Toggle sidebar

onko eka vauvavuosi niin perseestä kuin puhutaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kaks ja puol
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
K

kaks ja puol

Vieras
Pisti vain tuo sanonta silmään toista ketjua lukiessani ja siitä tuli mieleen...

Mitä muistat lapsesi ensimmäisestä vuodesta? Oliko se vain pelkkää itkua vai nautitko lapsesi kanssa kotona olemisesta?

Mulle tulee ekana meiän lapsen vauva-ajasta väsymys ja itku. Mun mielestä meiän lapsella oli koliikki, vaikka mies sanoi, että kaikki vauvat ne itkee, että ei se mitään koliikkia ole.

Mua itteeni silloin ärsytti suunnattomasti toi vauvan itku, vieläkin ärsyttää jos lapsi oikein kovin korottaa ääntään.:'(

Mä olen nauttinutvenemmän lapsestani, hänen ollessaan isompi. En tykännyt niin paljoa vauva-ajasta.

Kertokaapas muutkin kokemuksianne...
 
mun mielestä meillä oli helppoa ja ihanaa se eka vuosi (ja toki, vuodet sen jälkeenkin) mutta meillä ei kyllä ollu koliikkia. voi olla että jos ois ollu niin en olis samaa mieltä.

ekat kaks viikkoa oli kyllä helvettiä tikkien takia, ja kun ei oikeen tienny mitä pitäs tehä. ja kun teki just niinku muut sano niin ei se vaan meillä toiminu. vauva ei tykänny nukkua pinniksessä (jossa ilmeisesti kaikkien lapset nukku täysiä öitä) ja imetykseen en saanu tukea, vaan olis pitäny korviketta antaa kun olin niin (muka) väsyny. ja se että nousisin ylös imettämään monta kertaa yössä niin eihän siitä olis mitään tullu. lapsi kainaloon nukkumaan ja äkkiä imetystukiryhmään niin siitä se auvoinen vauva-aika alko. sen jälkeen jatkuki elämä ihan normaalisti, kun siivota pystyi ja pääsi kauppaan ja sellasta mitä nyt ihmiset tekee.
 
Esikoisen vauva-aika oli helppo, nukkui hyvin, söi hyvin ja oli iloinen + helppo.
Toisen vauva-aika oli kamala, nukkui huonosti, söi kyllä hyvin mutta oli moniallerginen ja itse jouduin olemaan tiukalla imetysdietillä (koska maitoa tuli niin ei lähetty sopivaa korviketta edes etsimään) ja harva ruoka-aine sopi sitten kiinteistäkään alkuun, allergioiden takia huusi paljon.
No - kolmatta odotellaan, että ei se vauvavuosi niin kamala voinut olla ;)
 
Meidän toisella oli ekat kaks kuukautta masuvaivaa ja toisella ei mitään vaivaa. Molempien kasvaessa ootin vain vauvavuoden loppua, eli mun mielestä vauvavuosi on persiistä ja onneks meillä on lapsiluku täys.
 
Kamalaahan se oli täälläkin, herätys 10-15 krt yössä, koliikki, muutenkin vaativa kaveri.

Elättelen vaaleanpunaista toivetta, että mun seuraava vauva vaan nukkuis ja söis ja kakkais. Ja mä saattaisin sitten jopa nauttia ja muistaakkin siitä vauva-ajasta jotain. Esikoisen vauva-ajasta en kyllä muista juuri mitään, paitsi sen että kamalaa oli :D
 
Meillä molemmat vauvat olleet suht helppoja (toka tosin nyt vasta 3kk..), esikoisen (nyt 3v) uhma taas on koetellut hermoja ja jaksamusta viimeisen vuoden ajan.. Oma kokemukseni on siis, että vauvat on helppoja vs. Taaperoihin. Mutta nämä riippuu tosiaan niin lapsesta :)
 
Sumussa elin oikeastaan ekat vuodet. Vasta toisen lapsen vauva-ajasta on kunnollisia muistoja jäänyt.
 
Meillä on kohta eka vuosi kulunut. Alku oli kyllä rankkaa aikaa, koska imettäminen ei onnistunut ja sen vuoksi yöllä vauva huusi nälkäänsä, vaikka kuinka yritin imettää. Myöskään ensimmäisten viikkojen aikana suihkussa käynti oli luksusta, eikä oikein mitään kotitöitä pääsyt tekemään. Sen jälkeen, kun aloimme kunnolla käyttämään korviketta imettämisen lisäksi, yöt saatiin nukkua rauhassa, vaikka pari kertaa imetinkin yön aikana, suihkussa käynti alkoi onnistumaan ja muutenkin pääsin tekemään kotitöitä. Mutta kyllä kulkeminen helpottui vasta, kun vauva alkoi syödä kiinteitä. Päästiin kaupungille ja pidemmille lenkeille, kun pystyi antamaan välipalaa kesken reissun, eikä tarvinnut kiirentää kotiin.
 
Nuorempana otin aiemmat vauva-ajat sillai siinä sivussa. En kokenut raskaina,mutten oikeastaan osannut pysähtyä nauttimaankaan. Nyt on vaikein vauva menossa, pahasti allerginen ja masuvaivainenvauva on hankalahko hoidettava, mitään ei saa tehdyksi etc., mutta otan tän sillai ettei tää ikuisuuksia kestä.
 
Ei ollut. Koko ajan odotin että koska se "kauheus" alkaa mutta ei se ikinä alkanut ja nyt on sitten ikävä sitä kun lapsi on jo kouluiässä. Mutta tosi on että jos ei saa nukkua niin ei se juuri naurata, meillä oli hyvinnukkuva tapaus.
 
Vauva nyt 3kk ja nyt kuukauden ollut jo ihan mukavaa ja suht helppoa. Ensimmäisistä kahdesta kuukaudesta ei ole paljon muistikuvia kuin se, että vauva huusi ja huusi ja huusi...onneksi löydettiin apuja ja nyt helpompaa.
 
molempien kanssa meni eka vuosi aivan sumussa, ei paljoa muista sen järkyttävän väsymyksen vuoksi. Nyt kun nuorempikin jo 5v. nautin paljon enemmän lapsiperheen elämästä :)
 
Meidän vauva syntyi keskosena ja ensimmäiset kolme kuukautta meni sairaalassa. Kotiin päästyä piti opetella olemaan kotona. Toisaalta välttyi uupumukselta,kun sai nukkua yönsä vauvan ollessa aivan pieni. Nyt lapsi reilun vuoden ja kehitys ihan mallillaan. Vähän pieni verraten muihin saman ikäisiin ja vasta kuukausi sitten oppi seisomaan ja liikkumaan tukea vaste. Aika sumuista aikaa ensimmäiset kuukaudet lapsen syntymästä,mutta aika kotona on ollut ihanaa.
 
Mä en muista juuri mitään lapseni kolmesta ensimmäisestä vuodesta. Totaalisen sumua. En ensiaskeleita, sanoja, yhtään mitään. Syitä oli monia miksi meillä vauva-arki ja lapsiarki ei ottanut sujuakseen ennen kuin lapsi kasvoi -- mutta vastaus pääkysymykseesi, oli kamalaa. Kolmen vuoden ajan. Nyt kuusi vuotta myöhemmin on ihanaa ja suhteellisen seesteistä.
 
Ekan lapsen vauvavuosi oli mutkikasta alkua lukuunottamatta muuten ihana ja helppo, mutta eräät sukulaiset pilasivat sen ihanuuden muistosta osan.
Enemmän olin väsynyt kun esikoinen oli 1-2v, olin töissä lähes ympäri vuorokauden ja elin sellaisessa sumussa että lapsen toisesta ikävuodesta muistan surullisen vähän... Älkää huoliko, lapsi oli isänsä kanssa kotona, joten traumoja tuosta ajasta sai vain äiti ;)

Toisen lapsen syntyessä päätin että aion nauttia vauvavuodesta, vaikka mikä olisi, välttelisin stressaamista kaikinkeinoin. Ja miten ihana vuosi se olikaan! Lapsi oli tosi vaativa, äänekäs, kova syömään, valvotti jossain vaiheessa mua 1½ kuukautta herättämällä mut joka yö seitsemän kertaa syöttämään, vieressä oli 3-vuotias, joka ei aina ymmärtänyt että talossa on nyt joku toinenkin joka vaatii huomiota, mutta mikään näistä ei pilannut itselleni lupaamaa, mahtavaa stressivapaata vuotta =)

Sanoisin että kyllä lapsista olen tähän mennessä nauttinut eniten vauvana, mutta tottakai rakastan noita sydänkäpysiä ( nyt 5v ja 2 v ) edelleen niin että halkeen :D
 
kuopuksella oli vatsavaivoja ja iltaitkuisuutta 2vko-3kk-ikäisenä.Sen jälkeen nukkui tosi huonosti melkein vuodenvanhaksi,jolloin tehtiin unikoulu. MUTTA minusta oli todella ihanaa olla vauvan kanssa,esikoinen oli jo koululainen,ei tarvinnut taaperon perässä juosta ;). Työssä oli ollut tosi rankkaa,sen takia tuo vauvan kanssa olelu tuntui ihanalta,vaikka väsymys olikin välillä kova,vauva kun heräsi 7-15 kertaa yössä ja oli minuun kovin takertuvainen.
 
Muuten on ollut ihan ok mielestäni. Nyt vasta alkaa olla raskaampaa kun poika on koko ajan repimässä kaikki alas ja saa vahtia silmä tarkkana jos hän on lattialla eikä esim. leikkikehässä. Ja tämän jaksaisi paremmin jos poika ei herättäisi monta kertaa yössä. Kun oli 5-7 kk oli hieman rauhallisempaa aikaa ja nukkui paremmin. Kun hampaat alkoivat tulla ja alkoi tosissaan liikkumaan sivuttain seisten niin nukkuminen on taas vaikeampaa.. Nyt on 10kk..
 
No meillä eka vuosi oli kyllä aika puuduttava. Vauva nukkui maksimissaan 2 tunnin pätkissä, joten ei siitä vuodesta paljoa muista. Vuoden iän daavuttaessa, elo muuttui huomattavasti mukavammaksi.
 
Minulla samanlainen kokemus lasteni vauvavuosista kuin aapeella. Kuopuksen kanssa oli vielä enemmän itkua, koska hänellä oli pahasti atooppinen iho. Nyt on huomattavasti helpomaa, kun lapset jo kouluiässä. Huutoa ja mekastusta en kestä edelleenkään.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa