S
surullinen
Vieras
Mulla on rv 36 menossa. Lapsi oli yhteinen toive. Mies on 26v, minä pari vuotta nuorempi. Suhteen alussa mies petti minua, mutta mm. parisuhdeterapian jälkeen päätimme jatkaa. En ole aiemmin kiinnittänyt niin huomiota esim. arjen sujumiseen, koska se on soljunut itsestään. Seksiä meillä oli myös paljon, joka päivä.
Nyt tilanne on se, että minä en jaksa enää siivota. Minun selkään koskee ja minua supistaa. Mies ei auta minua kotitöissä (esim. siivous) tai käytä koiraamme ulkona vapaaehtoisesti. Jos pyydän miestä esim. "tamppaisitko matot", niin mies kuittailee siihen, että "onpas raskas homma joo, kyllä sä tohon pystyisit".
Kun kerron esim. tuntemuksistani esim. "jännä kun milloin tahansa voi vauva syntyä" niin mies saattaa vain naureskella jutuilleni, eikä jaksa keskustella vauvasta. Tänään purskahdin itkuun kun mies taas vähätteli juttujani, ei siis jakanut niitä. Mies meni taas hämilleen mutta huomasin ettei se oikeasti ollut kovinkaan empaattinen.
Mies on pyytänyt minua vielä raskauden aikana pukeutumaan esim. seksikkäisiin vaatteisiin. minusta ajatus on tuntunut hölmöltä, mutta olen suostunut. mies on saanut siis seksiä aina kun on halunnut. olemme myös yhdessä katsoneet pornoa ja olen ajatellut sen riittävän miehelle. vaan hän mastruboi pornon parissa joka ikinen ilta nykyään ja ikävää siinä on se, että hänestä huomaa, kun hän on ollut "yksin touhuissa". Minuun katsominen tai koskeminen ei kiinnosta. Koen oloni loukatuksi koska olen halunnut pitää miehen tyytyväisenä ja tuntuu, ettei hänelle mikään riitä. Minulla on iso maha, rinnat paisuneet ja valmistaudun synnyttämään. Tahtoisin kuulla olevani kaunis tai ihana, tai mitä tahansa. Sen sijaan mies kommentoi minua vain "valtavaksi tankiksi". Tuntuu pahalta, kun mies käyttää noin paljon aikaa pornon vahtaamiseen.
Minusta minä olen miestä kohtaan ymmärtäväinen ja mukava. En mikään kamala hormonihirviä, joka valittaa turhasta. Esimerkiksi vaikka oloni on nyt vähän huono, niin en ole nostanut siitä haloota, vaikka miehellä on ollut useana viikonloppuna menoja (mm. polttarit) ja olen jaksanut kuunnella miehen työhuolia.
En tajua mikä miestä vaivaa. Minä en tunne hänen rakkauttaan jostain syystä. Inhottaa kun joka päivä itkettää ja tuntuu, etten halua miestä kohta edes synnytykseen. En tunne itseäni rakastetuksi jostain syystä
En kaipaa nyt mitään jälkiviisasta moralisointia "olisiko kannattanut jättää lapsi hankkimatta". Se on myöhäistä nyt
Nyt tilanne on se, että minä en jaksa enää siivota. Minun selkään koskee ja minua supistaa. Mies ei auta minua kotitöissä (esim. siivous) tai käytä koiraamme ulkona vapaaehtoisesti. Jos pyydän miestä esim. "tamppaisitko matot", niin mies kuittailee siihen, että "onpas raskas homma joo, kyllä sä tohon pystyisit".
Kun kerron esim. tuntemuksistani esim. "jännä kun milloin tahansa voi vauva syntyä" niin mies saattaa vain naureskella jutuilleni, eikä jaksa keskustella vauvasta. Tänään purskahdin itkuun kun mies taas vähätteli juttujani, ei siis jakanut niitä. Mies meni taas hämilleen mutta huomasin ettei se oikeasti ollut kovinkaan empaattinen.
Mies on pyytänyt minua vielä raskauden aikana pukeutumaan esim. seksikkäisiin vaatteisiin. minusta ajatus on tuntunut hölmöltä, mutta olen suostunut. mies on saanut siis seksiä aina kun on halunnut. olemme myös yhdessä katsoneet pornoa ja olen ajatellut sen riittävän miehelle. vaan hän mastruboi pornon parissa joka ikinen ilta nykyään ja ikävää siinä on se, että hänestä huomaa, kun hän on ollut "yksin touhuissa". Minuun katsominen tai koskeminen ei kiinnosta. Koen oloni loukatuksi koska olen halunnut pitää miehen tyytyväisenä ja tuntuu, ettei hänelle mikään riitä. Minulla on iso maha, rinnat paisuneet ja valmistaudun synnyttämään. Tahtoisin kuulla olevani kaunis tai ihana, tai mitä tahansa. Sen sijaan mies kommentoi minua vain "valtavaksi tankiksi". Tuntuu pahalta, kun mies käyttää noin paljon aikaa pornon vahtaamiseen.
Minusta minä olen miestä kohtaan ymmärtäväinen ja mukava. En mikään kamala hormonihirviä, joka valittaa turhasta. Esimerkiksi vaikka oloni on nyt vähän huono, niin en ole nostanut siitä haloota, vaikka miehellä on ollut useana viikonloppuna menoja (mm. polttarit) ja olen jaksanut kuunnella miehen työhuolia.
En tajua mikä miestä vaivaa. Minä en tunne hänen rakkauttaan jostain syystä. Inhottaa kun joka päivä itkettää ja tuntuu, etten halua miestä kohta edes synnytykseen. En tunne itseäni rakastetuksi jostain syystä
En kaipaa nyt mitään jälkiviisasta moralisointia "olisiko kannattanut jättää lapsi hankkimatta". Se on myöhäistä nyt