K
ku tietäs
Vieras
todella vaikea selittää
mutta silloin tällöin välillä useemmin ja nyt välissä 2kk ettei ollut mitään.
tätä on ollut 6kk asti ja poika nyt 2v
eri lääkäreillä käyty eivätkä ole tälle vielä mitään kunnon nimikettä keksineet. astmaa nyt ekana ehdottavat mutta muita astma oireita ei ole.
röngten kuvat otettu ja kaikki ok.
astmalääke käytössä jota käytämme ylensä joka kerta kun pojan henki alkaa pihiseen tai välillä se tuntu krohinalta. poikaa se ei juurikaan haittaa leikkii normaalisti vaikka vinkunan voi kuulla toiseen huoneeseen asti.
2 kertaa ollut niin että poika on ollut niin uupunut ja hengästynyt että kun sillä baby jutulla on ventoline suihkautettu niin on ollut vaan sylissäpuoli velttona ja huomannut kuinka poika koittaa kaiken energiansa saada siihen hengittämiseen.
mutta kun astma diagnoosia ei ole tehty vaikka sitä on 3 ihmistä terveyskeskuksessa epäillyt ja opistollisessa sairaalassa käynyt 2 kertaa
nyt kirjoittelen muistiinpanoja koska ja missä tilanteessa on. ensimmäinen vuosi oli että ei tehty mitään.
olisi kiva tietää mikä on homman nimi tarvisi kaikille selitellä juurta jaksaen.
mut ei tässä auta muu kuin seurailla
astmaa ne siis maininneet mutta kun tässä ei ole sellaisia merkkejä silmät ei vuoda,jos on vinkunaa jaksaa touhuta