Onko minulla oikeutta närkästyä? Pelkään koiria kuollakseni, äitini ottaa nyt koiran, vieläpä Rottweilerin.

["Kiki"]

Olen lapsesta asti pelännyt koiria todella paljon. Erityisesti vartiokoiria, joilta olen lapsena saanut muutaman pureman. Nyt äitini aikoo ottaa koiran, vieläpä Rottweilerin vaikka tietää paremmin kuin hyvin pelkoni. Asumme samalla paikkakunnalla ja näemme usein. En minä enää äitini luo uskaltautuisi tuon jälkeen. Olen ärsyyntynyt, mutta kaikki läheiset sanovat, ettei minulle ole oikeutta siihen ja äitini täytyy saada ottaa koira minusta huolimatta kun hän kerran haluaa.

Tuleekohan äitini sitten aina tulemaan minun luokseni koiran otettuaan vai jääkö näkemiset? Jos joku pelkää vaikka hämähäkkejä, niin miltä mahtaisi tuntua kun oma usein tavattava vanhempi ottaisi sellaisen. Hämähäkit ovat vieläpä terraariossa eivätkä vapaana sisällä kuten koirat.

 

[no jestas]

Aitisi haluaa koiran. Hän sen todellakin saa ottaa, vaikka sä pelkäätkin. Olisko sun aika opetella hallitsemaan pelkosi ja lakata kuvittelemasta, että muut ihmiset elävät sun tahtosi mukaan. Jäätävä ajatusmaailma sulla.
Jos sä et pelkoasi hallitse,niin sittenhän sä et vaan mene äitis luokse.

 

["mooi"]

siis mitä ihmettä takoittaa toppastooli? ja mitä 'kieltä' ?

 

[Aamuäree]

NO, äitisi, vaikka onkin äitisi, on ihan oma yksilönsä jolla on omat mieltymyksensä ja haaveensa. Sinä olet myös omasi ja teet asioita ja hankit asioita joista sinä pidät ja haluat. Et sinäkään varmaan aina tee äitisi tahdon mukaan, vai?

Olet aikuinen, et asu kotona, äitisi on todellakin vapaa tekemään mitä lystää.

Minäkin hankin koiran, vaikka poikani pelkää kuollakseen niitä. Omaa koiraa hän ei enää pelkääkään, kun on siihen pennusta saakka tottunut, ei pidä eikä rakasta, mutta sietää ja kykenevät elämään rinta rinnan.
Pohdin kyllä kauan, mitä teen, mutta omasta koirapelostani pääsin aikanani myös tällä tavoin.

Mutta nyt on kuitenkin kysymys aikuisista ihmisistä. Äitisi tietää pelkosi eikä varmasti tee tätä kettuillakseen, ehkä ajattelee että totut?

 

["hmm"]

Oletko ajatellut vaihtoehtoa että kun olet sen koiran kanssa pennusta asti tekemisissä niin opit rakastamaan sitä koiraa.

 

[njgsg]

Se on sun äitis elämä, ei sun, etkä sä voi määrätä äitiäs Naurettava aloitus. Teetkö seuraavaks aloituksen 'onko mulla oikeus olla vihainen kun äiti osti nahkasohvat vaik mä tykkään istua kankaisilla' tai 'enkö saakin olla möks kun äiti laittoi kotiinsa vihreät verhot vaikka se on mun mielestä oksettava väri'

 

["vieras"]

Mun mielestä sun kannattaisi tehdä jotakin tolle ongelmallesi, sen sijaan että vaadit maailmaa elämää sun pelkojen mukaan.

 

["mä"]

Jos tuo on totta, niin kyllä se haiskahtaa siltä, että teillähän menee välit poikki, koska äitisi alkaa palvoa koiraansa. Otan osaa.

 

["vieras"]

Kuka nyt koiranpentua pelkäisi? Olet koiran kanssa pennusta asti, ja uskon aika vakaasti ettet pelkää äitisi koiraa. Voi tulla aika rakaskin sulle.

 

["mie"]

kaikkeen tottuu jos vain yrität. olen lapsena pelännyt koiria todella kovin ja nykyään kasvatan niitä enkä voisi kuvitella olevani ilman yhtään koiraa.

 

["Kiki"]

Se on sun äitis elämä, ei sun, etkä sä voi määrätä äitiäs Naurettava aloitus. Teetkö seuraavaks aloituksen 'onko mulla oikeus olla vihainen kun äiti osti nahkasohvat vaik mä tykkään istua kankaisilla' tai 'enkö saakin olla möks kun äiti laittoi kotiinsa vihreät verhot vaikka se on mun mielestä oksettava väri'

No on pikkasen eri asia. Siksi liitinkin aloitukseen tuon hämähäkkivertauksen. Nyt on oikeasti melkein fobian kaltaisesta pelosta kyse. Vaihdan aina kadunpuoltakin kun tulee koiria vastaan. Osaatko kuvitella henkilön, jonka luona käyt usein, hankkivan kotiinsa jotain mitä pelkäät todella paljon? Ehkä et, mutta toivon ainakin osan ymmärtävän edes ymmärtävän ongelmani, vaikkeivat itse koiria osaakkaan pelätä.

Äitini ottama Rottweiler ei ole edes pentu. Pahinta olisi jos kodin vaihdon yhteydessä tulisi ilmi, että koiralla on pahojakin käytöshäiriöitä. Äitiäni ei tällainenkaan haittaa. Hän on kuulemma valmis panostamaan kovasti koulutukseen, mutta eihän kukaan anna entiselle koirattomalle ongelmakoiraa, eihän?

 

[Algoma]

[QUOTE="mooi";24919012]siis mitä ihmettä takoittaa toppastooli? ja mitä 'kieltä' ?[/QUOTE]
Toppastooli lienee matala "jakkara" ilman selkanojaa , joka on topattu paalta.

 

[---]

[QUOTE="Kiki";24919063]No on pikkasen eri asia. Siksi liitinkin aloitukseen tuon hämähäkkivertauksen. Nyt on oikeasti melkein fobian kaltaisesta pelosta kyse. Vaihdan aina kadunpuoltakin kun tulee koiria vastaan.[/QUOTE]

Suosittelisin sinua hakemaan apua tuohon pelkoon.

 

[Aamuäree]

[QUOTE="Kiki";24919063]No on pikkasen eri asia. Siksi liitinkin aloitukseen tuon hämähäkkivertauksen. Nyt on oikeasti melkein fobian kaltaisesta pelosta kyse. Vaihdan aina kadunpuoltakin kun tulee koiria vastaan. Osaatko kuvitella henkilön, jonka luona käyt usein, hankkivan kotiinsa jotain mitä pelkäät todella paljon? Ehkä et, mutta toivon ainakin osan ymmärtävän edes ymmärtävän ongelmani, vaikkeivat itse koiria osaakkaan pelätä.

Äitini ottama Rottweiler ei ole edes pentu. Pahinta olisi jos kodin vaihdon yhteydessä tulisi ilmi, että koiralla on pahojakin käytöshäiriöitä. Äitiäni ei tällainenkaan haittaa. Hän on kuulemma valmis panostamaan kovasti koulutukseen, mutta eihän kukaan anna entiselle koirattomalle ongelmakoiraa, eihän?[/QUOTE]

Minullakin on fobia. Hankin siihen terapiaa ja olen opetellut elämään asian kanssa.
Koska en voi olettaa, että läheiseni elävät fobiani mukaan, nekä itsekään enää halunnut, rajoitti liikaa.
Apua kannattaa hankkia, jos tuntuu että menee liiallisuuksiin, onhan paljon helpompi elää ja olla, jos ei koko ajan tarvitse ihan hirmuisesti pelätä?

 

[Keittiönoita]

Ymmärrän koirapelkosi, mutta kun lapset aikuistuvat ja muuttavat omilleen, mielestäni vanhemmat ovat sen jälkeen oikeutettuja elämään omaa elämäänsä. Äitiys ei toki koskaan minnekään katoa, mutta enää ei vanhempien tarvitse tehdä elämänsä valintoja ja päätöksiä lastensa mukaan vaan itsensä mukaan. Suosittelen myös tuota, että olet koiranpennun kanssa alusta alkaen tekemisissä.

*muoks* Huomasinkin vasta, että kyse ei ole pennusta. Siitä huolimatta äidilläsi on oikeus jatkaa elämäänsä senkin jälkeen, kun sinä muutit kotoa pois. Tavatkaa jossain muualla kuin äitisi luona, jos et pääse koirapelostasi yli.

 

["mä"]

Mä ainakin pelkäisin rottweileria enkä haluaisi olla ap.:n asemassa never ever. Toisaalta koiraihmisenä tajuan, miten paljon koiran ottamista voi kaivata, joten tietysti aikuinen ihminen saa sen tehdä. Kokonaan toinen asia on se, että vaatiiko äitisi sinun alistuvan hänen pikkulemmikilleen - mitä pidän hyvin todennäköisenä, valitettavasti. Minä en tottuisi koskaan rottweileriin, vaikka minulla on aina ollut koiria.

 

[Huspati Huta]

Kyllähän ap närkästyä voi, ihan vapaasti. Mutta ei voine olettaa, että hänen äitinsä sen vuoksi jättäisi koiran hankkimatta, että hänen aikuinen lapsensa pelkää koiria tai närkästyy äidilleen.

 

["mä"]

Ymmärrän koirapelkosi, mutta kun lapset aikuistuvat ja muuttavat omilleen, mielestäni vanhemmat ovat sen jälkeen oikeutettuja elämään omaa elämäänsä. Äitiys ei toki koskaan minnekään katoa, mutta enää ei vanhempien tarvitse tehdä elämänsä valintoja ja päätöksiä lastensa mukaan vaan itsensä mukaan. Suosittelen myös tuota, että olet koiranpennun kanssa alusta alkaen tekemisissä.

Aika kärjistettyä. Jos minulla olisi aikuinen lapsi ja haluaisin koiran, ottaisin huomioon lapseni koirafobian ja miettisin moneen kertaan rotua. Varmasti löytyisi rotu, jota kukaan tervejärkinen aikuinen ei periaatteessa voisi pelätä, esim. toyvillakoira. Niin katalaa äitiä minusta ei saa tekemälläkään, että laittaisin mitään oman lapseni edelle - enkä minä todellakaan ole mikään äidinrakkauden ruumiillistuma.

Mitäs teet, kun sinun pitää hoitaa äitiäsi ja hänellä on isokokoinen suojeluviettinen koira, jota tyttären ominaisuudessa joutuisit ulkoiluttamaan - en käsitä kirjoitustasi, koska olet painottanut sukukeskeisyyttäsi. Viestisi on täysin ristiriidassa aiempien periaatteittesi kanssa.

 

["Calm in the storm"]

ei äidin tarvi lupaa kysellä.
sehän on voinu olla ottamatta koiraa silloin kun olet kotona asunut just sun pelon takia. mutta kun et enää himassa asu, niin ei ole syytä olla toteuttamatta unelmaansa. mistäs sitä tietää kuinka kauan sitä on halunnut ja harkinnut.
toivottavasti on harkinnut kun ottaa rotikan. tosin niistä saa kunnon koulutuksella mahtavan koiran. tumpeloiden käsissä koira kun koira on vaarallinen.

mua aina ärsyttää kun pikku koiria pidetään tosi kivoina kun ne haukkuu ja hyppii.. vaikka vaan ilosena. yhtälailla se iso koira voi tehdä sitä iloissaan, mutta se on jotenkin kielletympää kun on suurempi kun nilkan korkuinen. kaikki koirat pitää kouluttaa ja jos sä oisit siinä mukana ihan pennusta asti ni tutustuisitte.

puhu sen sun äidin kanssa asiasta, ei nyt yhden koiran takia kannata välejä katkasta. sä voisit hakea muutenkin apua tuohon koira pelkoon, outoa ettet oo sitä jo tehnyt. saatat sen sitten siirtää omiinkin lapsiin.

 

[mn]

joo äitisi saa ottaa koiran, mut sen jälkeen ei ole sun ongelmas miten tapaatte. toivottavasti äitis ei pakota sua näkemään sitä koiraa.

ja voin omalta osaltani sanoa, et rakastan koranpentuja mut kun ne on ns. murrosiässä niin siitä lähtien pelkään niitä. niiden silmät näyttää siltä, et ne tappaa mut millä hetkellä tahansa ja tähän mun pelkoon ei ole löytyny ratkaisua, koska tilannetta pahentaa se et oon allerginen koirille.
kaverilla on ihana koira ja olen sen pennusta lähtien nähnyt ja tiedän et se on koulutettu niin ettei taatusti tee mulle mitään, mut kun se tuli nyt kesällä murrosikään, kasvoi niin pelkään sitä.

ne ihmiset joilla ei ole näin pahaa koirapelkoa niin ei tajua mitä sen kanssa on elää. mulla salpaantuu hengitys, lähtee toimintakyky ja tuntuu et sekoan kun nään vapaana olevan koiran.

toivon et saatte asiat ratkaistua kummallekin osapuolelle mukaviksi.

 

[Aamuäree]

Mä en ainakaan koskaan enkä milloinkaan vaatisi että poikani ulkoiluttaisi aikuisenakaan koiraani, ellei hän siitä pidä tai jos hän vielä silloinkin arastelisi koiria ja sitäkin yksilöä joka omistuksessani olisi.

Mistä tämä ulkoilutus nyt tähän tuli?

Jos on tilanne että koira jää ja äiti onkin hoidettavassa kunnossa, koira lähtee pois. Mun maailmassani tämä on niin yksinkertaista.
Ellen itse enää kykene koirasta huolehtimaan, asun palvelutalossa tms- koiralle etsitään uusi koti. Tai kuoppa (olettaen että lapsellani olisi pelko tai inho kyseistä elikkoa kohtaan eikä heistä kukaan sitä itselleen riipaksi haluaisi)

 

["vieras"]

Toivottavasti äitisi käy joitakin kertoja tapaamassa tätä koiraa. Meille otettiin "ongelmakoira", josta selvisi hyvin pian, että oli vain nälissään ja kaltoin kohdeltu. Ei kestänyt montakaan päivää kun koira oli unohtanut kokemansa vääryyden, tai ainakin oppi luottamaan meihin. Näin hyvin ei aina käy.

Ehkä kokemattomalle suosittelin pentua, ja joku "helppo" rotu. Eri asia jos aikuinen koira olisi jonkun kaverin koira. Ennenkuin äitisi ottaa koiran, hän voisi viettää aikaa koiran kanssa, viedä lenkille yms. Katsoa siis pärjääkö koiran kanssa. Ottaa vaikka luokseen yöksi. Koiralla voi olla vaikka mitä, eroahdistustuksesta remmirähjäilyyn. Onko äitis valmis siihen kaikkeen?

 

["Vieras"]

Olis paljon helpompaa jos äitisi ottaisi pennun eikä täysikasvuista koiraa...Sinunkin helpompi tottua ja ehkä äitiskin kouluttaa koiraa pennusta asti. Varsinkin jos siis äitisi kokematon koirien kanssa kuten käsitin.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="mä";24919109]Aika kärjistettyä. Jos minulla olisi aikuinen lapsi ja haluaisin koiran, ottaisin huomioon lapseni koirafobian ja miettisin moneen kertaan rotua. Varmasti löytyisi rotu, jota kukaan tervejärkinen aikuinen ei periaatteessa voisi pelätä, esim. toyvillakoira. Niin katalaa äitiä minusta ei saa tekemälläkään, että laittaisin mitään oman lapseni edelle - enkä minä todellakaan ole mikään äidinrakkauden ruumiillistuma.

Mitäs teet, kun sinun pitää hoitaa äitiäsi ja hänellä on isokokoinen suojeluviettinen koira, jota tyttären ominaisuudessa joutuisit ulkoiluttamaan - en käsitä kirjoitustasi, koska olet painottanut sukukeskeisyyttäsi. Viestisi on täysin ristiriidassa aiempien periaatteittesi kanssa.[/QUOTE]
Ap ei kyllä ilmaissut aikovansa hoitaa äitiään ja vanhemmistaan huolehtiminen tuntuu - ainakin palstan mukaan - olevan nykyisin aika epätodennäköistä. Joten en ottanut tuota näkökulmaa huomioon. Tosiasia on, että koiraa - tai muutakaan lemmikkiä - ottaessaan pitää miettiä, kauanko sitä lemmikkiä todenäköisesti kykenee hoitamaan ja jos ei enää kykene, kuka hoitaa sen jälkeen. Yksi syy siihen, miksi mulle ei enää tule toista malamuuttia: elävät pitkään (tämä edellinen eli 15 vuotta) ja mä olisin siis lähempän 70:ää vuotta, kun koirasta aika jättäisi. En siis voi ottaa uutta koiraa. Noista kissoistani tyttäreni pitää huolen, jos en itse jossain vaiheessa enää pysty.

Minusta ap:n kannattaisi hakea apua noin voimakkaaseen fobiaansa. Ihan jo siksikin, ettei "tartuta" sitä omiin lapsiinsa.

 

[totut siihen :D]

Kun sinä pennusta asti totut siihen (tuskin pelkäät pienen pientä koiranpentua). Se huomaamatta kasvaa ja kun se on se sama pentu aikuisessa koossa, et osaa pelätä sitä. Näin kävi kaverilleni, heidän perhe hankki rottweilerin ja ei se kaveri sitä pikku pentua pelännyt. Näkivät liki päivittäin ja kun muut ihasteli, onpas se kasvanut, ni kaveri "ai onko, ei sitä itse edes huomaa"
Hänellä sen koiran myötä koirapelko hävisi.