[QUOTE="vieras";27303678]Jos toinen on niin jääräpäinen eikä osaa antaa periksi, niin ei siinä auta varmaan muu kuin avoimuus ja suora puhe. Ja sellainen, että ottaa vähän etäisyyttä.
Kyl mä sen ymmärrän, että jos äidin kanssa on aina tosi raskasta, niin ei jaksaisi jouluaattona alkaa hyppimään toisen käskytyksestä. Jos toinen olisi aina tosi kiltti ja avulias, niin mieluummin itsekin auttaisi, jos toiselta unohtuu lompakko. Mutta kiukuttelun ja sättimisen edessä ei ole kiva taipua. Siinä olisi itseltä joulu pilalla.
Katkeruus on sellainen, että se kalvaa eniten sinua itseäsi. Siksi siitä tosiaan pitää päästä eroon. On katkaistava napanuora äitiin ja rakennettava suhteet uudelle keskinäisen kunnioituksen pohjalle, ja se voi vaatia etäisyyden ottamista ja avointa puhetta, miltä sinusta tuntuu tuollainen. Voit sanoa, että mielelläsi viettäisit yhteistä joulua, mutta sinulle jäi tosi paha mieli tuosta viimejouluisesta.[/QUOTE]
Hänestä etäisyyden ottaminen on tosi raskasta. Yritin kerran sanoa mahdollisimman asiallisesti, ettei ottaisi enää yhteyttä, koska olen todella uupunut käytökseen ja siihen kaikkeen. Että edes pari vuotta taukoa ole kiltti.
Sitten siirtyy sukulaisten puoleen tulehduttamaan välejä ja heidän kautta yrittää ties mitä. Ei jätä minua rauhaan vaan välittää vähän väliä viesteillä miten kurjaa hänellä on kun minä olen tällainen.
Voi apua tilanne kuulostaa sairaammalta nyt kun kirjoitan sen tähän.
Jos sanon, että minulla on paha joulu siitä viimeisestä, hän alkaa tuohtuneena kertoa kuinka häntä kohdeltiin loukkaavasti. En edes viitsi puhua koko joulusta. TämäKIN asia pitää antaa olla ja olen hänen mielestään anteeksipyynnön velkaa jos toisestakin asiasta.
Etäisyyden ottaminen olisi ihanaa, mutta tuntuu mahdottomalta ilman seuraamuksia.
Psykologin kanssa jutteleminen varmaan auttaa selvittämään, mitä mun kannattaisi tehdä.
Hassua miten anonyymi palstakin voi antaa voimia niin paljon nostaa pää puskasta ja pystyyn.