Onko mun elämä nyt kokonaan ohitse :(

["vieras"]

Vielä tuosta "raskaaksi hankkitumisesta" eli lääkäri sanoi ettei ole enää paljon aikaa. Mulla esikoisen yritys kesti yli vuoden ja sen jälkeen yritettiin kaksi vuotta turhaan toista lasta ex:n kanssa. Yhteistuumin siis päätettiin aloittaa yritys ja mies kai luuli, että se kestäisi sitten kauemmin. Toisesta yrityskierrosta napsahti. Oli kai eksää hedelmällisempi mies.

Olen vakituisessa parisuhteessa lapseni isänkanssa kahdeksatta vuotta. Olemme hyvätuloisia. Ikää on mullakin 34. SILTI en tiedä, uskallanko yrittää toista. Jos parisuhde kariutuu ja jään yksin. Ja pääasiassa taloudellisen riskin lisääntymisen takia.

Ei tuo ikä ole mikään selitys, omasta valinnasta on kannettava vastuu, vaikka tilanne onkin ikävä.

Ps. Olin juuri lääkärillä, ja munasarjaonglelmistani huolimatta lääkäri ei ollut sitä mieltä, että "lapsentekoaika" on ihan kohta ohi. Eli ei hoputettu.

 

[~fruity~]

Kyllä minä laittaisin tuossa vaiheessa vaan lapset etusijalle ja lähtisin huonosta parisuhteesta pois.

Ei se tarkoita, että vaikka jäisitkin yksinhuoltajaksi, ettei kukaan sinua enää koskaan huoli. Ja ei pidä olla niin riippuvainen toisesta ihmisestä, että aina pitää olla parisuhteessa. Ei se, että on toinen aikuinen mukana arjessa takaa sitä että elämä olisi jotenkin hohdokkaampaa kuin yksinhuoltajalla.

Itse lähdin aikoinaan huonosta parisuhteesta, vaikka meille yhteinen lapsi siunattiinkin. Mies ei arvostanut minua laisinkaan, toimi itsekkäästi ja rupesi ennen eroamme käyttämään alkoholia suuremmalla kädellä. Onneksi tajusin lähteä, koska en olisi muuten löytänyt koskaan uutta onnea toisen miehen kanssa, joka on henkisesti kypsempi kaikin tavoin. Olin yksinhuoltaja jonkin aikaa, enkä edes kokenut tarpeelliseksi etsiä elämänkumppania sillä hetkellä, vaan keskityin lapseeni. Tee sinäkin samoin. Kyllä elämällä on sinulle vielä paljon tarjottavaa sitten kun sen aika on.

 

["vieras"]

Älä nyt hyvä ihminen sen takia lasta adoptioon anna että on paremmat mahdollisuudet löytää uusi mies. Suomi on PULLOLLAAN sinkkumiehiä, jotka kyllä huolivat naisen, oli lapsia tai ei. Varsinkin 40 lähenevät eivät enää niin ole tarkkoja tuosta lapsiasiasta, koska ei ole hirveästi varaa olla ronkeli.

 

[ASSJ]

jaaha, astrolabe on harmaana kirjoitellut

 

["noh"]

[QUOTE="vieras";27874072]Sinulla on lapsi, kohta kaksi, joita rutistaa ja silittää

Kyllä sinä vielä löydät uuden kumppaninkin.[/QUOTE]

Jos pelkäsit, että et kohta saa enää lasta, niin ehdit ainakin nyt saamaan! Ole onnellinen siitä! Jos oletetaan, että et olisikaan tullut raskaaksi, miehen lähtö olisi siirtynyt eteenpäin, kunnes hän olisikin sanonut, että ei halua lasta enää yrittää, niin aikaa olisi lapsen saamisen kannalta mennyt hukkaan, ja mies olisi kuitenkin ollut yhtä kelvoton perhe-elämään (sitähän se elämänne olisi ollut yhdenkin olemassa olevan lapsen kanssa!) Seuraavan kumppanin löytäminen olisi ottanut aikansa, niin olisi voinut jo aika ajaa ohitse ja lapsi jäänyt saamatta. Lapsen kannalta tietysti ikävää, että ei saakaan kokopäiväisää. Sekä tietysti sinunkin, kun olit kuvitellut teidät varmaan jo yhteisille vaunulenkeille ym. Mutta pärjäät ihan varmasti! Itse olin 19-vuotias, kun sain lapsen yksin. Tänä päivänä lapsia on useampia ja vanhin onkin jo 14 v. Hyvin olen pärjännyt niin yksin kuin miehenkin kanssa. Paljon on kiinni myös omasta asenteesta. Minä omistauduin esikoiselle täysin ja vaikka olisin saanut hänelle hoitajiakin, niin ei edes tullut sellaisia tilanteita, että olisin kaivannut jotain irtiottoja lapsesta. Olin varautunut paljon pahempaan kuin mitä yksinhuoltajuus minun kohdallani lopulta olikaan. Nautin lapsesta kovasti, vaikka eihän se tietysti pelkkää ruusuilla tanssimista ollut. Onnea vauvasta!

 

[astrolabe]

jaaha, astrolabe on harmaana kirjoitellut

Öh? Miten niin? Elämäntilanteeni ei ole lainkaan aapeen kaltainen.

 

[Mieh]

Asiat järjestyy kun ne pistää järjestymään. Mannerheimin lastensuojeluliitolta saa lapsenvahti apua esim. jos haluat käydä vaikka kerran viikossa harrastamassa. Ei se oo kun omasta asenteesta kiinni. Ja aiempiin viesteihin viitaten: se miehille kelpaaminen ei ole siitä kiinni monta lasta vaan siitä millainen on luonteeltaan. Niitä on lapsirakkaitakin miehiä maailmassa vaikka kuinka paljon.

 

[Jehnny Tightlips]

Sitä paitsi mikä on todennäköisyys, että löydät miehen, jolle yksi lapsi on ok mutta kaksi ei?

 

["late"]

Vaikka olen mies, niin sanon suoraan että et tarvitse tuollaista miestä mihinkään, eikä sitä kannattaisi edes ottaa kun asenne on tuollainen. Pärjäät ihan hyvin ilman miestäkin. Jos tulevaisuudessa haluat parisuhteen, lapset eivät ole este.

 

[Elizabeth Bennet]

Niin ja miksi ihmeessä oli niin kiireellistä ja tärkeää nimenomaan saada se lapsi, jos kuitenkin miehen saaminen on niin paljon tärkeämpää? Kai sen nyt kuka tahansa tietää, että lapsi on aina sun lapsi, mutta miehestä ei voi mennä 100% takuuseen. Jos teet lapsen, niin se on etusijalla. Ei se ole mikään miehen ansaansaantimenetelmä.

 

[Elizabeth Bennet]

Onhan sekin mahdollista, että miehelle on tullut jonkinlainen ramppikuume. Ei se eka kerta olis kun mies säikähtää ja meinaa pakittaa. Kuitenkin se, että adoptio ei ollut vaihtoehto kertoo myös siitä, että jonkinlainen tarve saada se lapsi elämäänsä kuitenkin on. Yrittäkää nyt keskustella, ennenkun teette lopullisia siirtoja.