Onko nuoren naisen turvallista kävellä missään yksin yöaikaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Suurin osa Suomen pinta-alaa on aluetta, jossa nuori nainen voi vaaratta kävellä yöllä. Metsää, niittyä jne. Vaarat liittyvät ihmisiin ja mitä urbaanimpi ympäristö, sen enemmän vaaroja on tarjolla.

Todellisessa liikkumisen vapaudessa emme ikävä kyllä ole samalla viivalla. Naisella on oikeus liikkua missä ja koska tahansa, mutta jos hän varmasti haluaa selvitä ilman häirintää, ruhjeita tai raiskausta, ei tuota oikeutta ehkä aina kannata käyttää. Kaikki sellaiset muutokset yhteiskunnassa, jotka selkeästi lisäävät naisen riskejä, ovat vastustettavia. Esimerkiksi täysin erilaisen oikeuskäsityksen omaavien maastapoistumisesta kieltäytyvien kerääminen Suomeen.

Minä en ole koskaan (enkä edelleenkään) pelännyt liikkua missä ja milloin haluan, mutta kyllä heiveröiselle ja hontelolle yksin liikkuvalle miehenalullekin on vaaroja nykyisin tarjolla.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Jos jonkun pitöisi olla varuillaan tuola ulkona kulkiessaan, niin se on mies.
"Naisiin verrattuna miesten kokemalle väkivallalle on tyypillistä se, että tekijä on usein uhrille tuntematon. Miesten kokemassa kokonaisväkivallassa tuntemattoman tekijän väkivalta muodostaa 42 % kaikista tapauksista ja on siten yleisin väkivallan tyyppi tekijän mukaan jaoteltuna. Naisten kohdalla tyypillisin väkivallan tekijä on puolestaan entinen puoliso."
http://www.vakivallanvahentaminen.fi/fi/index/vakivallanmuotoja/miehiinkohdistuvavakivalta.html
 
Naisen ulkona liikkumisen turvallisuuteen ei se oma (känniääliö) puoliso vaikuta. Miesten väkivaltatilanteissa usein toinen tai molemmat osapuolet ovat tukevasti alkoholia nauttineita.
 
Suurin osa Suomen pinta-alaa on aluetta, jossa nuori nainen voi vaaratta kävellä yöllä. Metsää, niittyä jne. Vaarat liittyvät ihmisiin ja mitä urbaanimpi ympäristö, sen enemmän vaaroja on tarjolla.

Todellisessa liikkumisen vapaudessa emme ikävä kyllä ole samalla viivalla. Naisella on oikeus liikkua missä ja koska tahansa, mutta jos hän varmasti haluaa selvitä ilman häirintää, ruhjeita tai raiskausta, ei tuota oikeutta ehkä aina kannata käyttää. Kaikki sellaiset muutokset yhteiskunnassa, jotka selkeästi lisäävät naisen riskejä, ovat vastustettavia. Esimerkiksi täysin erilaisen oikeuskäsityksen omaavien maastapoistumisesta kieltäytyvien kerääminen Suomeen.

Minä en ole koskaan (enkä edelleenkään) pelännyt liikkua missä ja milloin haluan, mutta kyllä heiveröiselle ja hontelolle yksin liikkuvalle miehenalullekin on vaaroja nykyisin tarjolla.

Jos niille kehitettäs työtä ja tekemistä niin ei ne jaksais riekkua päivät ja yöt löllöinä naisia saalistamassa.

Niitä väsyttäs ja ne ois nukkumassa öisin.

Mutta eipä riitä meille suomalaisillekaan työpaikkoja joten ynnäys on mahdoton.
 
Yhteistyössä