Onko 15 vuotias lapsi vai aikuinen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 15v
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
15v. se on kyllä vielä lapsi tai oikeastaan nuori mutta minun mielestni 15vuotias voi elää vielä omaa nuoruuttaan ettei tarvitse ottaa vastuuta mistään isosta mutta tietenkin pienistä asioista joo mutta ei hiveän isoista
 
ei kumpikaan, hän on nuori. hänellä on enemmän oikeuksia kuin lapsella, mutta vähemmän kuin aikuisella. häneltä voidaan odottaa osallistumista kotitöihin yms. enemmän kuin lapselta mutta vähemmän kuin aikuiselta. hänen oletetaan jo osaavan kantaa vastuuta itsestään, vaikka ei vielä täydellisesti
 
Useimmissa asioissa vielä lapsi, mutta joissain asioissa voi jo edellyttää "aikuisempaa" käytöstä.

Ja perusteluja: 15-vuotias on yleensä ensinnäkin peruskoululainen, ja peruskoululaiset ovat mielestäni lapsia. Toiseksi, hänestä saa lapsilisää vielä kaksi vuotta. Samoin 15-vuotias on alaikäinen, koska on alle 18-vuotias.

15-vuotias ei pysty tekemään niin paljon töitä, että elättäisi sillä itsensä. Saati asumaan itsensäisesti muutenkaan. Olen nähnyt muutamia peruskoulusta opiskelemaan menneiden opiskelijakämppiä niin huh-huh. Ei voi sanoa että olisi edes perussiisteydestä huolehdittu, kaapeissa on ruokaa vain kun äiti on käynyt kylässä jne.

15-vuotias voi kantaa vastuuta mm. huolehtimalla itse koulunkäynnistään. Hän voi hoitaa pari tuntia nuorempia sisaruksiaan (yli 3-vuotiaita). Jos hänellä on kesätöitä/muita pikkuhommia, voi edellyttää että osaa huolehtia rahoistaan. Katsoo, mitä pukee päälleen ja huolehtii hygieniastaan. Osallistuu kotitöihin, esim. siivoaa ja laittaa joskus ruuan. Noudattaa kotiintuloaikoja. Voi saada vapauksia (esim. pääsy festareille, riippuu nuoresta). Saa seurustella ja valita itse kaverinsa. Saa ostaa/valita itse vaatteensa.
 
Kyllä se ihan kakara vielä on :D vaikka omasta mielestään on niin aikuisia jo.

Ihan hävettää ajatella minkälainen minä olin kun olin JO 15, kun eihän siinä ole kuin muutama vuosi siihen että on täysi-ikäinen. Voi ei, ei olis pitäny alkaa miettii koko asiaa.. hävettää niin vietävästi!
 
Sanoisin että nuori. Mutta jos pitää tehdä karkea rajanveto joko/tai niin eipä siinä ole miettimistä että alle 18 vuotias on tietenkin lapsi. Mutta ei se aina ikää katso. 18-vuotias voi käyttäytyä lapsellisemmin kuin joku toinen 15-vuotias.
 

Similar threads

Yhteistyössä