I
iätiäiti
Vieras
Kerron tarinan näin:
Elämässäni on pieniä lapsia, muitakin kuin omani.Erään lapsen äiti neuvoo minua välikäden kautta, kuinka minun pitäisi toimia lapseni kanssa. Ja minun pitäisi nöyränä ottaa neuvot vastaan, koska kyseinen äiti on sentään terveydenalan ammattiosaaja ja minä vain "oman lapseni äiti".
Ahdistavinta ja idioottimaisinta on se, että yhteinen tuttumme välittää näitä tietoja välillämme ja tämän tutun mielestä, minun pitäisi olla "alakynnessä", koska kyseinen neuvonantaja saattaa olla hiukan masentunut tai ainakin uupunut oman pienokaisensa kanssa. Minun pitäisi siis hänen takiaan "myöntää olevani väärässä ja todeta, etten osaa laisinkaan hoitaa saati kasvattaa lastani".
Tässä muutamia:
En olisi missään nimessä saanut antaa 3,5kk vanhalle lapselle kiinteää ruokaa.
Jep jep.
Tyttö veti 250 ml korviketta ja äkäili kun pullo tyhjeni.
Olisinko siis kasvattanut lapseni korvikkeella yli puolivuotiaaksi, kuten hän:Tissiä ja korviketta. Tämä tieto nyt esille: Imettäisin varmasti yhä, jos minun tisuista maitoa olisi milloinkaan tullut.
Olin siis huono äiti.
Toiseksi: lapseni oli n. 2 kg painavampi kuin hänen lapsensa ja lyhempi, niin hän ihan vastavarsin soitti ja haukkui minua, koska syötän lastani kuin porsasta.
Kysymys: Olisiko minun pitänyt lopettaa ruokailu kesken? Kuinka moni meistä ilahtuu jos ruoka viedään nenän alta, kun on vielä nälkä?
Taas olin huono äiti, kuten silloin kun lapseni sai sisälle keinun, jossa tykkäsi istua, annoin maistella erilaisia ruokia(nakkeja, leipää...) ja nyt kesällä olen antanut mehua(tapan lapseni lisäaineisiin..) lista on loputon.
Pahinta on etten tästä ihmisestä pääse ikinä eroon. Hän on ja pysyy elämässäni, sillä se meidän yhteinen tuttu on verisukulaisemme.
Jippii, ah , ihanaa olla äiti!
No kerrottakoot, että olen salaa tyytyväinen paskiainen, sillä hänen lapsensa ei pidä erilaisista ruuista, on itkuinen ja vaikuttaa tyytymättömältä. Tämä puoli on se josta en ole kovin ylpeä, mutta pikkuisen pirun sarvet kyllä nostavat päätänsä.
Huh...tuntuu ihan katkeralta ämmältä. Sanon kuitenkin suoraan, etten moisen tädin luo haluaisi lastani viedä. Olenkin hiljaa itsekseni ajatellut, kuinkahan tylysti hän linttaa asiakkaittensa orastavan äitiyden...
Elämässäni on pieniä lapsia, muitakin kuin omani.Erään lapsen äiti neuvoo minua välikäden kautta, kuinka minun pitäisi toimia lapseni kanssa. Ja minun pitäisi nöyränä ottaa neuvot vastaan, koska kyseinen äiti on sentään terveydenalan ammattiosaaja ja minä vain "oman lapseni äiti".
Ahdistavinta ja idioottimaisinta on se, että yhteinen tuttumme välittää näitä tietoja välillämme ja tämän tutun mielestä, minun pitäisi olla "alakynnessä", koska kyseinen neuvonantaja saattaa olla hiukan masentunut tai ainakin uupunut oman pienokaisensa kanssa. Minun pitäisi siis hänen takiaan "myöntää olevani väärässä ja todeta, etten osaa laisinkaan hoitaa saati kasvattaa lastani".
Tässä muutamia:
En olisi missään nimessä saanut antaa 3,5kk vanhalle lapselle kiinteää ruokaa.
Jep jep.
Tyttö veti 250 ml korviketta ja äkäili kun pullo tyhjeni.
Olisinko siis kasvattanut lapseni korvikkeella yli puolivuotiaaksi, kuten hän:Tissiä ja korviketta. Tämä tieto nyt esille: Imettäisin varmasti yhä, jos minun tisuista maitoa olisi milloinkaan tullut.
Olin siis huono äiti.
Toiseksi: lapseni oli n. 2 kg painavampi kuin hänen lapsensa ja lyhempi, niin hän ihan vastavarsin soitti ja haukkui minua, koska syötän lastani kuin porsasta.
Kysymys: Olisiko minun pitänyt lopettaa ruokailu kesken? Kuinka moni meistä ilahtuu jos ruoka viedään nenän alta, kun on vielä nälkä?
Taas olin huono äiti, kuten silloin kun lapseni sai sisälle keinun, jossa tykkäsi istua, annoin maistella erilaisia ruokia(nakkeja, leipää...) ja nyt kesällä olen antanut mehua(tapan lapseni lisäaineisiin..) lista on loputon.
Pahinta on etten tästä ihmisestä pääse ikinä eroon. Hän on ja pysyy elämässäni, sillä se meidän yhteinen tuttu on verisukulaisemme.
Jippii, ah , ihanaa olla äiti!
No kerrottakoot, että olen salaa tyytyväinen paskiainen, sillä hänen lapsensa ei pidä erilaisista ruuista, on itkuinen ja vaikuttaa tyytymättömältä. Tämä puoli on se josta en ole kovin ylpeä, mutta pikkuisen pirun sarvet kyllä nostavat päätänsä.
Huh...tuntuu ihan katkeralta ämmältä. Sanon kuitenkin suoraan, etten moisen tädin luo haluaisi lastani viedä. Olenkin hiljaa itsekseni ajatellut, kuinkahan tylysti hän linttaa asiakkaittensa orastavan äitiyden...
