Onko elämässäsi sattunut mitään sellaista, josta et ole meinannut päästä yli?

[vieras]

Itselläni on juuri sellainen tilanne päällänsä, mutta syy on aivan typerä ja mitätön.

 

[Hewletin Paccardi]

On paljopnkin

 

[TULKINNANVARAINEN]

on, mutta asia ei ollut pieni ja mitätön

 

[Peppari]

Kyllä vaan, koirani kuolemasta en päässyt pitkään aikaan ylitse, ajattelin sitä joka ainoa päivä varmaan vuoden ajan. Vieläkin itkettää kun ajattelen ja nyt on sentään jo useampi koira kuollut.
Ikävä on hirvittävä.

 

[Mrs Shillelagh]

En pääse joistakin asioista ikinä yli, olen sellainen maanis-depressiivinen ihminen.

 

[ap]

Ja jatkokysymys.... Miten olet sitten kuitenkin päässyt asiasta eteenpäin? Vai onko aika vaan parantanut haavat?

 

[kyllä on]

Kärsin lapsettomuudesta ja asiasta vaikea päästä yli. Välillä on helpompaa, välillä tuska iskee todella lujaa...

 

[vieras]

En pääse joistakin asioista ikinä yli, olen sellainen maanis-depressiivinen ihminen.

Onko se maanis-depressiviisyyden merkki, jos ei pääse yli asioista ?
Ihan tosissani kysyn...

 

[Peppari]

Ja jatkokysymys.... Miten olet sitten kuitenkin päässyt asiasta eteenpäin? Vai onko aika vaan parantanut haavat?

Itkemällä ja suremalla ja aika tosiaan auttaa siihen ettei joka päivä ahdista.

 

[idunnor]

Ystävän kuolemaa on ollut vaikea hyväksyä ja päästä yli, en ole vieläkään asian kanssa sinut mutta oikealla tiellä...

 

[Marilii]

Äiti hylkäsi minut puolivuotiaana. Se oli sitten vasta kova paikka, kun sain ensimmäisen lapseni. Muuten elämäni mummon ja papan ja koko suvun hoivissa oli onnellista. Paitsi että täti teetti minulle aina koulun juhliin ompelijalla vaatteet, eikä koskaan ostettu ns muotivaatteita.

 

[psyk. hoitaja]

Ei se välttämättä liity maanis-debikseen ollenkaan. Mulla on yksi juttu, ja se on todella typerä..

 

[Babylonin Riippuva Puutarha]

On. En tiedä.

 

[Ewi]

Isän katoaminen??????????????

 

[Ei kuitenkaan niin]

Paljonkin. Se vaan vaatii aikaa ja pohdintaa, sielun tutkimista niin sanotusti.

 

[niin]

Ero eksästä ja sitä pari viikkoa myöhemmin seurannut abortti. Se oli mulle kamala paikka ja järkytti mun elämän perusteet. Aborttia en koskaan ole katunut, mutta nämä kaksi tapahtumaa samassa nipussa tiputtivat mut kyllä polvilleni, niin sanoakseni. Ylipääsemisessä meni vuosia. Uudessa suhteessa kesti vuosia ennen kuin uskalsin luottaa toiseen kunnolla.

Aika auttoi -ja läheiset. Abortista pääsin yli lähinnä äitini, siskoni ja ystävieni tuella. Puhuin ja puhuin ja puhuin niin paljon kuin tunsin tarvetta. Hain vertaistukeakin. Erosta ylipääseminen kesti pidempään ja lopullisesti haavat paranivat vasta uuden suhteen myötä (huomaan tämän vasta nyt jälkeenpäin). Edellisestä suhteesta oli vaikea päästä yli, koska suhde oli vakava ja syvä; ei siksi että mies olisi kohdellut mua huonosti. Olin niin varma, että me ollaan aina yhdessä, joten sen järkkyminen vei multa tasapainon pitkäksi aikaa.

 

[ap]

Ei se välttämättä liity maanis-debikseen ollenkaan. Mulla on yksi juttu, ja se on todella typerä..

Kerro ! Omani liittyy imissuhdeasioihin. Elämässä tapahtuu oikeasti kamalia asioita, sairastumisa ja kuolemia... Omassa lähipiirissänikin näitä on riittänyt. Siksi tämä "pieni"asia, josta en meinaa päästä yli, tuntuu niin typerältä.

 

[miljoonakala]

On..tai yli olen päässyt mutta aljon itkua, kiukkua ja kaikenlaisia tunteita on pitänyt käydä läpi monen vuoden ajan kunnes asia ei ole enää kipeä piikki vaan arpi.

 

[Mrs Shillelagh]

En pääse joistakin asioista ikinä yli, olen sellainen maanis-depressiivinen ihminen.

Onko se maanis-depressiviisyyden merkki, jos ei pääse yli asioista ?
Ihan tosissani kysyn...

En mä tiedä, mutta mä olen sellainen, että välillä vaivun sellaiseen depressiivisyyteen, jolloin kaikki mahdollinen ahdistaa, vaikka siitä olisikin omasta mielestään jo päässyt yli. Sitten taas piristyn äärettömän iloiseksi ja aktiiviseksi ihmiseksi taas. Eli ajoittain asiat ahdistavat ja ajoittain eivät, sellaista voimakasta heittelyä. Ei mulla mitään diagnoosia ole.

 

[vieras]

Joo, koko lapsuus oli sellaista pelon varjoamaa, vaikka melko normaalisti pystyttiin ehkä ulkopuolisen silmin elämäänkin. Sillon penskana kun ei tieto lisännyt tuskaa jotenkin pysty pitämään tietyt ajatukset kurissa. Nyt aikuisena näkee selvemmin miten nuo vuodet muokkasi minut (ja muitakin perheenjäseniä). Se on jotenkin tuskallista ymmärtää asioita ja seurauksia jälkeenpäin.

 

[ap]

Ero eksästä ja sitä pari viikkoa myöhemmin seurannut abortti. Se oli mulle kamala paikka ja järkytti mun elämän perusteet. Aborttia en koskaan ole katunut, mutta nämä kaksi tapahtumaa samassa nipussa tiputtivat mut kyllä polvilleni, niin sanoakseni. Ylipääsemisessä meni vuosia. Uudessa suhteessa kesti vuosia ennen kuin uskalsin luottaa toiseen kunnolla.

Aika auttoi -ja läheiset. Abortista pääsin yli lähinnä äitini, siskoni ja ystävieni tuella. Puhuin ja puhuin ja puhuin niin paljon kuin tunsin tarvetta. Hain vertaistukeakin. Erosta ylipääseminen kesti pidempään ja lopullisesti haavat paranivat vasta uuden suhteen myötä (huomaan tämän vasta nyt jälkeenpäin). Edellisestä suhteesta oli vaikea päästä yli, koska suhde oli vakava ja syvä; ei siksi että mies olisi kohdellut mua huonosti. Olin niin varma, että me ollaan aina yhdessä, joten sen järkkyminen vei multa tasapainon pitkäksi aikaa.

Voih, kuulostaa rankalta paketilta Hyvä kun olet kuitenkin selvinnyt <3

 

[ahma]

Joo, koko lapsuus oli sellaista pelon varjoamaa, vaikka melko normaalisti pystyttiin ehkä ulkopuolisen silmin elämäänkin. Sillon penskana kun ei tieto lisännyt tuskaa jotenkin pysty pitämään tietyt ajatukset kurissa. Nyt aikuisena näkee selvemmin miten nuo vuodet muokkasi minut (ja muitakin perheenjäseniä). Se on jotenkin tuskallista ymmärtää asioita ja seurauksia jälkeenpäin.

Näin mullakin, kaikenlaisesta pääsee yli, mutta tämä on semmoinen ikuisuushankaluus ja vienyt valtavasti voimia. Ja kun luulee jonkun osion siitä käsitelleensä, niin se tarkoittaa vain sitä, että seuraavan kerran kun asia palaa mieltä kaivamaan, niin se tekee sen aiempaa syvällisemmin. Eli ikään kuin ymmärtää astetta elävämmin, miten kamalia asioita on tapahtunut, ja miten syvästi ollaan asioiden uhreja edelleen.

Eikä meillä edes harrastettu insestiä tai rajumpaa väkivaltaa, tai varsinaista juoppoutta. Silti asiat voi olla tavallisen surkeesti.

 

[vieras]

Oli se vähän kova paikka, kun sain teininä genitaaliherpeksen silloisen poikaystäväni sormista. Ja sormeiluakin tapahtui yhden ainoan kerran. Kesti tosi kauan hyväksyä tuo asia.

 

[vieras]

Joo, koko lapsuus oli sellaista pelon varjoamaa, vaikka melko normaalisti pystyttiin ehkä ulkopuolisen silmin elämäänkin. Sillon penskana kun ei tieto lisännyt tuskaa jotenkin pysty pitämään tietyt ajatukset kurissa. Nyt aikuisena näkee selvemmin miten nuo vuodet muokkasi minut (ja muitakin perheenjäseniä). Se on jotenkin tuskallista ymmärtää asioita ja seurauksia jälkeenpäin.

Näin mullakin, kaikenlaisesta pääsee yli, mutta tämä on semmoinen ikuisuushankaluus ja vienyt valtavasti voimia. Ja kun luulee jonkun osion siitä käsitelleensä, niin se tarkoittaa vain sitä, että seuraavan kerran kun asia palaa mieltä kaivamaan, niin se tekee sen aiempaa syvällisemmin. Eli ikään kuin ymmärtää astetta elävämmin, miten kamalia asioita on tapahtunut, ja miten syvästi ollaan asioiden uhreja edelleen.

Eikä meillä edes harrastettu insestiä tai rajumpaa väkivaltaa, tai varsinaista juoppoutta. Silti asiat voi olla tavallisen surkeesti.

ei meilläkään ollut mitään tuollaisia... elettiin vaan perheenjäsenen pitkäaikaissaurauden, elämän ja kuoleman pelossa useita vuosia. Nyt kun miettii niitä ajatuksia mitä silloin pyöri mielessä niin ihmettelee miten lapsi on voinut jaksaa ajatella noin. Masennus ja luottamus terveyteen tuli sitten vasta vuosien päästä takautuvasti. Sairauksien pelko, vainoharhaisuus, pakonomainen huolehtiminen lapsuuden perheestä ja nykyisestä jne. Ehkä olis auttanut jos joskus olis saanut jotain perheterapiaa sillon aikanaa...

 

[lyhytsanainen]

On.