Toggle sidebar

Onko täällä ketään kuka olisi parantunut ahdistuneisuushäiriöstä ilman lääkitystä?Kokemuksia kaivataan :/

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Naurukohtaus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
N

Naurukohtaus

Aktiivinen jäsen
04.07.2006
3 625
0
36
Itselläni siis alustavasti diagnoosina kyseinen riesa ja olen aloittanut terapian viime kuussa.Käyn siellä nyt n.2 kertaa kuussa.
Mielestäni sairauteni ei ole edennyt ´pahimpaan´vaiheeseen vaan on vielä suht lievä joskin kovasti elämää haittaava.Olen kärsinyt tästä nyt 2-vuotta ja vasta nyt sain aikaseksi mennä ´hoitoon´.
Onko ketään kuka olisi selvinnyt ko.sairaudesta esim.pelkällä terapialla tms?Itselläni kovin kielteinen kuva lääkkeistä ja toivon sydämmestäni etten tarvitse niitä :/
 
Olen kärsinyt kyseisestä sellaiset 7vuotta.Välillä on ollut hyviä kausia,välillä tosi rankkoja.
Olen käynyt terapiassa muiden asioiden vuoksi pari kertaa,mutta en tämän ongelman vuoksi.Ilman lääkkeitä on menty eteen päin päivästä toiseen.Tällä hetkellä en tunne tarvitsevani mitään lääkettä,joskus olisin niitä kipeästi vailla.Joku sisimmässä ei vain anna periksi,ja tsemppaan itseäni parempaan hetkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja harmaa:
Olen kärsinyt kyseisestä sellaiset 7vuotta.Välillä on ollut hyviä kausia,välillä tosi rankkoja.
Olen käynyt terapiassa muiden asioiden vuoksi pari kertaa,mutta en tämän ongelman vuoksi.Ilman lääkkeitä on menty eteen päin päivästä toiseen.Tällä hetkellä en tunne tarvitsevani mitään lääkettä,joskus olisin niitä kipeästi vailla.Joku sisimmässä ei vain anna periksi,ja tsemppaan itseäni parempaan hetkeen.
Click to expand...

Mä luulen että mulla tän sairauden laukaisi isän kuolema reilut 1,5v sitten.En käsitellyt asiaa millään lailla ja tässä tulos :/ Sen vuoksi käyn nyt siellä terapiassa.Ja mullakin tämä meneen niin että voi olla useita hyviä päiviä ja yhtäkkiä ´ilman syytä´paukahtaa kamalista kamalin päivä.Ja se on todella masentavaa :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Naurukohtaus:
Alkuperäinen kirjoittaja harmaa:
Olen kärsinyt kyseisestä sellaiset 7vuotta.Välillä on ollut hyviä kausia,välillä tosi rankkoja.
Olen käynyt terapiassa muiden asioiden vuoksi pari kertaa,mutta en tämän ongelman vuoksi.Ilman lääkkeitä on menty eteen päin päivästä toiseen.Tällä hetkellä en tunne tarvitsevani mitään lääkettä,joskus olisin niitä kipeästi vailla.Joku sisimmässä ei vain anna periksi,ja tsemppaan itseäni parempaan hetkeen.
Click to expand...

Mä luulen että mulla tän sairauden laukaisi isän kuolema reilut 1,5v sitten.En käsitellyt asiaa millään lailla ja tässä tulos :/ Sen vuoksi käyn nyt siellä terapiassa.Ja mullakin tämä meneen niin että voi olla useita hyviä päiviä ja yhtäkkiä ´ilman syytä´paukahtaa kamalista kamalin päivä.Ja se on todella masentavaa :/
Click to expand...

Ymmärrän ihan täysin mitä tarkoitat,se on todella inhottavaa ja masentavaa.
Hyvä että saat nyt kuitenkin käytyä läpi isäsi kuolemaa,jospa sen läpi käyminen jossain määrin auttaisi.
Monet sanoo että onko tämä mun elämäni mitään oikeaa elämää,kun joudun melkein joka päivä panikoimaan jotain.On kuulemma tyhmää yrittää olla,kun lääkkeet auttaisivat jaksamaan.
Ainakin tiedän itse olevanmi syy siihen miksi jaksan seuraavaan päivään,tai edes seuraavaan tuntiin.Haluaisin kovasti eroon tästä,mutta onko se lääkkeiden turvin eläminen yhtään sen parempaa.Koko ajan pitää tiedostaa et ku muistaa vetää nappeja niin elämä onnistuu.
Äh,on tämä vaan hankalaa.
Mun höpötykset ei varmaan sua yhtään auta.Mutta ehkä se todella kannattaa ottaa lääkkeitä kun tapaus on suhteellisen tuore,ei oel mukava näin 7vuoden jälkeen junnata samassa pisteessä.
 
Millä tavalla teillä oireilee tuo ahdistuneisuushäiriö?

Itselläni diagnosoitiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö alkuvuodesta ja sain siihen lääkityksen.
Luulenpa että minulla tämä alkoi jo vuonna 2006 kun aloin tuntemaan itseni hieman masentuneeksi. Kärsin kamalista itsesyytöksistä, kävin läpi mielessäni kaikkea p*skaa mitä olen elämässäni tehnyt. Tunsin itseni huonoksi äidiksi, vaimoksi, ystäväksi, ym.
Kaikki tämä pikkuhiljaa paheni mutta hoitoa en hakenut. Kunnes vuoden 2008 alussa minulle iski kamala kuolemanpelko. Koin hirvittävää ahdistusta, en pystynyt enää lukemaan iltapäivälehtien lööppejäkään, saatika televisiota katsomaan. Tuntui että joka paikassa tuli uutisia koulusurmista, puukotuksista, onnettomuuksista.... luulin tulevani hulluksi. En siis omaa kuolemaani pelännyt vaan lasteni.
Sain siis lääkkeet ja aloin käymään juttelemassa neuvolapsykologilla. Pikkuhiljaa helpotti, kesä menikin hyvin mutta nyt taas syksyn aikana on pahentunut. Asiaahan ei yhtään auta sikaflunssat, ym. Johtunee myös siitä että pidin lääkkeissä tauon koska tunsin oloni paremmaksi. Se oli virhe jonka tein sillä oireet tuli lähes yhtä pahoina takaisin.
Nyt on ainakin vuodeksi eteenpäin lääkkeet määrätty ja kovasti tästä meinaa itseni punnertaa ylöspäin. :wave:

 
Mä sairastin ahdistuneisuuteen, joku 5 vuotta sitten.. Se oli ihan kamalaa :( Luulin oikeesti joutuvani hullujen huoneelle. Mulla nousi muutaman vuoden takaiset tunteet ja muistot pintaan ( eka poikaystäväni oli sairas: vainosi minua, hakkasi, yritti tappaa ja uhkaili tappavansa perheeni tai koirani, jota yritti kuristaakin) yms. Pääsin siitä sitten eroon- ja muutama vuosi etiäppäin kaikki alkoi tulla uniini, kun kärsin stressistä, ja siinä sitä sitten oltiin.. Apua hain, sain lääkkeet ja elämääni tuli ihminen, joka kertoi minulle Jeesuksesta, ja tulin uskoon, parannuin, ja heitin lääkkeet roskiin. Kävin joku aika sielunhoitajalla ja sekin auttoi. :) Kiitos Jumalalleni, että Hän pitää minusta huolen! :)
 
Moi! Olen kaipaamasi esimerkkitapaus. :) Itselläni paniikkikohtaukset puhkesivat lukiossa. Muutettuani omaan kotiin kohtaukset pahenivat ja kärsin niistä tasaisin väliajoin. Minulla kohtaukset eivät kuitenkaan koskaan pahentuneet niin, että ne olisivat merkittävästi haitanneet arkielämääni (työkykyä tai opiskeluani), eli siis osaa sanoa taudin vakavasta puolesta mitään.

Otin heti itse selvää mistä kohtauksissa on kyse, ja olen yrittänyt psyykata itseäni, kun kohtaus tulee. Se on riittänyt minulle, enkä ole kokenut tarvitsevani lääkitystä. Se on riittänyt, nyt kohtauksia ei ole tullut enää vuoteen lainkaan. Tsemppiä sinulle!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nyt harmauduin :
Millä tavalla teillä oireilee tuo ahdistuneisuushäiriö?

Itselläni diagnosoitiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö alkuvuodesta ja sain siihen lääkityksen.
Luulenpa että minulla tämä alkoi jo vuonna 2006 kun aloin tuntemaan itseni hieman masentuneeksi. Kärsin kamalista itsesyytöksistä, kävin läpi mielessäni kaikkea p*skaa mitä olen elämässäni tehnyt. Tunsin itseni huonoksi äidiksi, vaimoksi, ystäväksi, ym.
Kaikki tämä pikkuhiljaa paheni mutta hoitoa en hakenut. Kunnes vuoden 2008 alussa minulle iski kamala kuolemanpelko. Koin hirvittävää ahdistusta, en pystynyt enää lukemaan iltapäivälehtien lööppejäkään, saatika televisiota katsomaan. Tuntui että joka paikassa tuli uutisia koulusurmista, puukotuksista, onnettomuuksista.... luulin tulevani hulluksi. En siis omaa kuolemaani pelännyt vaan lasteni.
Sain siis lääkkeet ja aloin käymään juttelemassa neuvolapsykologilla. Pikkuhiljaa helpotti, kesä menikin hyvin mutta nyt taas syksyn aikana on pahentunut. Asiaahan ei yhtään auta sikaflunssat, ym. Johtunee myös siitä että pidin lääkkeissä tauon koska tunsin oloni paremmaksi. Se oli virhe jonka tein sillä oireet tuli lähes yhtä pahoina takaisin.
Nyt on ainakin vuodeksi eteenpäin lääkkeet määrätty ja kovasti tästä meinaa itseni punnertaa ylöspäin. :wave:
Click to expand...

Mulla oli siis just samanlaiset oireet! Yöt oli kamalia, saatoin herätä keskellä yötäkin, kun pelkäsin tulevani hulluks ja vaik oli 25 astetta pakkasta, eiku parvekkeen ovi auki et saa happee. Se aika oli yhtä itkua, oli vatta sekasin, heikotta, pelotti. Monesti toivoin, et aivoit sais laitettua hetkeks pois päältä, et sais levätä hetken. Rukoilin et kuolisin.. Onneks kaikki käänty parhain päin. Se oli jotain niin kauheeta, etten sitä haluais kenenkään kokevan..

 
Olen saanut yleistynyt ahdistuneisuus -diagnoosin n. 3 vuotta sitten, mutta olen kärsinyt oireista ainakin 4 vuotta, jossain määrin koko elämäni. Aloitin psykoterapian jossa kävin 1,5 vuotta, nyt ollut tauolla paikkakunnalta muuton takia. Terapia on auttanut siinä määrin, että en ole tarvinnut lääkkeitä.

Minulla tuohon ahdistuneisuuteen liittyy ns. pakkoajatukset sekä paniikkikohtaukset. Välillä on parempia kausia, välillä huonompia. Olen ajatellut taas palata terapiaan 'terästämään' oppimaani.

Terapiasta oli se käytännön hyöty, että olen oppinut suhtautumaan pääni sisäisiin tapahtumiin jonkin verran etäisyydellä sekä keinoja selviytyä siitä sen hetkisestä ajatus/ahdistushelvetistä. Olen huomannut, että paha olokin menee ohi, kun tarpeeksi kauan odottelee. Sillä välin pitäisi olla antamatta ahdistukselle liikaa painoarvoa, enemmänkin suhtautua siihen etta 'kas, tällaisia ajatuksia minulla tänään'. Ja muistaa ennen kaikkea, että ajatus EI OLE TEKO, eikä ajatus määritä sitä millainen ihminen/kuka olet identiteetiltäsi, ajatus on vaan ajatus. Kaikilla on ajatuksia joita tulee ja menee, suurin osa ihmisistä ei kiinnitä niihin sen kummempaa huomiota, mutta ahdistuneisuushäiriöisillä ne saavat liian suuren tilan. Itselläni on todella vaikea joskus pysäyttää sitä kamalaa ajatusten oravanpyörää mikä joskus lähtee käyntiin.

Itselläni pakkoajatukset ovat liittyneet pitkälti seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin, ja senkin takia ne ovat tuntuneet kamalan hävettäviltä ja tuskaisilta. Jollakin toisella voi olla juuri tuota mainittua kuolemanpelkoa, toisella mielikuvia väkivallanteoista... Aihepiirit ovat moninaiset, sairaus sama.

Joten kyllä, ahdistuneisuudesta voi selvitä ilman lääkkeitä, mutta muista, että lääkeetkin voivat olla ihan hyvä asia jos olo tuntuu sietämättömältä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja uskis:
Alkuperäinen kirjoittaja Nyt harmauduin :
Millä tavalla teillä oireilee tuo ahdistuneisuushäiriö?

Itselläni diagnosoitiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö alkuvuodesta ja sain siihen lääkityksen.
Luulenpa että minulla tämä alkoi jo vuonna 2006 kun aloin tuntemaan itseni hieman masentuneeksi. Kärsin kamalista itsesyytöksistä, kävin läpi mielessäni kaikkea p*skaa mitä olen elämässäni tehnyt. Tunsin itseni huonoksi äidiksi, vaimoksi, ystäväksi, ym.
Kaikki tämä pikkuhiljaa paheni mutta hoitoa en hakenut. Kunnes vuoden 2008 alussa minulle iski kamala kuolemanpelko. Koin hirvittävää ahdistusta, en pystynyt enää lukemaan iltapäivälehtien lööppejäkään, saatika televisiota katsomaan. Tuntui että joka paikassa tuli uutisia koulusurmista, puukotuksista, onnettomuuksista.... luulin tulevani hulluksi. En siis omaa kuolemaani pelännyt vaan lasteni.
Sain siis lääkkeet ja aloin käymään juttelemassa neuvolapsykologilla. Pikkuhiljaa helpotti, kesä menikin hyvin mutta nyt taas syksyn aikana on pahentunut. Asiaahan ei yhtään auta sikaflunssat, ym. Johtunee myös siitä että pidin lääkkeissä tauon koska tunsin oloni paremmaksi. Se oli virhe jonka tein sillä oireet tuli lähes yhtä pahoina takaisin.
Nyt on ainakin vuodeksi eteenpäin lääkkeet määrätty ja kovasti tästä meinaa itseni punnertaa ylöspäin. :wave:
Click to expand...

Mulla oli siis just samanlaiset oireet! Yöt oli kamalia, saatoin herätä keskellä yötäkin, kun pelkäsin tulevani hulluks ja vaik oli 25 astetta pakkasta, eiku parvekkeen ovi auki et saa happee. Se aika oli yhtä itkua, oli vatta sekasin, heikotta, pelotti. Monesti toivoin, et aivoit sais laitettua hetkeks pois päältä, et sais levätä hetken. Rukoilin et kuolisin.. Onneks kaikki käänty parhain päin. Se oli jotain niin kauheeta, etten sitä haluais kenenkään kokevan..
Click to expand...

Mullakin siis näitä järjettömiä pelkokohtauksia joiden aikana olen vaan maannut ja tärissyt sängyssä ja pyytänyt soittamaan ambulanssin kun pelkäsin et tulen hulluksi. (En tullut, ei soitettu).

Mutta toivoa on, et ole yksin!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja uskis:
Mulla oli siis just samanlaiset oireet! Yöt oli kamalia, saatoin herätä keskellä yötäkin, kun pelkäsin tulevani hulluks ja vaik oli 25 astetta pakkasta, eiku parvekkeen ovi auki et saa happee. Se aika oli yhtä itkua, oli vatta sekasin, heikotta, pelotti. Monesti toivoin, et aivoit sais laitettua hetkeks pois päältä, et sais levätä hetken. Rukoilin et kuolisin.. Onneks kaikki käänty parhain päin. Se oli jotain niin kauheeta, etten sitä haluais kenenkään kokevan..
Click to expand...

:hug: Tämä ei ole mukava "tauti", verottaa hyvin paljon elämää. Kuinka hyvältä tuntuikaan, silloin kun lääkkeet vaikutti enemmän, ihan pienetkin asiat. Kun huomasin että minulla on tyyni, hyvä mieli istuessani aamukahvin ääressä tai kun huomasin suunnittelevani jotain mukavaa tekemistä vaikka seuraavalle päivälle. Ettei se pelko ollut ensimmäisenä mielessä.



 
Mulla oli just noita mielekuvia väkivallasta.. Monesti joutu kääntään pään ikkunaan bussissa, kun aloin itkeen ku ahdisti niin, kun bussiin tuli ihmisiä, ja näin elävästi niiden pahoinpitelevän jotain, mieli teki tepposet.. Onneks kaikki takana päin, niin ja a.p, niinkuin kanssasisko jo totesi, ei ne lääkkeet oo pahasta. Vaikka olenkin uskovainen, ja Jeesus paransi minut, niin olen iloinen, että lääkkeet helpottivat aikoinaan oloani niin, ettei se ollut ihan sietämätöntä..
 
Mulla on sellaisia inhottavia "pakkoajatuksia".
Jos kerkeän kesken kauppa reissun ajatella että montakohan hyllyä kaupan oven vieressä oli,niin mun on pakko mennä laskemaan ne.Muuten ei siis näin olisi,mutta joskus ajatukset kerkeää yllättää mut,ja jos en halau mitään pahaa tapahtuvan niin pakko tosiaan laskea ne hyllyt.En uskalla jättää laskematta.
 
Täytyy sanoo, että kyyneleet silmissä tätä palstaa ja näitä kirjotuksia luen.. oli sen verta rankka kokemus. Mut kyllä sieltä nousee, nyt itsellä ihana mies ( oli siis tukena jo näiden kohtausten ja sairauden ajan ), 2 pientä lasta, jotka autaa nekin osansa. Ei ehdi niin helposti jäädä puimaan asioita tai tutkimaan joka ikistä tuntoa, kun pitävät elämän tasapainossa. Ja Jumala on luvannut olla kanssani..
 
Alkuperäinen kirjoittaja laskemista:
Mulla on sellaisia inhottavia "pakkoajatuksia".
Jos kerkeän kesken kauppa reissun ajatella että montakohan hyllyä kaupan oven vieressä oli,niin mun on pakko mennä laskemaan ne.Muuten ei siis näin olisi,mutta joskus ajatukset kerkeää yllättää mut,ja jos en halau mitään pahaa tapahtuvan niin pakko tosiaan laskea ne hyllyt.En uskalla jättää laskematta.
Click to expand...

Voih, minulla on näitä PALJON! Täytyy tietyllä jalalla astua asunnosta ulos tai asuntoon sisään, tietyllä sormella aloittaa näppikselle kirjoittaminen, tietyllä tavalla viruttaa astiat ja laittaa ne kaappiin, tietyllä tavalla maustaa ruoka, ym. Ja jos ehtii mieleen tulla että sänkyyn saan mennä vasta neljännellä kerralla tai sattuu jotain pahaa, joudun tekemään niin. Menen siis sänkyyn, nousen ylös, menen takaisin, nousen ylös, takaisin, ylös ja neljännellä kerralla voin sinne jäädä.
Tämä kuulostaa hullulta mutta totisinta totta minulle. Jos vaan päätän että nyt en niin tee, koen itseni ihan äärettömän ahdistuneeksi ja olen ihan varma että pelkoni kuolemasta toteutuu. Tiedän ettei niin käy ajatusteni tai tekojeni takia mutta silti joudun tekemään.



 
Onhan mulla ollut kaikenlaista, moni noista häröistähän kulkee vähän niinkuin käsikynkkää. Lääkitystä kokeilin mutten tykännyt siitä, se teki mulla kaikesta vähän liiankin tasapaksua. Psykiatrilla kävin pari kertaa, muttei sekään oikein saanut musta mitään irti.
Tässä taas vähän miettinyt mitä tekisi kun on ollut taas rankempaa aikaa, mutta enpäs tiedä.
Pitäis lähteä kahville ihan mukavan ihmisen kanssa, mutta mä olen kuin mestauslavalle menossa ja toivon vaan etten ala itkeä. :xmas:
 
Alkuperäinen kirjoittaja nyt harmauduin :
Alkuperäinen kirjoittaja laskemista:
Mulla on sellaisia inhottavia "pakkoajatuksia".
Jos kerkeän kesken kauppa reissun ajatella että montakohan hyllyä kaupan oven vieressä oli,niin mun on pakko mennä laskemaan ne.Muuten ei siis näin olisi,mutta joskus ajatukset kerkeää yllättää mut,ja jos en halau mitään pahaa tapahtuvan niin pakko tosiaan laskea ne hyllyt.En uskalla jättää laskematta.
Click to expand...

Voih, minulla on näitä PALJON! Täytyy tietyllä jalalla astua asunnosta ulos tai asuntoon sisään, tietyllä sormella aloittaa näppikselle kirjoittaminen, tietyllä tavalla viruttaa astiat ja laittaa ne kaappiin, tietyllä tavalla maustaa ruoka, ym. Ja jos ehtii mieleen tulla että sänkyyn saan mennä vasta neljännellä kerralla tai sattuu jotain pahaa, joudun tekemään niin. Menen siis sänkyyn, nousen ylös, menen takaisin, nousen ylös, takaisin, ylös ja neljännellä kerralla voin sinne jäädä.
Tämä kuulostaa hullulta mutta totisinta totta minulle. Jos vaan päätän että nyt en niin tee, koen itseni ihan äärettömän ahdistuneeksi ja olen ihan varma että pelkoni kuolemasta toteutuu. Tiedän ettei niin käy ajatusteni tai tekojeni takia mutta silti joudun tekemään.
Click to expand...

Voi ei,just näitä.
Karkkeja on pakko syödä oikea määrä,pureskella vuorotellen tai rytmisesti oikein molemmillä puolilla.Saada lasillisesta vettä sama nielaisumäärä kun edellisestä lasillisesta...
 
Mulla diagnosoitiin sama viime kesänä ja erittäin pahana. Mutta valitettavasti pääsin siitä eroon vain lääkkeillä. Eikä se ole kokonaan pois harteilta, vieläkin välillä tulee todella pahoja olotiloja, varsinkin iltaisin. Mutta voin sentään elää taas normaalia elämää, siitä olen iloinen!
 
mulla ei ahdistuneisuushäiriöö mutta oli niin paha masennus että vain lääkkeitten turvin oon pysyny kasassa ja elämässä kiinni.kyllä se joskus jos oireet niin pahat nii valitettavaa on että lääkkeisiin oon turvauduttava että saa ihmismäisen elämän.

USKIS: suotta sillä uskolla hehkuttelet.ei jeesus yksin paranna sairaita.kyllä siihe vaikuttaa monet asiat.t.entinen uskis.joskus se jeesustelu voi jopa tehdä ahdistusta.
 

Uusimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa