Onko muille kotiäideille käynyt näin?

[:-D]

Tossa, kun lapsi syntyi niin kävin päivittäin 10-20km käveleyllä ja puuhailin kaikennäköistä pitkin päivää. Tätä intoa kesti puoli vuotta ja nyt on hyvä, kun jaksaa edes kaupassa käydä. Mikään ei enää huvita, ajatuskin lenkille lähdöstä ahdistaa. Tekis mieli vaan olla sisällä eikä tehdä muuta kuin ne välttämättömät asiat. Painokin on lähtenyt nousuun, kun ei liiku :-(

Tänään aioin lähteä kävelylle vauvan kanssa vaikka ei huvita yhtään, mutta jos vaikka taas saisi takaisin sitä energiaa mitä kevällä oli. Jotenkin sitä ajatteli ettei minusta tule sellaista äitiä joka verkkarit jalassa ja hiukset takussa vaan hengailee kotona, näin kuitenkin kävi.

Onko muut taantunut kotona ollessa?

 

[ei]

Samanlainen olin kuin ennenkin. Ei lapset tehneet musta mitään patalaiskaa luuhaajaa, koska en olisi sallinut sitä itselleni. Haluan viihtyä itseni kanssa ja jos olisin päästänyt itseni ränsistymään, en olisi viihtynyt. Ei mun tullut edes mieleen, että en olisi lähtenyt ulos. Päätin, että se eka kerta kun mä olen vain sisällä lasten kanssa, koska mua ei vain huvita mennä ulos, niin töihin palaan siinä kohtaa takaisin.

 

["vieras"]

On! Mutta vasta pitkällä aikavälillä. Jaksoin vaunukävelyillä käydä niin kauan kuin lapsi vaunuissa istui. Kun lapsi meni hoitoon ja äiti jäi kotiin odottamaan pätkätöitä, kävi huonosti. Tajusin vasta parin vuoden jälkeen alkaneeni lihoa, kun liikuntaa ei ole tullut entiseen malliin harrastettua.

 

[feger]

Mulle kävi noin ilman vauvaakin. Toukokuun lopulla multa loppui työt ja kun jouduin lopettamaan silloin myöskin tosi rakkaan koiran, niin mieli meni niin maahan, että olen kesän aikana lihonutkin varmaan 10kg. :ashamed:
Olen nyt viimein ottanut itseäni niskasta kiinni ja nyt olen kulkenut koirien kanssa pitkillä kävelylenkeillä. Ennen vaan hurautin autolla esim. epäviralliselle uimarannalle ja annoin koiran (koirien) vaan purkaa energiaansa uimiseen yms.
Nyt tunnen mielihyvää siitä lenkkeilystäkin. Eilen kävin reipasvauhtisen lenkin vanhemman koirani kanssa ja olo oli todella energinen sen lenkin aikana ja sen jälkeenkin. Parhaimpina päivinä viime viikolla käytin koiria 3krt. lenkillä ja oma mielialakin kohosi huomattavasti.

Eli kuhan saat itsestäsi sen verran irti, että painelet ulos, se vaunuilu luultavasti lähtee siitä sitten ihan kivasti käyntiin.

 

["aapee"]

Sen tietää, että viikon päästä olisi jo parempi olo, kunhan vaan liikkuu. Pakko nyt vaan repiä ittestä se energia esiin ja lopettaa tää laiskottelu.

 

["vieras"]

Jep, nyt vasta kun on ollut muutaman kuukauden töissä, alkaa kotonakin viittiä tehdä jotain. Mulle tuli keväällä pitkä sairasloma, olin juuri alottanut työt kotiäitiyden jälkeen ja aloin olemaan kypsä kotona, ja sepä sitten yllättäen jatkui taas likemmäs puolella vuodella. Nyt on ihan hyvä.

 

[musta kahvi]

Mulle kävi noin ilman vauvaakin. Toukokuun lopulla multa loppui työt ja kun jouduin lopettamaan silloin myöskin tosi rakkaan koiran, niin mieli meni niin maahan, että olen kesän aikana lihonutkin varmaan 10kg. :ashamed:
Olen nyt viimein ottanut itseäni niskasta kiinni ja nyt olen kulkenut koirien kanssa pitkillä kävelylenkeillä. Ennen vaan hurautin autolla esim. epäviralliselle uimarannalle ja annoin koiran (koirien) vaan purkaa energiaansa uimiseen yms.
Nyt tunnen mielihyvää siitä lenkkeilystäkin. Eilen kävin reipasvauhtisen lenkin vanhemman koirani kanssa ja olo oli todella energinen sen lenkin aikana ja sen jälkeenkin. Parhaimpina päivinä viime viikolla käytin koiria 3krt. lenkillä ja oma mielialakin kohosi huomattavasti.

Eli kuhan saat itsestäsi sen verran irti, että painelet ulos, se vaunuilu luultavasti lähtee siitä sitten ihan kivasti käyntiin.

Voi sua:hug:

Lemmikin kuolema on kova paikka. Onneksi sulle vielä jäi koiria ja se on ihan totta, et liikunta on yks parhaista luonnonmukaisista "mielialalääkkeistä".

Kun saa sen itsestään irti, et vaan lähtee vaikka puoliväkisin lenkille, niin siitä se energisyys pikkuhiljaa palaa ja positiivisen vaikutuksen huomaa heti kun tulee takaisin sisälle, olo on paljon pirteämpi.

 

[Tuttua]

Mulle on tuo tosi tuttua. Tosin mulla alkaa jo heti synnytyksen jälkeen, kun loppuraskaudessa ei pysty liikkumaan ja kunto on mennyt tosi huonoksi. Minä saan motivoitua itseni, kun en vaadi itseltäni kuin pienen pyrähdyksen, jos väsyttää liikaa. Kun saa itsensä ulos ja liikkeelle, niin yleensä tekeekin mieli tehdä vähän pidempi lenkki. Ja jos joku päivä ei ihan oikeasti siltikään jaksa niin sen pikkupyrähdyksen jälkeen saa mennä kotiin eikä ole pakko hampaat irvessä vetää sitä tavallista lenkkiä.

 

["vieras"]

Ei ole käynyt noin, vaikka toki esim. synnytysten jälkeen jonkin aikaa on hieman vetämättömämpi olo ollut. Olen ollut nyt 6 vuotta kotiäitinä ja ihan aktiivista elämää vietän. Toki on pakkokin lähteä joka päivä ihmisten ilmoille, kun on eskariin, kerhoihin ja lasten harrastuksiin lapsia roudattava. Itse treenaan salilla 5 krt viikossa ja siihen päälle kävelylenkit jne normaalit koti- ja pihatyöt. Liikunta antaa kyllä hirveästi energiaa arkeen, eli kannattaa vaan hilata itsensä ylös sohvalta ja pakotettava itsensä pihalle reippailemaan.

Jos kävelylenkit vauvan kanssa ei enää innosta, niin keksi jotain muuta sisältöä päiviin. Kavereiden kanssa tapaamiset, perhekahvilat, vauvamuskari tms. voisi tuoda iloa päiviin.

 

["kilpikonna"]

Mulle kävi juurikin noin, olin ollut tosi sosiaalinen ja energinen aina, mutta kotiäitiyden myötä laiskistuin aivan. Jaksoin käydä leikkipuistossa, kahvilla tjsp aamupäivisin (koska kotona olis ollut niin tylsää), mutta iltapäivät ja illat meni ihan koomassa. Ja en todellakaan meikannut, kuljin rönttöfarkuissa, huppareissa ja miehen t-paidoissa.

Nyt oon töissä, ja jotenkin sitä jaksaa joka aamu meikata, laittaa tukan, pukeutua siististi, työpäivän jälkeen hakea lapsen ja sit iltaisin on aina jotain puuhaa. Käyn tapaamassa kavereita, meillä käy vieraita, käyn salilla/lenkillä vähintään 4 krt viikossa...

Mietin monesti, että mikä siinä kotona olemisessa olikaan niin puuduttavaa. Ihan kuin olisin taantunut. Ei sopinut mulle kyllä yhtään.

 

[ok]

No kyllä välillä tympi, aina samat kävelypolut, samat kaverit ja samat kaupat, plaa plaa. Yleensä auttoi, kun vaan jaksoi järjestää jotain tekemistä, välillä vaihtelevaa, vaikka soittaa kauempana asuvillekin kavereille, tai lähteä vaikka stockalle kahville ja pistää nätimmät vaatteet päälle. Tai käydä vaikka uimahallissa.

Toi on tota aikaa, ja joskus tuota on vielä ikävä...

 

["aapee"]

Kävin 1,5h lenkin ja oli kyllä mukavaa. Kuuntelin kännykästä radiota ja nautin kauniista syyspäivästä. Pitää alkaa etsimään uusia kävely reittejä niin ei kyllästy. Huomenna jos menis äitille kylään niin se olisikin koko päivän reissu.
Pakko se nyt on vaan alkaa taas liikkumaan.