Onko KAIKKI äidit supersosiaalisia tapauksia, jotka eivät osaa olla hetkeäkään yksin?

[olava]

Täälä myös erakko, täälä kylillä on yks tuttavaperhe jonka luona sillon tällön käydään, mutta ei edes joka viikko. Mulle ja isännälle riittää lähinnä se oma perhe, esikko on sitten toista maata ja viilettää kavereilla leikkimässä ja pihalla tykkää olla millon pyöräilemässä yms meille riittää tämä oma markki vallan hyvin, kerran vuoteen käydään miun anopilla ja kerran kuussa kiun äiteellä. Tyytyväisiä ollaan.

Netissä juttelen kouluaikasten kavereiden kanssa toisinaan, parhaat ystävät näen joitain ketoja vuodessa

 

[Jellonainen]

Kun on riittävän monta vuotta ollut kotona, niitä yhteisiä lenkkejä äitikavereiden kanssa oppii arvostamaan. Viikon kohokohta Kyllä tämä kotiäitiys on aika yksinäistä puuhaa, se on mahtavaa jos saa välillä aikuista juttuseuraa. Etenkin jos mies on paljon töissä eikä ole joka päivä 16.30 eteenpäin juttukaverina.

Ja kerrottakoon vielä, että minä olen silti aika erakkoluonne, hyviä ystäviä minulla ei ole kuin yksi, ja yksin viihdyn vallan mainiosti. Mutta lasten kanssa kun ei saa olla "yksin", vaan heidän juttujaan touhuten ja hermokin siinä välillä kiristyy, silloin on ihanaa jutella jonkun kanssa, joka on samassa tilanteessa.

 

[nöppönen]

mä tykkään että on ohjelmaa ja minullekin aikuista juttuseuraa. silti joka viikkoon mahtuu päivä/päiviä ettei meillä ole mitään ohjelmaa. kun on kokonaan yksin (ei sitä puolisoa höpöttämässä edes työpäivän jälkeen) niin sitä ohjelmaa kaipaa ihan erilailla. me käydään normaalisti kerran viikossa perhekahvilassa, kerta viikoon joku kavereista käy meillä leikkimässä ja kerta viikkoon me jollain kaverilla leikkimässä. viikonloppuna ollaan toinen yö mummolassa lasten kanssa.

 

[vouho]

Ihana aloitus! Erakkoäiti siis täälläkin. En todellakaan jaksa mitään kyläilyrumbaa, äitilapsikerhoja ja hiekkalaatikolla puolenpäivää istumista ja juoruamista lasten ja toisten asioista. Itse asiassa en kauheasti edes välitä muiden lapsista, en inhoa tietenkään, mutta omat on mulle se maailman napa, eikä mua kiinnosta jonkun naapurin irmapetterin tämän päivän kakan väri tai kauanko se sitä väänsi. Poikkeuksiakin tietysti on, kyllä musta joskus on ihan kiva käydä kylässä jossakin ja tietenkin tavata omia kavereita, mutta jatkuva kyläily ja kissanristiäiset ei ole mun juttu. Viihdyn hyvinkin omissaoloissani ja oman perheen kesken.

 

[MorbidMama]

Äh. Mä olen erakko. Juuri eilen kun oltiin massatapahtumassa ahdistuin valtavasti...aattelin, että mikä olis se paras aika mennä paikkoihin et sais olla iiiihan rauhassa. Ei kai sellasta aikaa enää ole...
Enkä myöskään JAKSA pitää pahemmin yhteyksiä kavereihin, eipä silti ettenkö heidän seurastaan nauttisi...
En jaksa myöskään tutustua uusiin ihmisiin, siksi emme pahemmin harrasta vauvakerhoja tms. Vanhempainillat sun muut lasten kautta lankeavat tilaisuudet ovat silkkaa tuskaa ja kiemurtelua, toki niissä kuitenkin käyn..
Kotosalla kun sais vaan olla, itsekseen. Jonakin päivänä meitsi muuttaa maalle, jonnekin äärikorpeen, ihan issekseen, sitten kun lapset ovat aikuisia.. :saint:

 

[tossuliini]

Mä nykyään käyn tosi harvoin kylässä, en vaan jaksa ravata kyläpaikoissa niinkuin nuorempana ja viihdyn mielelläni omassa kotonani oman perheen kesken. Joskus tietty on kiva kun on joku kenen kanssa jutella mutta ei sitä joka päivä jaksaisi, eli olen puoliksi sosiaalinen, puoliksi erakko. Ja välillä tuskastuttaa kun neidin kavereita on meillä kun haluaisin viettää oman perheen kanssa normaalia koti-iltaa. Eli ei jaksa kyläillä eikä jaksa aina kestitä vieraitakaan.