Ongelmia appivanhempien, miehen ja koko tilanteen kanssa

[epätoivoinen miniä]

Jos teillä olisi tällainen tilanne mitä tekisitte?

Olen naimisissa, meillä on monta lasta, kaikki toivottuja ja rakkaita. Isoimmat jo koulun aloittaneita. Minä pienimpien kanssa kotona. Taloudellisesti menee ok, miehellä hyvä ja ihan ok palkkainen työ, miehelle ns. "unelmatyö", joten ei halua työpaikkaa ja sen mukana paikkakuntaa vaihtaa missään tapauksessa.
Mulla ei työpaikkaa odottamassa, ihan hyvä koulutus kyllä, mut täällä paikkakunnalla(eikä lähikunnissakaan) oikein ole mun alan paikkoja vapaina. Pärjätään kuitenkin näinkin ihan ok ja kun lapset on isompia ajattelin kouluttautua mahdollisesti lisää tms.

Sit se ongelma: Asutaan miehen lapsuuden kodissa, joka on rempattu oman näköiseksi ja omilla rahoilla mut ei ole meidän omistuksessa kuitenkaan. Vieressä kiva kyläkoulu jossa lapset viihtyy. Miehen vanhemmat ei siis asu meidän kanssa mut lähellä kuitenkin.
Jos muutettais tästä olis vaihtoehdot kunnan vuokrakämppiä aika huonoilta alueilta (tällä alueella ei kunnan asuntoja ole , ne on toisella puolella kuntaa).

Miehen vanhemmat suosii poikia. Sekä meidän et miehen sisarusten. Tämä ei ollut tullut ilmi silloin kun tää asumisjärjestely tuli ajankohtaiseksi (silloin vain meillä oli lapsia ja ne tyttöjä). Asiasta on sanottu ystävällisesti mutta ei auta. Lapset tykkää isovanhemmistaan mut iän myötä ovat alkaneet selvästi huomata tuon suosimisen joka on aika räikeää ja törkeääkin.
Ja kun me asutaan näin, niin pahasti ei voi sanoa, ei uhata välien viilentämisellä tms.

Mies puolustaa vanhempiaan, vaikkei itse ajattele niinkuin he. Mut mies uskoo/haluaa uskoa ettei vanhempansa tarkoita mitään pahaa vaikka teot on joskus ollu ihan järkyttäviä(muidenkin kuin mun mielestä). Tai sit mies sanoo et " ei ne varmaan enää". Joo, tätä on katseltu jo vuosia eikä tilanne lasten kasvaessa ole mitenkään erityisesti parantunu.

Mä oon jo tavallaan luovuttanu, on vielä vanhan kansan ihmisiä jotka arvottaa lasta sukupuolen mukaan, ja sille ei mitään voi.
Minä en kuitenkaan haluaisi et tilanne vaikuttais meidän lapsiin, et he jatkuvasti joutuu tällaiseen tilanteseen. Meillei ole myöskään toisia isovanhempia joiden kanssa tilanne ja kohtelu olisi normaalia joten sellaisestakaan ei apua löydy.

Meillä pojat osaa jo käyttää tilannetta hyväkseen jollain tapaa, eli ikävä kyllä meidän lapset ei ole niitä jotka itse pitäsivät tasa-arvoa yllä noissa tilanteissa vaan jos yhdelle on lahja ja toisille ei niin se yksi oikein patsastelee sillä.. Ja toki, isossa perheessä kasvavalle on tavallaan varmaan aika ihanaa olla tähti, tai ainakin kuulua siihen "parempaan" porukkaan.
Todetaan vielä ettei kuuluta miihinkään uskonnolliseen erityisryhmään, eikä isovanhemmatkaan, joten ei silläkään selity tuo heidän asennevamma.
Tulipas pitkä selostus.

No joka tapauksessa, kaipaisin neuvoja, miten tässä pitäis olla ja elää.
Muuttaminen on aika mahdotonta, mies vastustaa sitä kovasti. Mulla siis ajatus et jos muutettais niin vois laittaa välit isovanhempiin vähän viileämmäksi ja toisaalta myös tiukastikin vois sanoa tilanteesta tarvittaessa.
Lasten koulun takia myös muuttaminen aika iso asia..

Mut mua ottaa jo niin päähän tää tilanne etten osaa olla normaalisti appivanhempien kanssa, ja toisaalta tilanne on kärjistänyt myös mun ja miehen välejä(jotka siis muuten on oikein hyvät ja avioliitto onnelinen). Myös lasten käytöksessä alkaa tää näkyä, siis aina isovanhempien tapaamisen aikana ja sen jälkeen. Pojat käyttäytyy vähän silleen "kukkona tunkiolla" henkisesti isovanhempien kanssa ollessaan ja tytöt jää syrjemmälle, aika surullisen oloisina. Se särkee sydäntä..

Tuntuu että olen ihan umpikujassa.

 

["vieras"]

Etkö osaisi kertoa appivanhemmille kuten tässä? En usko heidän pahastuvan, kuka isovanhempi ei miettisi uudestaan mikäli kuulisi lapsenlapsensa surevan asiaa? Eli et syyttäisi, vaan todellakin sanoisit kuten yllä, että sydäntäsi särkee kun tytöt surevat.

Lahjojen suhteen voit ottaa "kurjan" linjan - ellei ole syntymäpäivä niin ei tartte tuoda mitään, mikäli ei tuo kaikille. Jos kiellosta huolimatta tuo yhdelle, kiität kauniisti ja kerrot pistäväsi sen hyvään talteen odottamaan vaikka joulua tai syntymäpäivää.

 

[tavallinen äiti]

Meillä varmaan ainoa vaihtoehto olisi välien totaalinen katkaisu. Siis MIKÄLI mieskin olisi samaa mieltä, joka ei kyllä teidän tapauksessanne taida onnistua? Napanuora pitäisi saada poikki...

 

[epätoivoinen miniä]

Sepä se, olen kertonut ja se ei auta. He ajattelevat olevansa ihan tasapuolisia, pikemminkin suuttuvat ja puolustautuvat jos muuta edes vihjaa.
Lahjoista on sanottu, he ilmoittavat ymmärtävänsä, mut sit tuodaan pojille sopivaa tytöillekin, tai vaan yhdelle ostetaan esim. nimipäivälahja.
He ovat kyllä periaatteessa kaikille lapsille ihan mukavia, mutta kun se koko ajan näkyy niin puheissa kuin teoissa et pojat on niin paljon rakkaampia, mutta itse he eivät tätä myönnä.
Mulle on jotkut kaverit sanoneet ihan muutaman tilanteen jälkeen etteivät kestäisi mun asemassa, mutta ei mulla ole niitä vaihtoehtoja.
Joskus mietin et pitäisikö meidän vanhempien alkaa suosia tyttöjä, mutta kun pojat on meille ihan yhtä rakkaita niin ei sekään oikein tunnu kivalta edes ajatuksena.

Mutta miten olla välittämättä? Tää asia on sellainen et itku tulee kun asiaa ajattelee.

 

["vieras"]

Entäs jos kutsut heitä kylään suht usein niin, että vain tytöt ovat paikalla? "Tutustuisivat" uudestaan.

Muuten lasten itsetunto menee kyllä töitten edelle, eli muutto muualle.

 

[epätoivoinen miniä]

Ja ei, mies ei halua katkaista välejä, ja mä tavallaan sen ymmärrän.
Itse ajattelen et jos ei asuttais tässä, vois oman kodin rauhoittaa, ei olis pakko pyytää appiksia kylään usein, ja toisaalta sit vois suututtamisen uhallakin sanoa asiasta tiukasti (siis minä, ei mies sanois silloinkaan), mutta koulun vaihto ja "huonolle alueelle" ja huonompaan asuntoon muuttaminen on aika ikäviä, toisaalta, mies ei niihinkään ole suostuvainen joten turha mun kai on siitäkään haaveilla.

Mutta näin vuosien jälkeen alkaa oikeasti loppua ymmärrys ja kestokyky, avioeroakin olen joskus miettinyt mut muuten mun mies on ihana ja me ollaan onnellisia joten ei sekään ole vaihtoehto.

EN oiekin ikinä ole uskonut et ihmisellä vois olla näin umpikujassa oleva olo, mut itse en keksi mitään ratkaisua tilanteeseen vaikka miten mietin.

 

["tyty"]

Ettekö voi hankkia asuntoanne omaan omistukseenne?

 

["vieras"]

Mä varmaan keskustelisin ensin miehen kanssa MEIDÄN kasvatusperiaatteista ja sitten pitäisin yhdessä miehen kanssa lapsille keskustelun asiasta. Tyyliin: isovanhemmat ovat syntyneet siihen aikaan, kun tytöt ja pojat olivat eriarvoisia, mutta äiti ja isä ovat sitä mieltä, että asia ei näin ole.. Meidän perheessä kaikki ovat tasa-arvoisia..

Se varmaan selittäis lapsille miksi isovanhemmat käyttäytyy niin oudosti ja laittais pojatkin miettimään tilannetta.

 

[epätoivoinen miniä]

On laitettu tyttöjä isovanhempien kanssa olee ilman poikia, loputuloksena on et tytöillä on kivaa ja omaa ikaa isovanhempien kanssa, mut sit isovanhemmat "korvaa" pojille sen etteivät pojat olleet paikalla ylenmääräisellä hemmotelulla, lahjoilla tai jollakin sellaisella paljon paremmalla menolla johon tyttöjä ei sit oteta mukaan millään, "koska ne viimeks pääsi nyt on poikien vuoro". Eli lähes kaikki yritykset tasoittaa tilannetta kääntyy lopulta tyttöjä vastaan.

Muutto ei miehen mielestä ole vaihtoehto.
Mä oon ajatellut et kun lapset tuosta kasvaa vielä ja alkaa oikeasti tilanteesta kysellä enemmän, niin kai niille voi yrittää selittää et jotkut ihmiset on epäreiluja tai ei osaa olla yhtä kivoja tytöille ja pojille mut ei kai se sitä lasten kokemaa kohtelua poista ja muuta vaikka miten selittäis.

 

[***]

Hankkikaa asunto omaksenne. Pistäkää asia heti vireille. Jos ei sovi, sitten muutatte.

 

["vieras"]

Vaikka perustelu olisi, että viimeksi ei olleet pojat mukana, niin voi sen hemmottelun silti kieltää. Jos vaikka olisivat viemässä poikia elokuviin, sanot vaan ettei tytötkään päässeet, mutta että he saavat mielellään viettää laatuaikaa poikien kanssa teillä kotosalla.

Ja mieti asiaa näin, kumpi on sinun vastuusi: pitää appivanhemmat tyytyväisinä vai kasvattaa lapsesi tasa-arvoisessa ympäristössä?

Voit ihan hyvin vähentää vierailuja, jos appivanhempasi vetoavat asunnon omistukseen, niin eipä vuokraisännällä ole oikeutta vierailuihin missään vuokrasuhteessa- ja tuskinpa he teitä häätävät.

 

[epätoivoinen miniä]

Talo kaikkineen on sen verran arvokas ettei meillä olis mahdollisuutta niin isoon lainaan ainakaan niin pitkään kun itse en ole vakitöissä (joita mun koulutuksella on aika vaikea täältä saada) ja toisaalta appikset ei välttämättä halua myydä, on muitakin siaruksia ja perinnön jaossa halutaan kai kaikkien omien lasten olevan samassa asemassa (tässä se tasa-arvo sit kyllä pelaa..).

Miehen kanssa on keskusteltu, mut miehen mielestä appikset ei useimmiten tarkoita pahaa jne, eli puolustelee vanhempiansa tässä asiassa, ja siksi ei yhteinen keskustelu lasten kanssa asiasta onnistune, mies vaan selittelisi miten "kyllä mummu ja pappa teistä kaikista ihan yhtä lailla tykkää".
Mulle kyllä myöntää vanhempiensa käytöksen, mutta aina on joku puolustus sille miksi ne nyt niin.
Mies kuitenkin kohtelee meidän tyttöjä ihan yhtä hyvin kuin poikia eli ei itse ole niinkuin vanhempansa. On vaan niin kovin kiltiksi kasvatettu (vanhempiensa lellikkilapsi, se POIKA) ettei osaa vastaan sanoa vanhemmilleen tai arvostella heitä mistään vaikka kuinka olisi aihetta. Appiksetkin siis muuten oikein mukavia ja fiksuja ihmisiä, tää suosimiskysymys vsan on se iso ongelma heidän kanssa.

 

["vieras"]

Jos teillä ei kerran varaa asuntoon (nyt eikä kenties koskaan) ja riski, että menee myyntiin perinnönjaon yhteydessä (ehkä aiemminkin, mitä jos jostain syystä tarpeen), niin eikö olisi todellakin fiksumpaa muuttaa muualle. Ja jos varaa vain huonoille seuduille, niin onhan noita asuinkaupunkeja ja -kyliä Suomessa. Jossakin, jossa molemmille töitä.

 

["vieras"]

Ja sano sillä miehellesi ettei siitä ole mitään hyötyä, että hänen vanhempansa pitävät yhtä paljon kaikista lapsista, jos sitä ei mistään huomaa! Ei ne lapset mitään ajatustenlukijoita ole!

 

[epätoivoinen miniä]

Olen mä pahimpina päivinä ajatellut just tuota et kai sitä vois vaikka laittaa välit poikki, jos ne ei kuitenkan ilkeis meitä häätää, mutta jotenkin koen olevani kiitollisuudenvelassa tästä asumisesta(vaikka itse maksetaan asumisen kulut ja vuokraakin appiksille) ja siksi yritän tasapainoilla tilanteessa.
Ja mies pyytää vanhempiaan kylään, en minä, mut en voi oikein kieltääkään kun miehen suvun talo ja miehen vanhemmat, tavallaan vähemmän mun koti kun miehen..

Välillä oon miettinyt et lähtisin itse kotoa kun appikset on käymässä mut tuntuu et appikset käyttää tilannetta hyväkseen ja jättää tytöt ihan huomiotta, jos olen itse paikalla voin vähän tasapainottaa tilannetta ottamalla tyttöjen juttuja puheeksi kun tilanne menee poikien harrastusten sun muiden hehkuttamiseksi.

 

["vieras"]

Olkoon talo kenen hyvänsä, perhe on kuitenkin enemmän sinun kuin appivanhempiesi! Jos ei muu auta, niin ota muksut ja lähde alta pois. Saa miehesi ja vanhempansa keskenään hehkutella keitä haluavat.

 

[qtjg]

Meillä oli anopin kanssa hiukan samanlaista. Esikoispoika sai kaiken huomion ja aina vaan puhui hänestä. lahjoja ja muuta sellaista tuli paljon ja vuoden nuorempi tyttö oli selkeästi syrjässä. Eihän he aluksi itse tajunneet. Asiaa ei auttanut yhtään sekään, että poika on paljon tasaisempi ja rauhallisempi ja tyttö hirveän tempperamenttinen ja räiskyvä. Välillä anoppilassa anoppi ei edes huomioinut tyttöä mitenkään vaan puhuikin vaan pojalle. Tehtiin miehen kanssa täysi stoppi asialle! Siis ihan niin, että oltiin vuoden käymättä. Meille sai tulla, mutta ei 500km matka niin helposti anopilta sujunut. Sanottiin yhdessä, että meillä lapset ovat TÄYSIN samanarvoisia olivat sitten luonteeltaan vaikka millaisia! Meni perille. Viimeksi mies meni tytön kanssa kahdestaan anopille ja anopilla ja tytöllä oli ollut todella kivaa!!!! Olivat leikkineet ja lukeneet ja viettäneet kahdestaan aikaa. Joululahjat oli ihan samanarvoisia jne jne. Kun yleensä poika sai mitä ihmeellisempiä värkkejä ja tyttö ei. meillä tosin poika on niin kiltti, että ei koskaan pröystäile saamisillaan, vaan tuppaa vielä jakamaan siskollekin omistaan. Tyttö ehkä hiukan itsekkäämpi, mutta nätisti hänkin jakaa jos tarvetta on. Teinä ottaisin nyt kyllä kovan kovaa vastaan ja miehen pitää olla täysillä mukana myös. mieheni sanoi, että hän ei katsele yhtään lastensa eriarvoista kohtelua!!! näin sen täytyy ollakin.

 

[epätoivoinen miniä]

Sisarukset ei halua lunastaa tätä itselleen, kesämökkiä sun muuta maata on sen verran et tää jäis meille, ilman et tarviis ees maksaa mitään muuta kun perintövero, mut miehen vanhemmat ei halua ennakkoperintönä tätä antaa meille. Ja ovat sen verran hyväkuntoisia ja nuoria että ei ole varsinainen periminen (toivottavasti) ajankohtaista vielä kymmeniin vuosiin.

Kai mä taas kerran yritän vaan sietää tilannetta ja uskoa et kun me kohdellaan lapsia tasa-arvoisesti niin isovanhempien käytös ei lapsia pilaa. Mutta kun itsellä alkaa järki mennä tilanteen kanssa kohta.

 

["vieras"]

No, kun kerran niehesi ei halua ja sinä et osaa tehdä tilanteelle mitään, niin on vain yksi asia tehtävissä: valmistaudutte henikisesti siihen päivään, kun lapsenne kysyvät teiltä
a) Miksi mummi ja pappa tekivät niin?
b) Miksi te ette tehneet asialle mitään?

 

[epätoivoinen miniä]

qtjg: Mä taidan näyttää sun viestin miehelle (jos jaksan taas alkaa asiasta sen kaa tapella) jos se kokis jonkun ahaa-alämyksen et vanhemmilleen vois oikeasti tiukasti sanoakin, et joku muukin on niin tehny ja silti on edelleen vanhempiensa kaa tekemisissä.

Muutenkin kiitos vastauksista, mä oon niin lopussa ja umpikujassa tän asian kanssa niin et se et voi asiaa jakaa muiden kaa on jo paljon.
Ja ehkä mä tänään tai tällä viikolla soitan tän kunnan asuntotoimistoon ja varovasti kyselen et onko asuntoja vapautumassa, voisin miehelle sit ehdottaa muuttoa jos se tajuis miten tää tilanne syö niin mua kuin meidän lapsiakin.

 

[epätoivoinen miniä]

[QUOTE="vieras";22866896]No, kun kerran niehesi ei halua ja sinä et osaa tehdä tilanteelle mitään, niin on vain yksi asia tehtävissä: valmistaudutte henikisesti siihen päivään, kun lapsenne kysyvät teiltä
a) Miksi mummi ja pappa tekivät niin?
b) Miksi te ette tehneet asialle mitään?[/QUOTE]

Tää pysäytti. Tän otan puheeksi miehenkin kanssa. Jospa tää lyhyt kommentti on se, mikä sais miehen tajuamaan, mun pitkät puheet appiksien käyutöksen vaikutuksista lapsiin on mennyt ihan ohi miehen kirvien. Jos tää menis perille. KIITOS, oikeasti!! Kyllä mun jotain on asialle osattava tehdä.

 

["vieras"]

Tää pysäytti. Tän otan puheeksi miehenkin kanssa. Jospa tää lyhyt kommentti on se, mikä sais miehen tajuamaan, mun pitkät puheet appiksien käyutöksen vaikutuksista lapsiin on mennyt ihan ohi miehen kirvien. Jos tää menis perille. KIITOS, oikeasti!! Kyllä mun jotain on asialle osattava tehdä.

Ole hyvä vaan, nuo on olleet mun ohjenuorana, kun olen joko riitaantunut tai sopinut jonkun kanssa. Joskus on lähdettävä taisteluun, joskus nieltävä ylpytensä.

 

["vieras"]

Tää pysäytti. Tän otan puheeksi miehenkin kanssa. Jospa tää lyhyt kommentti on se, mikä sais miehen tajuamaan, mun pitkät puheet appiksien käyutöksen vaikutuksista lapsiin on mennyt ihan ohi miehen kirvien. Jos tää menis perille. KIITOS, oikeasti!! Kyllä mun jotain on asialle osattava tehdä.

Ole hyvä vaan, nuo on olleet mun ohjenuorana, kun olen joko riitaantunut tai sopinut jonkun kanssa. Joskus on lähdettävä taisteluun, joskus nieltävä ylpeytensä.