E
essip
Vieras
Jos 3 kk kestäneessä suhteessa on noin paljon riitoja, niin kyllä se mun mielestä on tuhoon tuomittu.
V
"vieras"
Vieras
Ikinä en oo tajunnut ihmisiä, jotka menevät tilittämään parisuhteensa riitoja yms asioita kumppaninsa äidille, siskolle, tms...
Puhuisivat omien läheistensä kanssa.
Ja jos vasta 3 kk yhdessäolon jälkeen on tuollaista, niin suhde ei voi olla muuta kuin tuhoon tuomittu. Tuo on ensihuuma-aikaa, sitä kun kaikki on ihanasti ja toinen on maailman ihanin.
Puhuisivat omien läheistensä kanssa.
Ja jos vasta 3 kk yhdessäolon jälkeen on tuollaista, niin suhde ei voi olla muuta kuin tuhoon tuomittu. Tuo on ensihuuma-aikaa, sitä kun kaikki on ihanasti ja toinen on maailman ihanin.
D
"diu"
Vieras
[QUOTE="vieras";25312868]Mitä ihmettä??? Miehen pitää olla kuin simpukka mutta ap juoksee itkemää miehen juttuja jopa tämän äidille??? Mene itseesi. Oikeasti.
Toisekseen jos 3 kk kestäneessä suhteessa olisi pariterapian paikka niin en ymmärrä miksi tuollaista 'suhdetta' kannattaisi jatkaa. Miehen kannalta tossa suhteessa ei ole järkeä ja sinun pitäisi oppia elämään edes itsesi kanssa.[/QUOTE]
No niinpä. Tiesitkö ap että on olemassa myös suhteita joissa ei tule noin isoja ongelmia ja riitoja ainakaan alkuhuumassa ja väkisin ei tarvitse yrittää jos juttu ei toimi. Sun kannattais tosiaan keskittyä itseesi ja sinun parantumiseesi menneistä koska parisuhteeseen selvästi et sovi tällä hetkellä.
Toisekseen jos 3 kk kestäneessä suhteessa olisi pariterapian paikka niin en ymmärrä miksi tuollaista 'suhdetta' kannattaisi jatkaa. Miehen kannalta tossa suhteessa ei ole järkeä ja sinun pitäisi oppia elämään edes itsesi kanssa.[/QUOTE]
No niinpä. Tiesitkö ap että on olemassa myös suhteita joissa ei tule noin isoja ongelmia ja riitoja ainakaan alkuhuumassa ja väkisin ei tarvitse yrittää jos juttu ei toimi. Sun kannattais tosiaan keskittyä itseesi ja sinun parantumiseesi menneistä koska parisuhteeseen selvästi et sovi tällä hetkellä.
V
"vieras"
Vieras
Siis oikeesti, onko miehen vanha äitikin jo vedetty tähän mukaan kolmen kuukauden sisällä? Mitähän sekin naisparka mahtaa ajatella!
P
paperitähti
Vieras
Kiitos mielipiteistä, myönnän kyää että minussakin on vikaa paljonkin. .
Olen kysynyt miehen äidiltä, että onko miehellä tapana valehdella yleensä asioitaan. Mies itse on puhunut äidilleen parisuhteen sisäisistä asioita ja ristiriidoista, en minä. Myös kolmelle muulle kaverilleen ja kyllä minusta ne on sen verran intiimejä asioita, etten uskoisi kenenkään riemastuvan, jos tuollaisia asioita luottamuksella toiselle puhuu ja toinen ne kertoo eteenpäin. Ei kaikki parisuhteessa kerrottu voi kuulua muille. Jos jollekin ystävällekin kerron jonkun vaikean/henk.kohtaisen asian, odotan häneltä niin paljon luottamusta, ettei kerro eteenpäin.
Ei tietenkään ole normaalia, että täytyy riidellä näin alkutaipaleella, mutta koen kuitenkin valehtelun luokkaavana enkä ymmärrä miksi toisella on tarve toimia niin.Jos on tarve valehdella niin kyllähän se luottamus kärsii väkisinkin, vai luottaako joku todella sokeasti ihmiseen, joka valehtelee monta kertaa? Kyllä siitä syntyy myös riita, jos toinen jää valheesta kiinni vähän väliä ja raivostuu, jos yrittää asioita selvittää normaalisti puhumalla. Vai pitäisikö valehtelu vain hyväksyä?Tai jättää puhumatta? Ei myöskään ole kiva, kun tuntuu että aika moni tietää henk.koht. asioitan,i koska sana kiertää aika nopeaa:/
En ole pitänyt miestä terapeuttina, enkä koe että kumppanin pitäisi sellainen toiselle olla. Ja toki minussa on vikaa paljonkin, mutta en kyllä ihan omille niskoille ota syytä pelkästään, että olisin esim. kontrollifriikk,i jos en hyväksy valehtelua tai sitä että henkilökohtaisia asiotiani kerrotaan vaikka ja kenelle.
Olen kysynyt miehen äidiltä, että onko miehellä tapana valehdella yleensä asioitaan. Mies itse on puhunut äidilleen parisuhteen sisäisistä asioita ja ristiriidoista, en minä. Myös kolmelle muulle kaverilleen ja kyllä minusta ne on sen verran intiimejä asioita, etten uskoisi kenenkään riemastuvan, jos tuollaisia asioita luottamuksella toiselle puhuu ja toinen ne kertoo eteenpäin. Ei kaikki parisuhteessa kerrottu voi kuulua muille. Jos jollekin ystävällekin kerron jonkun vaikean/henk.kohtaisen asian, odotan häneltä niin paljon luottamusta, ettei kerro eteenpäin.
Ei tietenkään ole normaalia, että täytyy riidellä näin alkutaipaleella, mutta koen kuitenkin valehtelun luokkaavana enkä ymmärrä miksi toisella on tarve toimia niin.Jos on tarve valehdella niin kyllähän se luottamus kärsii väkisinkin, vai luottaako joku todella sokeasti ihmiseen, joka valehtelee monta kertaa? Kyllä siitä syntyy myös riita, jos toinen jää valheesta kiinni vähän väliä ja raivostuu, jos yrittää asioita selvittää normaalisti puhumalla. Vai pitäisikö valehtelu vain hyväksyä?Tai jättää puhumatta? Ei myöskään ole kiva, kun tuntuu että aika moni tietää henk.koht. asioitan,i koska sana kiertää aika nopeaa:/
En ole pitänyt miestä terapeuttina, enkä koe että kumppanin pitäisi sellainen toiselle olla. Ja toki minussa on vikaa paljonkin, mutta en kyllä ihan omille niskoille ota syytä pelkästään, että olisin esim. kontrollifriikk,i jos en hyväksy valehtelua tai sitä että henkilökohtaisia asiotiani kerrotaan vaikka ja kenelle.
N
Neljän Äiti
Vieras
V
"Vieras"
Vieras
A
"Anne"
Vieras
Kyllä minä haluan riidoista tai muusta mieltä pahoittavista asioista keskustella ystävän kanssa joka saattaa jopa voida auttaa tai antaa ajattelemisen aihetta.
Se mikä tuossa ihmetyttää on se, kuinka riitaisa suhde teillä on jo nyt. Pistäisin poikki.
Se mikä tuossa ihmetyttää on se, kuinka riitaisa suhde teillä on jo nyt. Pistäisin poikki.
P
paperitähti
Vieras
En tiedä tajusko tuosta mun kirjoituksesta, mutta siis ne kaikki riidat liittyy miehen valehteluun, ei olla mistään muusta riidelty ja kun riita on sovittu, se on unohdettu ja oltu onnellisia. Mutta kun tulee uusi valhe, niin tulee uusi riita:/
M