H
"Huolestunut äiti"
Vieras
Kyseessä 6-vuotias eskarilainen, poika... eskarissa oli ollut tilanne, jossa ilmeisesti poikani oli lyönyt samanikäistä tyttöä jalkoväliin. sain kuulla asiasta vasta nyt, kun ihmettelin miksei poikani halua mennä enää eskariin. Ollut todella ahdistuneen oloinen ja kiukkuinen, aggressiivinen. Eskarissa olivat kuulemma keskustelleet asiasta ja puhuneet kiusaamisesta. Olivat puuttuneet tilanteeseen ja poikani on ollut erityistarkkailun alla.
Olemme puhuneet asiasta kotona, ja en todellakaan puolustele poikani tekemistä. Kiusaaminen on väärin. Aina. Ja minulla on todella paha mieli tämän tytön puolesta. Pelkää kuulemma poikaani.
Ongelmalliseksi asian tekee se, että poikani kertoi sitten, että isot pojat ovat yllyttäneet häntä. Taksilla kulkevat kouluun ja samassa taksissa matkaa isompia poikia joiden tiedän näytelleen kännykästään pornokuvia, homoporno ja seksiaktikuvia pojalleni. Nämä ahdistavat selvästi poikaani ja aiheuttaa tietysti häiriökäyttäytymistä.
Mutta mitä voin tehdä??? Syksyllä jo olin yhteydessä kouluun ja kuntaan joka on vastuussa koulukyydityksistä. Koulussa lupasivat puuttua näiden poikien toimintaan, mutta kuulemma eivät ole vastuussa siitä mitä koulumatkoilla tapahtuu. Kunnasta käskettiin puhumaan taksinkuljettajalle. Otin asian kuljettajan kanssa puheeksi, ja hän kiukkuisena vain vastasi että hän ei pysty ajon aikana kovinkaan puuttumaan ja vastuu on koululla.
Mitä siis voin todellakaan tehdä? Poikani on vaikutuksille altis 6-vuotias, ja adhd-tutkimukset lopuillaan. Diagnoosin saa ja lääkityksen. Ja nämä eivät tietenkään anna anteeksi sitä että juuri hän on ollut väkivaltainen toista kohtaan.
Nämä isommat lapset eivät jätä rauhaan poikaani. Eivät enää saa olla tekemisissä täällä kotona, eivätkä koulussa, mutta koulumatkoja ei kukaan valvo, ja tuntuu ettei kukaan ota vastuuta.
En halua lapsestani koulukiusaajaa, jos siis jollain olisi neuvoja antaa, mielelläni kuulisin