinta. Nytkin mietin mita jos pitaa lopettaa, saataisiinko taalta tuhkat mukaan. Eihan se onnistuisi, etta koira poltettaisiin tanne ja me muut perheenjasenet olisimme Suomessa. Nelli on meita ilostuttanut 8 v, nahnyt maailmaa enemman kuin moni ihminen. Ollut aina meita varten olemassa, kuunnellut ilot seka surut. Elama olisi ollut paljon koyhempaa ilman Nelskua. Olen aina ajatellut Nellin sitten haudattavan meidan kotipihalle tai mokille .
Mutta nyt onneksi tilanne nayttaa olevan paljon parempi. :heart:
Taman episodin jalkeen vaan puhelinluettelo kauniiseen kateen ja soittamaan missa 24 hours on call. Ohjeena vaan monitoroida koiraa. Jos pahemmaksi niin sitten yhteys paivystavaan elainsairaalaan. Nyt ei viela akuuttia hataa. Kysyivat vaan onko koiralla ollut stressia?
Iltapaivalla muuttui vahan iloisemmaksi. Soi jopa lasten ruoanjamat. Pissauskin onnistui . Lasten kavereiden soittaessa ovikelloa alkoi jopa haukkumaan ja juoksikin vastaan ovelle. Viela silloin talloin tulee se akkinainen ulahdus kun asentoa vaihtaa. Huomenaamulla sitten katsomme tilanteen uudestaan, todennakoisesti on vietava kumminkin naytille. Taytyyhan tuolle tapahtumalle loytya syy. Onhan Nelli tietysti jo vanhahko koira, jos vaikka joku venahtyma olisi. Luonne on kumminkin kuin pennun ja se ei aina kay kasikadessa Nellin kanssa.
En tieda miten olen niin herkka elaimen kivulle. En kesta yhtaan kuunnella sita itkua. Toinen katsoo tummilla silmilla ja pyytaa apua...mutta en ymmarra yhtaan mitaan. Olen nyt vuorokauden yrittanyt selvittaa missa se kipu on. Ja kun nakee toista sattuvan. En olisi voinut lahtea mukaan sairaalaan vaan mies olisi saanut yksin vieda Nellin. Ei se minua vollottavaa olisi kai ottanutkaan mukaan. Kauheaa miten se mieli heti lahtee harhailemaan, ajattelee heti pahinta. Nytkin mietin mita jos pitaa lopettaa, saataisiinko taalta tuhkat mukaan. Eihan se onnistuisi, etta koira poltettaisiin tanne ja me muut perheenjasenet olisimme Suomessa. Nelli on meita ilostuttanut 8 v, nahnyt maailmaa enemman kuin moni ihminen. Ollut aina meita varten olemassa, kuunnellut ilot seka surut. Elama olisi ollut paljon koyhempaa ilman Nelskua. Olen aina ajatellut Nellin sitten haudattavan meidan kotipihalle tai mokille .
Mutta nyt onneksi tilanne nayttaa olevan paljon parempi. :heart: