Toggle sidebar

Onko muilla lapsia, joita on "vaikea" lohduttaa tai jotka eivät viihdy sylissä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hämmentynyt äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
H

hämmentynyt äiti

Vieras
Oma tyttö 1,5-v on tuollainen. On ollut oikeastaan vauvasta asti huonosti sylissä viihtyvä, ja haaverinkin sattuessa viihtyy vain muutaman sekunnin, sen pahimman hätäännyksen ajan siis, ja sitten rimpuileekin jo pois. Ei vaikuta pitävän erityisemmin läheisyydestä. Voi olla että itsekin olen hieman etäinen äiti, mutta osittain koen olevani sitä myös siksi, että lapsi ei vauvanakaan ollut sellainen "sylilöllykkä" kuin mitä kuvittelin kaikkien vauvojen olevan. Ja sitten itsekin tulin tavallaan pidättyväiseksi. Mutta joka tapauksessa, olenko ainut vai onko muita?
 
Vahvista vuorovaikutusta välillänne, tietoisesti vahvista itseäsi kestämään lapsen torjunnat ja "opeta" lapsi hellään läheisyyteen.
Voi viedä vähän aikaa, mutta palkitsee lopulta. Halit, sylit, pusut, katsekontakti ja jutustelu, siinä on hyvä alku.
 
Tykkääkö muuten hellittelystä? Meidän 1,5v ei itkun tullessa juurikaan halua syliin, mutta muuten nauttii läheisyydestä ja hellyydestä ja esim. iltaisin tykkää olla sylissä rauhoittumassa.
 
Meilläkään ei ollut sylilöllykkä vauvana. Heti liikkumaan opittuaan lapsi pyrki aina minusta poispäin, siis itse sain juosta perässä pelastamassa vaaroilta, ja hämmentyneenä kuuntelin, miten tuttujen 1-vuotiaat roikkuivat äidin lahkeessa. :o

Mutta tuli sekin vaihe sitten, 2-vuotiaana. Sen jälkeen onkin sitten lähestulkoon kotonakin pitänyt kantaa paikasta toiseen (erittäin hyvä ajoitus kun oon viimeisilläni raskaana...) monesti päiväunien jälkeen haluaa istua sylissä 20 min putkeen. Mikäs siinä, oon onnellinen, että vihdoinkin minäkin saan sylitellä oikein olan takaa. :heart:
 
"Varsin tavallista on tunto- ja/tai liikeaistimuksiin yliherkästi reagointi. Kevyt tai odottamaton kosketus ärsyttää lasta ja hän reagoi vetäytyvästi tai hyökkäävästi. Hän ei viihdy sylissä tai ei voi sietää käsien likaantumista. Liikeaistimuksista lapsi kieltäytyy herkästi kiipeämisestä, hyppäämisestä, keinumisesta tai kuperkeikasta. Vauvana vaippojen vaihdossa tapahtuva keikuttelua on vaikeaa sietää. Näköaistimuksiin ylireagointi taas johtaa vuorovaikutusongelmiin. Kuuloaistimuksiin yliherkästi reagointi voi ilmetä siten, että lapsen on vaikea sietää esim. tavaratalossa kuuluvia ääniä. Jotkut lapset voivat myös alireagoida tuntoaistimuksiin, esimerkiksi kipuun, mutta tätä esiintyy edellistä harvemmin."
www.nettineuvo.fi/default.asp?link=453
 
Meillä ihan sama juttu, 1.5v poika kyseessä! Ja ihan varma olen että yritetty on, hän ottaa sen läheisyyden sitten muuten irti. Totta kai kannattaa harjoittaa sitä läheisyyttä, silitellä, koskettaa ja suukotella kuitenkin, meillä poika alkanut ihan tässä viime aikoina hakeutumaan syliin ihan vain ollakseen siinä lähellä. On siinä hetken ja juoksee taas matkoihinsa. Sellainen se on tuo meidän poika, oikea tuuliviiri, mutta mahdottoman rakastettu :heart:
 
Täytyy sanoa, että nimenomaan lapsen torjuva asenne tuntuu todella pahalta, ja välillä tulee olo että "mene sitten ja ole itseksesi jos ei kerran syli kelpaa". Etenkin siis tilanteissa, joissa on sattunut jokin haaveri, eikä lohdutus onnistu. Mutta kun tietäisi mistä on kyse, niin osaisi asennoituakin jotenkin järkevämmin, ehkä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja kielletty:
Meillä ihan sama juttu, 1.5v poika kyseessä! Ja ihan varma olen että yritetty on, hän ottaa sen läheisyyden sitten muuten irti. Totta kai kannattaa harjoittaa sitä läheisyyttä, silitellä, koskettaa ja suukotella kuitenkin, meillä poika alkanut ihan tässä viime aikoina hakeutumaan syliin ihan vain ollakseen siinä lähellä. On siinä hetken ja juoksee taas matkoihinsa. Sellainen se on tuo meidän poika, oikea tuuliviiri, mutta mahdottoman rakastettu :heart:
Click to expand...

Miten teillä tuo ilmenee?
 
Meillä samanlainen kohta 2-vuotias. Ei oo koskaan viihtynyt sylissä ja on todellinen oman tiensä kulkija, melkoisen vilkas lapsi. Jos tulee murhe, niin ei todellakaan kaipaan syliin. Viimeksi kun pelästyi kotona kun naapuri porasi, huusi peloissaan että haluaa mennä nukkumaan. :( Se oli vähän hämmentävää. Yritin pitää sylissä, mutta rimpuili pois, käveli sängyllensä ja huusi nukkumaan.

Ei myöskään tykkää koskettelusta. Oikeen silittämällä olen yrittänyt silittää, mutta vetäytyy pois tilanteesta. Ei myöskään halittele eikä pusuttele.

Mä olen kyllä aika murheellinen tästä. Oon monesti miettinyt että missä on mennyt pieleen, vai ovatko vaan jotkut lapset tuollaisia?!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Täytyy sanoa, että nimenomaan lapsen torjuva asenne tuntuu todella pahalta, ja välillä tulee olo että "mene sitten ja ole itseksesi jos ei kerran syli kelpaa". Etenkin siis tilanteissa, joissa on sattunut jokin haaveri, eikä lohdutus onnistu. Mutta kun tietäisi mistä on kyse, niin osaisi asennoituakin jotenkin järkevämmin, ehkä...
Click to expand...

Meillä tää "torjuminen" alko jo ihan vauvana. Ei halunnu nukahtaa ikinä syliin, taapero-ikäisenä ei koskaan pyrkiny meidän viereen nukkumaan , jos loukkas itteään niin aikuisen ei saanu edes kattoa tai alko hillitön raivo, ei saanu pusuja antaa, ei silittää, ei mitään. Joskus oikeen hyvänä hetkenä saatto vähän aikaa istua sylissä mutta harvoin...

Nyt on jo 9v. Ei anna koskea oikeastaan ollenkaan. Jos vaikka yrittää silittää hiuksia tai muuten vaan olla hyvänä niin karkaa välittömästi :(

 
Meillä on auttanut paljon se, että menen siihen "lapsen tasolle", eli olen ollut enemmän saavutettavissa, istun esimerkiksi paljon lattialla ja leikin lapsen kanssa. Tulee sitten itse tankkaamaan ne sylitarpeet kun siltä alkaa tuntua ja jatkaa puuhiaan, siinä samalla olen hiljalleen ohimennen paijaillut jne.
 
Tuli mieleen, että voiko kyseessä olla jonkinlainen vuorovaikutuksen häiriö? Lapsi oli vauvana todella totinen, ja se ahdisti minua todella paljon, jolloin en "osannut" oikein olla lapsen kanssa kuin siten, että väkinäisesti yritin saada hänestä hymyä ja katsekontaktia irti. Myöskään vauva ei jokellellut juurikaan. Liikkumaan oppi varhain, ja nyt kyllä on puheenkehitys varsin hyvällä mallilla, sanoja runsaasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tuli mieleen, että voiko kyseessä olla jonkinlainen vuorovaikutuksen häiriö? Lapsi oli vauvana todella totinen, ja se ahdisti minua todella paljon, jolloin en "osannut" oikein olla lapsen kanssa kuin siten, että väkinäisesti yritin saada hänestä hymyä ja katsekontaktia irti. Myöskään vauva ei jokellellut juurikaan. Liikkumaan oppi varhain, ja nyt kyllä on puheenkehitys varsin hyvällä mallilla, sanoja runsaasti.
Click to expand...

Kannattaa ottaa asia puheeksi neuvolassa kun sinua asia askarruttaa :hug:

Onko lapsella mitään muita "oireita"? Ottaako katsekontaktia? Onko tarkkoja "rituaaleja"? tms?

 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tuli mieleen, että voiko kyseessä olla jonkinlainen vuorovaikutuksen häiriö? Lapsi oli vauvana todella totinen, ja se ahdisti minua todella paljon, jolloin en "osannut" oikein olla lapsen kanssa kuin siten, että väkinäisesti yritin saada hänestä hymyä ja katsekontaktia irti. Myöskään vauva ei jokellellut juurikaan. Liikkumaan oppi varhain, ja nyt kyllä on puheenkehitys varsin hyvällä mallilla, sanoja runsaasti.
Click to expand...

Voi olla aspergeria, autismin lievää muotoa. Diagnoosia ei kannata pelätä, jos on asperger niin diagnoosi auttaa ymmärtämään lasta ja kestämään arkea. Muistaakseni Bill Gatesillakin on asperger, joten ei tarkoita myöskään että lapsi ei voisi menestyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Alkuperäinen kirjoittaja kielletty:
Meillä ihan sama juttu, 1.5v poika kyseessä! Ja ihan varma olen että yritetty on, hän ottaa sen läheisyyden sitten muuten irti. Totta kai kannattaa harjoittaa sitä läheisyyttä, silitellä, koskettaa ja suukotella kuitenkin, meillä poika alkanut ihan tässä viime aikoina hakeutumaan syliin ihan vain ollakseen siinä lähellä. On siinä hetken ja juoksee taas matkoihinsa. Sellainen se on tuo meidän poika, oikea tuuliviiri, mutta mahdottoman rakastettu :heart:
Click to expand...

Miten teillä tuo ilmenee?
Click to expand...

Ei ole koskaan ollut mikään "sylivauva", aina on pitänyt olla menossa johonkin. Lohduttaminen on ollut hankalaa koska rimpuilee ja heittää itseään kaarelle, nykyään sentään jo sujuu vähän paremmin, mutta mies esimerkiksi ei kovinkaan kauaa jaksa yleensä yrittää, jos sattuu sille päälle että lohdutus "ei kelpaa" - tällöin tosin monesti sitten kipittii äidin helmoihin. Ei sentään kuitenkaan mitään kosketusyliherkkyyttä ole, mutta välillä on tuntunut että väistelee kun yrittää paijata tai yrittää päästä matkoihinsa jos halii. Tulee kuitenkin tosiaan itse välillä nappaamaan pikahalit itselleen, ja muutenkin viime aikoina tosiaan hakeutunut lähemmäs "iholle" niin en koe, että asiasta täytyisi huolta kantaa... :)
 
Ottaa katsekontaktia ihan hyvin nykyään, en siitä enää ole lainkaan huolissani. Enemmänkin tosiaan tuo "itsenäisyys" huolettaa. Nyt istuu sylissäni, mutta siis selin minuun päin. Kasvot minuun päin minua vasten oleminen tuntuu olevan se hankalampi ja epämieluisampi asia lapselle.
 
Minun tyttö 1,5 vuotta ei viihdy sylissä pahemmin ja tosiaan haaverin sattuessa viihtyy sylissä pari sekuntia. Muuten ei ollenkaan. Usein kun yritän halia ja pusutella niin hän työntää minut pois. Ja ihan terve ja iloinen ja normaalisti kehittynyt lapsi on, ei vain ole mikään sylivauva.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa