A
ap
Vieras
Joiden mielestä oma puoliso ei tunne arvoaan?
Mies tulee perheestä, jossa lapset laitettiin tottelemaan tai sai selkäsaunan. Siis autöritäärinen tai määräilevä kasvatus. Töihin heti kun kynnelle kykeni, lapsena on istutettu metsät ja tehty talon remontit ym. siis ihan oikeita kunnon töitä, aina, kesät talvet, heti kun pystyi.
Mies ei ole näitä koskaan juorunnut minulle, mutta kun ensimmäistä kertaa olin yötä, tuli viikonloppuna isänsä kello 7 herättämään töihin. Hän ei ollut kuullut että talossa on vieras. Loput olen arvannut, ja sanonut ääneen, eikä mies ole kieltänyt. Toki on kertonut joskus ohimennen, mitä ovat lapsena touhunneet, mutta ei mitenkään valittaen.
Mutta siis tästä kasvatuksesta johtuen mies on vaatimaton, ei ymmärrä arvoaan. Onko muilla korkeakoulutettuja puolisoja, jotka tekevät huonolla palkalla (alan keskipalkka paaaaaljon korkeampi kuin oman puolison, lähes kaksinkertainen) raskasta työtä, ei koskaan poissaoloja, sairaanakin töihin.
Jos joku hyvä paikka tulee auki, sanoo, että ei kuitenkaan pääse, kun se on pedattu jollekin, tai ei muuten mahdollisuuksia.
Mies on todella taitava ja ahkera. osaa kaiken, jos ei osaa, ottaa selvän ja tekee. Mitään ulkopuolisia ei tarvitse koskaan kotiin palkata tekemään mitään, mies korjaa ja päivittää tietokoneet, autot, remontit ym. Ja siis hänen työ ei liity noihin asioihin mitenkään, tekee ne vain siinä sivussa.
Onko muilla miehiä, jotka eivät tajua omaa arvoaan eivätkä osaa vaatia mitään? Kiukuttaako se teitä?