A
aaveliina
Vieras
Esikoinen oli tässä mielessä helppo lapsi pienempänä; hän uskoi selittämällä asiat eikä kokeillut rajojaan äidin pinnan kiristymiseen asti.
Nyt kuopus on 3,5-vuotias ja todelinen jääräpää. Ei usko kunnolla mitään. Tai siis tavallaan uskoo kun kielletään, mutta heti muutaman hetken kuluttua näyttää taas unohtaneen kiellot ja on tekemässä kiellettyä asiaa. Esim eilen kylvyssä ollessaan kaiveli lattiakaivoa (kannen saa nostamalla irti). Kielsin ja hän vakuutti ettei kaivele enää. PArin minuutin päästä oli taas leikin tiimellyksessä samassa hommassa. Kielsin taas, nyt napakammin ja hän taas vakuutti, ettei kaivele kaivoa...ja taas hetken kuluttua oli unohtanut kiellon ja oli kaivelemassa.... Nyt poistin hänet kylvystä.
Näistä kieltojen "unohtamistilanteista" tulee päivittäin hirveitä konflikteja, kun hän unohtaa kiellon ja tekemisen tiimellyksessä on taas häseltämässä jotain kiellettyä. Kun hänet sitten lopullisesti poistaa tilanteesta muualle (kun muu ei auta), alkaa hirveä loukkaantunut huuto kuin hänen perusoikeuksiaan olisi syvästi loukattu.
Haastavaa vaan aina itse yrittää pysyä rauhallisena, kun tuntee olonsa papukaijaksi päivästä toiseen...