E
"eksynyt"
Vieras
Toivottavasti tämä ei mene jo sanojensa puolesta sellaiseksi viestiksi jota ei julkaista ollenkaan...
Minut huumasi ja raiskasi ystäväni silloinen poikaystävä 12vuotta sitten. Olin vielä alaikäinen itse. Tilanne laukaisi silloin keskivaikean masennuksen josta sitten toivuttiinkin monta vuotta. Hassua kyllä, en koskaan käsitellyt tuota raiskausasiaa vaan masennukselle haettiin syitä lapsuudesta (luoja paratkoon niitä löytyi sieltäkin tarpeeksi). Asiasta ei tähän päivään asti ole tiennyt kuin kaksi ihmistä. Siskoni, jolle kerroin muutama vuosi sitten ja mieheni jolle kerroin kun olimme olleet jonkin aikaa yhdessä.
Tuntuu että ensimmäiset vuodet asia pyöri mielessä pitkin päivää JOKA päivä. En tiedä miksi, mutta häpesin niin paljon etten kuitenkaan kertonut siitä eteenpäin, edes ystävälle jonka poikaystävä oli asiaan syyllinen (onneksi eivät ole enää yhdessä). Ihmismieli on kuitenkin kummallinen ja lopulta kai opin elämään asian kanssa. Tajusin etten ole ajatellut koko asiaa varmaan kertaakaan viimeiseen pariin vuoteen. Ennen kuin tänään...
Mies mainitsi asian aivan muussa yhteydessä. Se tuli hänen suustaan yhtä neutraalisti kuin kauppalista; "niin sutkinhan on raiskattu sillon?"... Oikein sydän heitti volttia kun kuulin koko sanan pitkästä aikaa... Ihan järkyttävää kuinka sen on voinut sulkea mielestään täysin!
No, tässä sitä on sitten koko päivä saatu ihmeellisiä itkukohtauksia ja tuntuu että maailma on harvinaisen paha paikka.... Kuinka te olette selvinneet tällaisista asioista? Vai oletteko vain kuin niitä ei koskaan olisi tapahtunutkaan?
Minut huumasi ja raiskasi ystäväni silloinen poikaystävä 12vuotta sitten. Olin vielä alaikäinen itse. Tilanne laukaisi silloin keskivaikean masennuksen josta sitten toivuttiinkin monta vuotta. Hassua kyllä, en koskaan käsitellyt tuota raiskausasiaa vaan masennukselle haettiin syitä lapsuudesta (luoja paratkoon niitä löytyi sieltäkin tarpeeksi). Asiasta ei tähän päivään asti ole tiennyt kuin kaksi ihmistä. Siskoni, jolle kerroin muutama vuosi sitten ja mieheni jolle kerroin kun olimme olleet jonkin aikaa yhdessä.
Tuntuu että ensimmäiset vuodet asia pyöri mielessä pitkin päivää JOKA päivä. En tiedä miksi, mutta häpesin niin paljon etten kuitenkaan kertonut siitä eteenpäin, edes ystävälle jonka poikaystävä oli asiaan syyllinen (onneksi eivät ole enää yhdessä). Ihmismieli on kuitenkin kummallinen ja lopulta kai opin elämään asian kanssa. Tajusin etten ole ajatellut koko asiaa varmaan kertaakaan viimeiseen pariin vuoteen. Ennen kuin tänään...
Mies mainitsi asian aivan muussa yhteydessä. Se tuli hänen suustaan yhtä neutraalisti kuin kauppalista; "niin sutkinhan on raiskattu sillon?"... Oikein sydän heitti volttia kun kuulin koko sanan pitkästä aikaa... Ihan järkyttävää kuinka sen on voinut sulkea mielestään täysin!
No, tässä sitä on sitten koko päivä saatu ihmeellisiä itkukohtauksia ja tuntuu että maailma on harvinaisen paha paikka.... Kuinka te olette selvinneet tällaisista asioista? Vai oletteko vain kuin niitä ei koskaan olisi tapahtunutkaan?