onko muilla ollut samanlaista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ahdistunut äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ahdistunut äiti

Vieras
Hei kaikille!Synnytin reilu viisi viikkoa sitten ja ennen raskautta minulla oli todettu jo paniikkihäiriö. Oireita oli jonkin verran raskausaikana ja nyt nuo vaivat taitaa taas salakavalasti hiipiä takaisin. Tosin oireet ovat hieman uudenlaisia..kärsin aika ajoin ahdistavista ajatuksista..nytkin ahdistaa niitä tähän edes kirjoittaa, sillä ne ovat mielestäni niin sairaita..Rakastan lastani ja en vosi iki maailmassa vahingoittaa häntä, mutta silti päässäni pyörii aika ajoin tällaisia ajatuksia, että vahingoittaisin häntä ja sitten pelkään, että vauvalleni tapahtuu muuten jotain pahaa, kuten minä kantaessani häntä kaadun ja lapseni vahingoittuu tai jopa kuolee jne. En mielestäni ole masentunut vaan ahdistunut silloin tällöin. Onko nämä ajatukset normaaleja ja onko kellään muulla kokemusta vastaavista ajatuksista? miten olette selvinneet niistä? oletteko hakeneet ulkopuolista apua? miehelleni kerroin asiasta, mutta hän käski vain olla ajattelematta asioita..helpommin sanottu kuin tehty...Itse ajattelin, että soitan neuvolaan ja yritän rohkaistua kertomaan siellä noista kauheista ajatuksistani. Tarvitsen todella jotain ulkopuolista henkilöä jolle puhua asioista, sillä en jaksa enää ahdistella noista ajatuksista...ne on saatava pois mielestä...
 
Minulla on samankaltaisia ajatuksia. Ajoittain enemmän ja vähemmän. Mietin usein esim. mitä kauheaa lapselleni, itselleni tai muille läheisille voi tapahtua. Aina kun mieheni lähtee johonkin pelkään hänen kuolevan jne. Ajatukset todella ahdistavat minua, enkä tiedä niiden syytä. Ajoittain tunnen itseni todella ahdistuneeksi. Lisäksi minulla on äärettömän alhainen itsetunto :( Olen monesti miettinyt ammattiavun hakemista, mutta ahdistukauden herettyä en nää sille tarvetta. Mitä ammattiapua olet itse saanut?
 
Vielä lisäys. Itse olen jutellut mieheni kanssa useasti näistä ahdituksista ja peloista joita mieleni tuottaa. Hän kuuntelee ja ymmärtää kyllä, mutta en oikein tiedä onko puhumisesta hänelle kuitenkaan ollut apua.
 
Mulla oli masennuksen aikana tuollaisia kauheita ajatuksia.Tiedän mitä tarkoitat :hug:
Vaikka sua ei masenna välttämättä syy voi olla silti synn.jälkeinen masennus.Näin oli mulla.Ajatukset oli niin kauheita.Liian kauan mietin kuitenkin lääkäriin menoa koska tunsin itseni hulluksi.Ajattelin että lapsi otetaan minulta pois.Kannattaa mennä pian,ennenkuin ahdistuu vain enemmän.Oli paljon sinä aikana hyviä päiviä,oli elämän halua.Mut kun ahdistus iskee niin ilo elämäänkin katoaa.
Sun kannattaa mennä lääkäriin jos sulla ei ole mielestäs normaali olo.Niin mulle sanottiin et synn.jälkeinen masennus ei välttämättä ole kaikille oireiltaan samanlaisia.Joillakin päällimmäisenä itkettää ja väsyttää.Joillakin taas on tämä kauhea oravanpyörä ahdistus
Hakekaa apua,siitä pääsee yli vaikka tod.ei silti varmaan tunnu.
Hyvä alku paranemiselle oli minulla seronil,söin sitä vuoden
 
Kiitos vastauksistanne ja tuestanne! helpotti jo todella paljon, kun sain kuulla, että muillakin on samankaltaisia tuntemuksia. Todellaki en tunne itseäni masentuneeksi, mutta nuo hetkittäiset ahditukset ovat sietämättömiä. Tänään en soittanutkaan lääkärille, kun ajattelin, että otan asian puheeksi ensi viikolla, kun minulla on jälkitarkastus. Mutta sittenpä tulikin taas ahdistus niin tein itselleni selväksi, että huomenna soitan omalle neuvolatädilleni oli tilanne mikä tahansa. Aiemmin hain apua panikkihäiriöön terveyskeskuksesta ja lääkityksen lisäksi sain myös keskusteluapua. Lääkitys kuitenkin lopetettiin tultuani raskaaksi. Nyt olen hieman epävarma tuon lääkityksen aloittamisen suhteen, sillä haluaisin kuitenkin täyspainoisesti imettää, kun se on lähtenyt käyntiin niin hyvin. Onko teillä kokemuksia lääkityksestä imetyksen aikana? ja kuinka kauan teillä noita ahdistuksia oli raskauden jälkeen? puhuitteko paljon asiasta läheisillenne?Haluan todella apua tähän asiaan, sillä tämä alkaa kohta estää nauttimasta omasta kullanmurusta ja elämästä yleensä. :(
 
Minä imetin tätä toista lasta ja käytin seronil-lääkitystä.Hyvin meillä onnistui ja imetin lasta lähes vuoden.Uskon että näin oli parempi lapselle kuin se et olisin kaivanu pullot esiin. Ja itsellenikin.paranin vähän kaikessa hiljaisuudessa,en kertonut sairaudesta kuin omalle kotiväelle ja tietty miehelleni.En olis jaksanu sitä rumpaa et miks et imetä?!
 
Taitaa olla aika yleistä. Itse pelkäsin kanssa vauvan syntymän jälkeen tuollaisia ja muita asioita, aina siis että sattuu jotain tms. Johtuu hormoneista ja on todella yleistä hiljan synnyttäneillä. Itse en sen kummemmin jutellut niista, miehelle ja äidilleni mainitsin. En kokenut tuota keskustelemaan lähtemistä niin tärkeänä kun kuulin että monilla muillakin on sama juttu... :hug:
 

Yhteistyössä