A
abcdefghij
Vieras
Eli pidän itseäni kamalana, olen elänyt suhteessa jossa on ollut huono olla, miehen käytöksen vuoksi. Olen ajautunut pettämään miestäni ennen lapsia oli pari seksisuhdetta mistä en saanut itse tyydytystä, mutta sain hyväksyntää.
Sitten syntyivät lapset mieheni kanssa ja olin tekemässä aborttia ja mies puhui ympäri että on hyvä ja osallistuva isä. No niin ei ollut, työ meni edelle ja minä jouduin yksin tilanteeseen mitä en halunnut. Sitten elin onnettomana taas vuosia ja rakensimme talon ja taas mies manipuloi muita ja oli ilkeä. Koska hän on aina oikeassa. Tunsin itseni huonoksi ja kärsin paniikkihäiriöstä miesten seurassa. Sitten ajauduin taas pettämään, enempi henkisesti mutta yksi fyysinen pettäminen tapahtui tämän miehen kanssa, tosin häntä varmaan inhotti minä niin paljon ettei seisonut. Ihastuin tähän mieheen todella paljon, mutta enempi juuri hänen moraaliinsa. Että kunnioittaa perhettä jne.
Nyt mies tietää tästä pettämisestä ja on taas sanonut että muuttuu ja on kunnollinen isä jne. Olen aivan solmussa asian kanssa ja ahdistaa paljon. Miksi minun on vaikea irrottautua miehestäni