Onko muita jotka oikeasti, vilpittömästi vaan haluavat hoitaa lapsensa kotona?

["kotiäitee"]

Ihanaahan se olisi olla kotona vaikka miten kauan. Mutta minun ainakin pitää jossakin vaiheessa mennä töihin tienaamaan. Muuten ei miehelläni ole mahdollisuutta kokea koti-isyyttä.

Provoilen sen verran, että totean: sääliksi käyvät ne miehet, jotka joutuvat painamaan pitkää päivää rahoittaakseen vaimon kotiäitiyttä, ja havahtuvat liian myöhään huomaamaan että siinä ne elämän ihanimmat vuodet menivät työtä tehden.

Ja sehän on tosi hienoa että miehesikin haluaa olla kotona, onhan se aivan sama kumpi vanhemmista on lasten kanssa, kun lapsilla on hyvä olla kotona

 

[BootyPeppi]

:wave: koska minulla on siihen mahdollisuus ja töitä voin tehdä kotonakin.

 

["minna"]

Ihanaahan se olisi olla kotona vaikka miten kauan. Mutta minun ainakin pitää jossakin vaiheessa mennä töihin tienaamaan. Muuten ei miehelläni ole mahdollisuutta kokea koti-isyyttä.

Provoilen sen verran, että totean: sääliksi käyvät ne miehet, jotka joutuvat painamaan pitkää päivää rahoittaakseen vaimon kotiäitiyttä, ja havahtuvat liian myöhään huomaamaan että siinä ne elämän ihanimmat vuodet menivät työtä tehden.

Eiköhän nämä ratkaisut kuitenkin tavallisesti ole yhdessä tehtyjä, joten silloin miehellä ei ole paljon valittamista. Jos taas mies ei halua paiskia töitä aamusta iltaan, eikä halua vaimon olevan kotiäitinä, kannattaa aukaista suu. Jos siihen alistuu vasten tahtoaan, on se ihan omaa syytä.

Meillä mies tekee säännöllistä työtä, minä keikkailen. Näin lapset saa olla kotona ja molemmat saa kokea kotiäitiyttä ja -isyyttä. Mun ei vielä edes kannattas lähteä kokonaan töihin, kun on neljä lasta, joista vanhin 5v. Saman verran jää nyt käteen, kun hoitomaksujen jälkeen.
Yleensä ottaen en ymmärrä, miksi kenenkään ratkaisuja täytyy arvostella laiskuudella ym. Kannattaa tehdä omat ratkaisut niin, että on tyytyväinen ja sinut sen kanssa. Ei tarvi lähteä sit haukkumaan ja arvostelemaan muiden ratkaisuja

 

[Kyllä]

[QUOTE="Kiinnostunut";24035216]Kuinka monella teistä on koulutus mieluisaan ammattiin ja/tai työpaikka odottamassa?

Itse olen havainnut että ne joilla on nuo molemmat tai edes ensimmäinen eivät halua olla kotona loputtomiin vaikka se olisikin taloudellisesti mahdollista. Ne taas jotka ovat ajatelleet vaihtaa alaa, joiden pitäisi hakea uusi työpaikka tai vanha työpaikka ei ole mieluinen ovat huomattavasti vankemmin kotiäiteinä.[/QUOTE]

Minulla on jo yksi ammatti, jonka tiimoilta töitä löytyy monestakin eri paikasta. Voin hyvin vapaasti valita työtapani, muotoni ja paikkani kotoa töihin lähtiessä eli edessä olevasta työttömyysloukusta ei ole mitään huolta. Olen ajatellut myös vielä jatko-opiskella ja uskon olevani varsin haluttua tavaraa aikanaan valmistuessani; lapset jo tehty ja opinnot tuoreessa muistissa, eikä ikäkään paljoa yli kolmenkymmenen siinä kohtaa.

 

["kotiäitee"]

[QUOTE="minna";24038064]Eiköhän nämä ratkaisut kuitenkin tavallisesti ole yhdessä tehtyjä, joten silloin miehellä ei ole paljon valittamista. Jos taas mies ei halua paiskia töitä aamusta iltaan, eikä halua vaimon olevan kotiäitinä, kannattaa aukaista suu. Jos siihen alistuu vasten tahtoaan, on se ihan omaa syytä.

Meillä mies tekee säännöllistä työtä, minä keikkailen. Näin lapset saa olla kotona ja molemmat saa kokea kotiäitiyttä ja -isyyttä. Mun ei vielä edes kannattas lähteä kokonaan töihin, kun on neljä lasta, joista vanhin 5v. Saman verran jää nyt käteen, kun hoitomaksujen jälkeen.
Yleensä ottaen en ymmärrä, miksi kenenkään ratkaisuja täytyy arvostella laiskuudella ym. Kannattaa tehdä omat ratkaisut niin, että on tyytyväinen ja sinut sen kanssa. Ei tarvi lähteä sit haukkumaan ja arvostelemaan muiden ratkaisuja [/QUOTE]

Näinhän se on, yhdessä tehdään ne päätökset, oli se sitten miten tahansa.
Jos on nokalla koputtamista, niin jokainen osaa oman mielipiteen tuoda julki varsinkin parisuhteessa!
Ja totta on sekin, että monen alle kouluikäisen lapsen äidillä ei ole edes
järkeä välttämättä lähteä sinne töihin, ellei ole Todella hyvät tulot. (joo saahan sitä työkokemusta, vaihtelua jne, mutta ihan jos järjellä ajattelee asiaa niin ei kannata!)
Alkaa joka aamu raahata 4-5 lasta hoitoon parin satasen vuoksi...

 

[Pampas]

Asioissa on aina lyhyen ja pitkän aikavälin seuraukset. Jos on poissa työelämästä esim. ikävuodet 25-35 ja vielä olisi toiveissa ammatin vaihto, ei se työpaikan saaminen siinä nelikymppisenä, ilman työkokemusta ole niin helppoa. Siinä vaiheessa siitä rahastakin on yleensä tarvetta. Ja jos lapset haluaisivat harrastaa ja mennä lukioon, niin sitä rahaa tarvitaan aika lailla...

 

[Avovaimo]

[QUOTE="kotiäitee";24037664]No voin sen verran omasta elämästä vielä kertoa, että on myös mieheni päässyt kokemaan koti-isyyttä puolen vuoden verran... teimme pienet vaihtarit silloin
Mutta ei mies ole valittanut vaikka työtä tekee ja minä kotona, arvostaa sitä. Ja minä arvostan miehen työssäkäyntiä. Kumpikin tekee oman osansa jotta kaikilla on hyvä olla![/QUOTE]

Hauska kuulla. Tällainen kotivanhemmuuden vuorottelu on omiaan pitämään yllä äidin(kin) ammattitaitoa. Vaikka palkan takia ei töihin tarvitsisikaan mennä, on oman osaamisen ylläpitäminen tärkeä juttu.

 

[Avovaimo]

[QUOTE="minna";24038064]Eiköhän nämä ratkaisut kuitenkin tavallisesti ole yhdessä tehtyjä, joten silloin miehellä ei ole paljon valittamista. Jos taas mies ei halua paiskia töitä aamusta iltaan, eikä halua vaimon olevan kotiäitinä, kannattaa aukaista suu. Jos siihen alistuu vasten tahtoaan, on se ihan omaa syytä.

Meillä mies tekee säännöllistä työtä, minä keikkailen. Näin lapset saa olla kotona ja molemmat saa kokea kotiäitiyttä ja -isyyttä. [/QUOTE]

Hyvä, että olette löytäneet toimivan mallin. Anteeksi uteliaisuuteni, mutta mitä tarkoittaa se, että mies tekee säännöllistä työtä ja saa samalla kokea koti-isyyttä? Eikös samalla periaatteella jokainen työssäkäyvä vanhempi koe kotiäitiyttä/koti-isyyttä, kun kuitenkin on kotona töiden jälkeen ja vapaapäivinään.

 

["jii"]

Meillä rouva olisi varmaan hyvin mielellään kotona hoitamassa kotia jos se vain olisi Suomessa rahallisesti mahdollista. Haluamme kuitenkin myös hyvää elintasoa, joten kotonaoleminen ei tällä hetkellä ole meille vaihtoehto.

Suunnittelemme kuitenkin muuttoa ulkomaille, ainakin joksikin aikaa, osittain tästä syystä. Monissa maissa perhettä jossa vain toinen käy töissä verotetaan kevyemmin. Ja palkat alallani ovat muutenkin paremmat.

 

[Madicken04]

Hyvä, että olette löytäneet toimivan mallin. Anteeksi uteliaisuuteni, mutta mitä tarkoittaa se, että mies tekee säännöllistä työtä ja saa samalla kokea koti-isyyttä? Eikös samalla periaatteella jokainen työssäkäyvä vanhempi koe kotiäitiyttä/koti-isyyttä, kun kuitenkin on kotona töiden jälkeen ja vapaapäivinään.

En ole se keneltä kysyit, mutta veikkaisin että tuo meinasi sitä että vaimon keikkaillessa mies on kotona lasten kanssa, eli toimii "koti-isänä".

Meillä ainakin silloin muinoin kun itse aloitin keikkahommat ja mies jäi lapsen/lasten kanssa kotiin työvuorojeni ajaksi naureskeltiin että mies sai siinä treenausta koti-isyyttä varten. Siis kuinka hoitaa kaikki hommat yksin ilman että voi kääntyä puolison puoleen.

 

["eee"]

Onnea lapsillesi. Harvalla on nykyään tuollaista äitiä, joka asettaa lasten onnen ja hyvinvoinnin etusijalle. Loppujen lopuksi kyse on arvoista. Ja epäitsekkyydestä. Vähällä pärjää, jos niin haluaa. Harva nykyään enää haluaa. Siitähän tässä on kyse. Tsemppaan ja komppaan! Eläkkeellä, työurasi päätteeksi, huokaat onnellisena aikanaan tekemistäsi valinnoista. Elämä kantaa, se on varma.

Tästä en voisi enempää olla eri mieltä - jos sellainen ihme sattuu käymään, että aloittajan vanhuusaikoina eläkettä vielä maksetaan, niin sitä ei aloittajalle ole kamalasti kertynyt...

 

["kotiäitee"]

[QUOTE="eee";24045407]Tästä en voisi enempää olla eri mieltä - jos sellainen ihme sattuu käymään, että aloittajan vanhuusaikoina eläkettä vielä maksetaan, niin sitä ei aloittajalle ole kamalasti kertynyt...[/QUOTE]

Kyllä minä kerkeän hyvin 30 vuotta olla työelämässä, vaikka lapset kotona hoidankin. Opiskella myös.
En todellakaan aio kymmeniä vuosia olla kotona, vaan lasten ensimmäiset vuodet
niin kauan kun se rahallisesti mahdollista!
Karkeasti laskettuna kotonaolovuosia tulee olemaan yhteensä ehkä... 8v?
Mun mielestä elämän tarkoitus on ELÄÄ.

Sitä aikaa ei voi rahassa mitata.

 

["kotiäitee"]

Asioissa on aina lyhyen ja pitkän aikavälin seuraukset. Jos on poissa työelämästä esim. ikävuodet 25-35 ja vielä olisi toiveissa ammatin vaihto, ei se työpaikan saaminen siinä nelikymppisenä, ilman työkokemusta ole niin helppoa. Siinä vaiheessa siitä rahastakin on yleensä tarvetta. Ja jos lapset haluaisivat harrastaa ja mennä lukioon, niin sitä rahaa tarvitaan aika lailla...

Entäs jos onkin aloittanut "lapsenteon" aikaisemmin?
Reilu kolmekymppisenä olisin saanut olla lasten kanssa ensimmäiset vuodet (3v saakka), ja ammatin lukeneena.

 

[Ultramariini]

Olin kotona yhtäjaksoisesti yli 7 ja puoli vuotta. Omasta tahdostani olla kotona, ja hoitaa itse lapsiani. Olen kiitollinen, että minulla oli siihen mahdollisuus, miehen tuloilla ja kotihoidon tuella pärjäsimme kyllä. Lisäksi minulla oli työpaikka odottamassa. Työ ei olisi tarjonnut minulle niin suurta vastapainoa kotona ololle, että olisin siksi töihin halunnut.
Olin puolisentoista vuotta töissä ja jäin vuodeksi kotiin. Sitten taas vuoden töissä ja nyt jäämässä hetkeksi kotiin -palkatta ja tuitta. Mutta uskon sen silti kannattavan.

 

[iiris-77]

Kyllä haluisin vilpittömästi hoitaa sen 3 vuotta lapsia kotona. Mutta mahdollista se ei ole

 

[Tallu -]

Halusin, ja hoidin. Ilman työpaikkaa, mutta niin olisin tehnyt joka tapauksessa. Seitsemän vuotta olin kotona, koska halusin tarkkaan tietää kuinka lapsiani hoidetaan, ja sen tiesin vain, kun hoidin heitä itse. Kerhoilimme paljon, joten ei voi sanoa, että laiskuuttani olisin ollut kotona. Itsekin vedin pitkään MLL:n perhekahvilaa.

 

["Vilukissa"]

Mä olen ollut kotiäitinä reilut seitsemän vuotta ja aion ainakin olla vielä vuoden, ellen sitten pitempäänkin. Miehen kanssa olemme jo esikoisen vauva- aikana asiasta keskustelleet, ja päivitämme tilannetta aina sopivin väliajoin, että lapsemme ovat mahdollisismman pitkään kotihoidossa. Emme todellakaan väheksy tai arvostele Suomen varhaiskasvatuksen kenttää, päinvastoin, me vain haluamme pitää lapsemme kotona.

Ammatillisesti en kärsi näistä kotivuosistani yhtään.

 

[Pampas]

[QUOTE="kotiäitee";24054017]Entäs jos onkin aloittanut "lapsenteon" aikaisemmin?
Reilu kolmekymppisenä olisin saanut olla lasten kanssa ensimmäiset vuodet (3v saakka), ja ammatin lukeneena.[/QUOTE]

Sehän onkin eri asia. Mutta täytyy ymmärtää, että on ihmisiä eri elämäntilanteissa. Kolmekymppisenä voi olla vielä mahdollista astua työelämään, vaikka olisikin ollut pitkään kotona, mutta nelikymppinen työelämän noviisi ei enää ole ihan suurinta huutoa.

 

[Orion-]

Ihanaahan se olisi olla kotona vaikka miten kauan. Mutta minun ainakin pitää jossakin vaiheessa mennä töihin tienaamaan. Muuten ei miehelläni ole mahdollisuutta kokea koti-isyyttä.

Provoilen sen verran, että totean: sääliksi käyvät ne miehet, jotka joutuvat painamaan pitkää päivää rahoittaakseen vaimon kotiäitiyttä, ja havahtuvat liian myöhään huomaamaan että siinä ne elämän ihanimmat vuodet menivät työtä tehden.

Meillä ainakaan miehen työpäivän pituus ei riipu mitenkään siitä oonko minä töissä vai en. Aina sama työaika. Harmi se kyllä on, että toisen on ainaki tähän asti tarvinu käydä töissä. Työntekoon kuluu ihan liikaa aikaa elämästä.

 

[Pampas]

Eihän siihen työaikaan itse kaikissa töissä vaikuteta.

Mutta joissakin töissä tai työtehtävissä on hyvä palkka, mutta ei säädelty työaikaa. Silloin se käytetty aika voi olla aikamoinen. Vaatimattomampiin tehtäviin siirtyminen toisi enemmän vapaa-aikaa, mutta vähemmän palkkaa.

Tai jos mies tekee keikkoja, niin rahapulassa tekee niitä enemmän kuin muuten tekisi.

Tai mies tekee kahta työtä - tai reissutyötä, jotta saisi päivärahoja. Tai lähtee ulkomaan komennukselle, jotta pystyisi kustantamaan muuten esim. lapsilisillä elävän perheensä.

 

["vieras"]

Minä haluan hoitaa lapseni kouluikään asti kotona. Meillä mies tykkää työstään tosi paljon, ja tekisi sitä tasan yhtä paljon riippumatta olenko minä työssä vai en, työaika ja palkka ovat normaalit/hyvät.
Mulla on yliopistokoulutus, mutta ei työpaikkaa odottamassa, jos työpaikka olisi odottamassa, en usko että ratkaisuni olisi erilainen, virkavapaata ottaisin ja jos se ei onnistuisi niin irtisanoutuisin.Olen kolmikymppinen, joten työuraa on toki jäljellä vielä ihan paljonkin.

Lasten kotihoito on varmasti enemmän minun valintani kuin miehen, mutta olen miehelleni todennut että jos hän haluaa jäädä kotiin, menen minä töihin, olennaista on etteivät lapset joudu päiväkotiin, ei se kumpi meistä on kotona. Mies on kuulemma mielummin töissä

 

["mammax4"]

Minä! Olen ollut n. 17v kotona, muutaman pienen pätkän välissä olen käynyt töissä, vakituista paikka ei ole minulla koskaan ollut. Aivan ihanaa on kun on saanut seurata lasten kehitystä ja kasvua näin läheltä, ei ole aamurumbaa jota toiset siunailee, ei sairastelukierteitä....rahallisesti on ollut todella tiukkaa, nyt vielä mahd 1,5 vuotta olla kotihoidontuella

 

[Aamuäree]

Minä.

Tosin mä olen kai sellainen mikkosenniina kuitenkin.....

Eli siirsin työni kotiin ihan siitä syystä, että tahdoin olla lasteni kanssa kotona ja koska se onnistui, vaikka työpaikallaan asumisessa on omat huonot puolensa.

Silti, vaikka tein töitä kotona, monet ihmettelivät että miten mä voin? Eikö mun nyt kuitenkin kannattaisi mennä muualle töihin? Enkös mä kuitenkin, ihan oikeasti- tunnusta pois vaan- haluaisin palata koneineni vuokratiloihin kaupungille että pääsisin pois kotoa? Eihän kukaan siis hei oikeesti halua olla koko aikaa kotona lasten läsnäollessa, eihän?



Todella ärsyttävää. Sama jos minä olisin huokaillut ystävättärelle että voi voi kamala sentään kun sä olet töissä ja lapset hoitopaikassa alvariinsa, eikö kannattaisi jäädä hoitovapaalle tai tehdä etätöitä?

En minä sekaannu toisten ratkaisuihin, miksi kenenkään pitää sekaantua minun ratkaisuihini?





Nyt tilanne muuttuu, mutta lapset ovat jo isompia ja itse olen tullut yrittäjyyteni päähän.
Olen onnellinen, että saimme asiat hoitaa näin kuin olemme hoitaneet.

 

[kylmä nakki]

aika aikaansa kutakin sanon minä. itse olin viisi vuotta kotiäitinä, palasin töihin ja lapset menivät päiväkotiin kun kuopuksen 3v-synttärit oli likellä.

tykkäsin tosi palljon olla kotona ja tykkään olla nyt töissä, lapset tykkäsivät olla kotihoidossa ja nyt tykkäävät. päiväkodista. enkä koe kauhean rankaksi viedä ja hakea lapsia päiväkodista. kaiken lisäksi sompaillaan päiväkodin ja kodin väliä bussilla.

kotiäitivuosien aikana sai kyllä lukemattomia kertoja vastata siihen että MILLOIN meinaa palata töihin ja eikö kotona ole TYLSÄÄ ja lapsetkin kärsii kun eivät ole hoidossa jne... hohhei.

tuttavapiirissä on pari äitiä jotka ovat jääneet kotiäideiksi senkin jälkeen kun nuorin täytti 3v. ja se on varmasti hyvä ratkaisu heille. välillä mietin että olisinko jäänyt vielä kotiin jos se olisi ollut rahallisesti mahdollista mutta luulen että en... kuten sanoin, aika aikaansa kutakin ainakin meillä.

 

[sikinsokin]

Mä oon koti-ihminen, en viihdy kylissä tms. Olin ja aion olla nytkin kotona kunnes lapsi 3v. Vakityö odottaa, mutta aion hakea opiskelemaan uuden ammatin, ellen pääse niin sit pakko vuorotyöhön palata aikanaan. Tykkään kotihommista, lasten seurasta (joo on hermon menetyspäiviäkin useasti ) mutta elämä rutiinien mukaan helpottaa meidän arkea. Tukiverkkoa ei juurikaan ole, että ihan tässä issekseen saa touhuta omaan tahtiin Työtä ehdin tehdä vielä...lapseni ovat pieniä vain kerran. Vielä ei ole oma polla levinnyt kotiäitinä, mutta ymmärrän myös niitä vanhempia, joille paras vaihtoehdto on työ+pk systeemi. Mä en kaipaa niitä 04 herätyksiä, tai iltavuoroja...