Onko lapsettomuushoidot eettisesti oikein?

[nelly83]

No jos nyt ruetaan tyyliin "me ei haluta tummatukkasia lapsia, joten kaikki sellaiset alkiot, joille tulee tumma tukka pitää eliminoida". niin sitten ´mennään mun mielestä jo yli rajan. Muuten ei mun mielestä ole eettisesti väärin.

Mulla muuten löytyy kaveripiiristä yksi, joka teki lapsen yksin luovutetun sperman avulla ja se naureskeli, kun sai tyyliin katalogin käteen, jossa oli kerrottu luovuttajista, silmien väri, hiustenväri ym. että eipähän hän varmaan olis treffeilläkään mahdolliselle isäehdokkaalle todennut, että -"sori sulla on vihreet silmät, ei kiinnosta".

 

["noo"]

Mitäs mieltä?

Ihan ekana ei oo tarkoitus loukata ketään :heart:

Haluaisin tietää mitä mieltä ihmiset ovat, onko oikein puuttua ns luonnon omaan kulkuun ja kuinka pitkälle? Missä menee teidän raja ja kaikkein tärkein: onko raja muuttunut jos omalle kohdalle on osunut lapsettomuutta?



Oon joskus pohtinut munasolun luovuttamista ja nyt tänään hyppäs joku ketju taas silmille, missä asiaa pohdittiin... Suhtaudun siihen samalla tavalla kuin verenluovutukseen.

En vastusta lapsettomuushoitoja, mutta niiden suunta huolestuttaa. Onko jossain vaiheessa mahdollista "tilata" sopiva lapsi?

Toinen mikä huolestuttaa on vanhemmille jäävät arvet, eli onko monien vuosien rankkojen hoitojaksojen jälkeen enään siinä kunnossa, että osaa/jaksaa olla äiti tai isä?

En siis tuomitse, haluaisin asiallista keskustelua ja kokemuksia

Mä olin nuorempana hedelmöityshoitoja vastaan. Ajattelin, ettei luonnonkulkuun pitäisi puuttua ja olin vakaasti sitä mieltä, että jos itse en lapsia saisi, niin sitten en saisi. Sitten olisin ilman tai adoptoisin. Nyt olen 30-vuotias eikä mulla ole lapsia. En ole vielä yrittänyt tulla raskaaksi, joten enhän välttämättä kärsi lapsettomuudesta. Mutta silti ajatusmaailmani on jo muuttunut. Olen katsellut läheltä ystävien lapsettomuuden tuskaa ja hoitoihin osallistumista ja nyt täytyy sanoa, että ymmärrän sen täysin. Ja saattaisin itsekin hoitoja harkita, jos raskaaksi tuleminen ei enää onnistuisi luonnon voimin. Se adoptio kuulostaa edelleen hyvältä, mutta nyt sitä on tajunnut, miten kauan siinäkin kestää, miten prosessi on rankka ja epävarma ja että kaikki eivät voi adoptoida. Ei se olekaan niin helppoa kuin nuorempana ajattelin.

Tuohon jälkimmäiseen kohtaan lasten tehtailusta -todellakin sellainen suunta huolestuttaa mua. Mutta se ei koske vain hedelmöityshoitoja vaan myös luomuraskauksien sikiöseulontaa... Mä en ymmärrä edes tuota vammattomuuden perusteella lasten valkkaamista. Emmekö ole kaikki tänne kuitenkin yhtä tervetulleita?

 

["lilli"]

Itselläni on yksi lapsi hoidoilla ja toinen syntymäisillään ihan kohta, hoidoilla tehty hänkin. Meillä on mustaa valkoisella, että ilman hoitoja emme voi lapsia saada.

Se, mikä on näissä odotuksissa pistänyt silmään tälläisillä keskustelupalstoilla, on se mentaliteetti, että kärsikärsi kirkkaimman kruunun saat. Eli hoidoista plussanneiden ketjuissa katsotaan aika karsaasti sitä, jos odottava äiti kehtaa valittaa raskauden tuomista sivuvaikutuksista; "itse olen ainakin niin onnellinen, ettei viitsi edes valittaa pikkuvaivoista" ja sitä rataa lauotaan kommentteja. Mun mielestä tuo on vaarallinen tie. Jos ajatellaan, että mistään ei saisi valittaa, kun nyt vihdoin on tultu raskaaksi, niin silloin mennään metsään. En tarkoita, että jokaisesta pikkuasiasta pitäisi olla sanomassa, tai että pitäisi valittaa, jos ei koe mitään syytä valittaa. Mutta jos aletaan kieltää toisia tuntemasta ja sanomasta ääneen niitä negatiivisiakin asioita, niin ollaan luomassa just sitä superäiti-ilmapiiriä, joka voi johtaa vakavaankin masennukseen myöhemmin.

 

["Kepa"]

On enemmän väärin tuottaa maailmaan ei-toivottu, kuin hartaasti toivottu lapsi. En halua lukea tai kuulla yhdestäkään narkkaritapauksesta, jossa äiti ei ymmärrä sitten edes tehdä sitä aborttia, kun tuskin pystyy pitämään huolta itsestään / lapsestaan. Samoin on suuri vääryys, että lapsia syntyy perheisiin, joissa väkivalta on jonkinmoinen "keskustelumuoto".

Jos lasta ei perinteisin keinoin kuulu, hedelmöityshoidot ovat erittäin sallittuja. Niissä tapauksissa lapsi varmasti tulee saamaan enemmän rakkautta osakseen.

 

["lilli"]

Ja jatkan vielä, että itseänikin kiinnostaisi juuri ne tarinat, joissa mielipide hoidoista on muuttunut, kun tilanne osuukin omalle kohdalle.
Monesti huomaa, että äänekkäimmät hoitojen vastustajat ovat niitä, jotka sikiävät aina kun haluavat, tai sitten sellaiset, jotka eivät lapsia muutenkaan juuri nyt kaipaa tai eivät ehkä halua lapsia koskaan.

Jälkikäteen on niin helppo linjata, että "jos emme olisi onnistuneet ilman sitä ja sitä hoitoa, niin olisimme jääneet sitten ilman lapsia" ja tietenkin on onnistuttu juuri sillä edellämainitulla helpolla hoidolla.

Ja tuo adoptiomahdollisuuden tarjoaminen avuksi lapsenkaipuuseen. Kaunis ajatus sekin, mutta ihmisillä ei tunnu olevan mitään käsitystä mitä se oikeasti on. Kiitos jenkkien tv-sarjojen, luullaan, että vauva valitaan katalogista ja odotellaan muutama kuukausi ja se on siinä. Moni on ollut aika järkyttyneen näköinen, kun olen valottanut hiukan adoptioprosessin todellista kulkua ja kestoa.