Onko täällä muita, jotka eivät välitä sosiaalisesta elämästä kovinkaan paljoa?

[seuraelämää, ei kiitos]

Minä olen kyllä sellainen erakkoluonne, että ihan itseänikin naurattaa. Viihdyn kyllä ystävieni kanssa aina toisinaan, mutta mielelläni näen heitä vain noin 2 viikon välein.
Viihdyn itseni kanssa erittäin hyvin. En ole tästä ongelmaa repinytkään.

Onko muita minunlaisiani vai olenko ainut?

 

["vieras"]

Et ole ainoa, minä olen samanlainen. Nuorempana yritin olla sosiaalinen ja pakotin itseni kaikenmoisiin äitilapsikerhoihin ja liirumlaarum sukujuhliin, kun ajattelin että niin vaan pitää tehdä. Nyt vanhempana olen tyytyväinen siihenkin, että olen tajunnut ettei pidä eikä tarvitse.
Saa olla ihan sellainen minkälaisena viihtyy.

 

["Vieras"]

Kyllä. Katson aina kateudesta vihreänä "Vuorien sankarit" ohjelmaa...saispa vaan noin lähteä pois, erämahan, mahdollisimmankauas sivistyksestä. Rahatilanne estää.

 

["vieras"]

Olen...miehen ja lasten seura riittää. Nautin myös ihan yksinolosta, tosin miehen kanssa kaksin hiljaa tuijottaen televisiota on sitä parasta. Toisen ihmisen läheisyyttä kaipaan kuitenkin. Pakotan kyllä itseni näkemään tuttuja, että lapsilla olisi seuraa. Usein olen iloinen, jos joku ei vastaa ja saa kuvan, että olen yrittänyt soitella. Yleensä kun muut haluavat nähdä useammin eivätkä oikein tunnu ymmärtävän, että itse en jaksa sellaista.

Kun olen vanha, lähden miehen kanssa (tai yksin jos miestä ei olisi) jonnekin erakoitumaan...matkailemaan ja nauttimaan siitä, ettei tarvi katsoa ketään tuttuja.

 

[elli erakko]

Täälläkin yksi kohtalotoveri ei kiinnosta yhtään olla sosiaalinen,hyvä jos kerran kuukaudessa jonkun ystävän tapaa.
Minäkin olen nyt lähes nelikymppisenä vasta antanut itselleni luvan olla erakko tätä ennen olen väkisellä yrittänyt olla sosiaalinen koska yleisen normin mukaan niin (muka) kuuluu tehdä.

 

[Ultramariini]

Sellainen osa-aikaerakko ilmoittautuu. Tarvitsen omaa aikaani, sitä, että saan olla vaan oman itseni seurassa ja liiallinen sosiaalinen kanssakäyminen tuntuu kuormittavalta.


Tosin, tämä erakkous on korostunut perheen myötä, joskus vuosia sitten, koin yksinolon välillä yksinäiseksi. Nykyisin se on lähinnä ylellisyyttä.

 

[ap.]

Minulla ei ole lapsia...ainakaan vielä. Ei minulla ole kyllä miestäkään ja tällä menolla sitä ei kyllä saa hankittu sitten mistään ellei jostian nettihuutokaupasta.

Eksäni oli minun vastakohtani. Hän tuli ja meni ja sopi tapaamisia ja iltamia ja yritti minuakin parhaansa mukaan repiä mukaan. Hireintä oli aina se, kun joissain iltamissa jotkut alkoivat sitten puhella, että "jooo, me tullaan niin mielellään teille". Itselläni varmaan lävähti naamakin pariin otteeseen valkoiseksi ja sitten teki mieli aina teipata miehen suu kiinni, koska tiesin, että hän oli innosta soikeana jo sopimassa tapaamista

Olen nyt jälkeenpäin miettinyt, että mitenhän minä tuollaisen miehen kanssa edes mitään suhdetta koskaan aloin edes miettiä....en tuota rumbaa olisi jaksanut yhtään enempää kuin kaksi vuotta.

 

[päätön]

:wave:

 

[TriplaIsä]

Paikalla!

 

[Elisa Day]

Minä olen. Minulla ei ole ystäviä, enkä kaipaa seuraa. Perhe-elämässä on ihan riittävästi. Muutaman kerran vuodessa nään joitakin sukulaisia.

 

[Iineska]

Mäkin olen erakkoluonne. Mies on ihan päinvastainen, hällä on paljon ystäviä joiden kanssa viettää aikaa. Mun sosiaalinen verkosto on hyvin laimea. Mulla ei ole edes varsinaista sydänystävää. Viihdyn yksin, aina keksin jotain tekemistä.

 

["Sirkkeli"]

Minä. Mua ahistaa, jos joudun monena päivänä peräkkäin olemaan ihmisten ilmoilla. Ja yleisötapahtumiin tai juhliin mua ei saa kirveelläkään. Varsinkin jos niissä on sukulaisia. Mä tarvitsen paljon yksinoloa. Ahistaa jo tuo koirakin, kun se seuraa perseessä kiinni kaikki huoneenvaihdot ja on koko ajan kylessä kiinni kun pysähdyt istumaan.

 

["vieras"]

Joo!

 

["vieras"]

Mä nään kyllä mielelläni ystäviä usein ja lähden mielelläni mukaan erilaisille kursseille ja seminaareille, joissa tutustuu ihmisiin ja saa olla sosiaalinen. Mutta mä en jaksa olla pitkään sosiaalinen, on kiva nähdä ystäviä, mutta sitten haluan loppuillan olla yksin. Noilla seminaarimatkoilla en koskaan lähde mukaan illanviettoihin ja baarireissuihin. Mökkireissu ystävien kanssa olisi mulle kauhistus, pitäisi olla monta päivää koko ajan ihmisten seurassa.

 

[en tiedä]

Itse tykkään yksinolosta paljon. Tykkään olla oman perheen kanssa. Mutta tykkään myös (suku)juhlista, joissa on paljon ihmisiä ja saa valita kenen kanssa seurustelee. tykkään sukulaisistani, sekä isän että äidin puolen, isän puolen melkein enemmän, vaikka isäni onkin itsekäs, erolapsi olen, enkä ole paljon isäni kanssa ollut. En näe ketään paljon koskaan, koska asumme kaukana. Silti pidän suvustani.

Tykkään myös olla ystävän kanssa esim lenkillä tai kävelyllä tai pelata jotain tai tehdä jotain järkevää.
Se, mitä en kestä kovin hyvin, on sellainen turhanaikainen seurustelu, että kutsutaan ystäväperheitä. Tai juorutaan pelkästään kaverin kanssa. Olen kai puoliksi mies, koska minun mielestä pitää olla jotain järkevää tekemistä tapaamisen lisäksi, ei niin että jauhetaan vaan paskaa ja juoruillaan muista, istutaan.

Jollain tapaa pidän itseäni siis sosiaalisena, jollain tapaa taas en.

 

[Vieraspa hyvinkin]

Minä olen myös erakko. Työni puolesta olen päivittäin tekemisissä ihmisten kanssa; intensiivisestikkin jopa. Joten vapaa-ajalla haluan olla vain perheeni kanssa.

 

[Asiankannattaja]

Jos meikäläisen korpeenmuutto vaan mitenkään mahdollistuu, niin muutan peräkorpeen oitis ja silmää räpäyttämättä.

 

["mie"]

[QUOTE="Sirkkeli";29122706] Ahistaa jo tuo koirakin, kun se seuraa perseessä kiinni kaikki huoneenvaihdot ja on koko ajan kylessä kiinni kun pysähdyt istumaan.[/QUOTE]

Minäkin olen tuollainen erakko, ystäviä jaksan tavata ehkä 1-2 kertaa/kk. Koiraa en ota ikinä juuri tuon takia, että minua ahdistaa jos joku on minusta liian riippuvainen tai seuraa jatkuvasti. Lasten vauva-aika oli aivan hirveää, kun vauvat ovat niin riippuvaisia äidistä. Edelleenkin välillä ahdistun, kun lapset ovat liikaa iholla kiinni - kaipaan yksinäisyyttä ja sitä että saan vain olla yksin omien ajatusteni kanssa. Jos nyt jälkikäteen ajattelen, niin ihmettelen miksi niitä lapsiakin tällaiselle erakolle on siunaantunut kolmin kappalein. Rakastan heitä, mutta myös ahdistun, jos vietän liikaa aikaa lasteni seurassa. Ja se jatkuva "äitiii, äitiiiiii..."

 

["Sirkkeli"]

[QUOTE="mie";29123022]Minäkin olen tuollainen erakko, ystäviä jaksan tavata ehkä 1-2 kertaa/kk. Koiraa en ota ikinä juuri tuon takia, että minua ahdistaa jos joku on minusta liian riippuvainen tai seuraa jatkuvasti. Lasten vauva-aika oli aivan hirveää, kun vauvat ovat niin riippuvaisia äidistä. Edelleenkin välillä ahdistun, kun lapset ovat liikaa iholla kiinni - kaipaan yksinäisyyttä ja sitä että saan vain olla yksin omien ajatusteni kanssa. Jos nyt jälkikäteen ajattelen, niin ihmettelen miksi niitä lapsiakin tällaiselle erakolle on siunaantunut kolmin kappalein. Rakastan heitä, mutta myös ahdistun, jos vietän liikaa aikaa lasteni seurassa. Ja se jatkuva "äitiii, äitiiiiii..."[/QUOTE]

Joo, tuo oli ahistavaa kans, kun lapsi oli riippuvainen ja roikkui kiinni. Mä olen vielä ollut koko ajan yh, ja yksi lapsi kun on, niin sillä ei ole seuraa ollut muista. Ja sitten enemmän kiinni äipässä. Ja lapsen isä oli sitä mieltä, että on epänormaalia jos äiti haluaa lapsestaan vapaata :O Jätkä otti milloin huvitti penskaa, kun se oli pieni. Isompana pakotin sen sitten enempi ottamaan. Onneksi lapsi on jo teini.

 

["vieras"]

Eristäydyn ladatakseni akkuja. Voin onneksi päättää työaikani ja kun alan väsymään sosiaaliseen vehtaamiseen vietän monta päivää oloissani jaksamatta kenenkään seuraa.

Olen koettanut asua korvessa, mutta ihan niin eristäytynyt en kuitenkaan halua olla.

 

[Introvertti]

Testaa oletko introvertti

Eksyin pari viikkoa sitten vahingossa lukemaan artikkelia introverttiydestä, ja tunnistin itseni täydellisesti kuvauksesta. Tieto helpotti ainakin itseäni todella paljon, sillä olen aina luullut olevani vain outo ja yhteiskuntaan sopimaton, vaikka olen todellakin parhaani yrittänyt ja kovasti jopa yrittänyt työstää sosiaalisia taitojani. Mutta kun en vain yksinkertaisesti nauti muiden seurasta, todella läheisiä ihmisiä lukuunottamatta. Yksin omien ajatusten kanssa on ihanaa.

Ainiin, testistä sain täydet pisteet. Tiedä sitten, onko se hyvä vai huono asia

 

[daisyke]

Testaa oletko introvertti

Eksyin pari viikkoa sitten vahingossa lukemaan artikkelia introverttiydestä, ja tunnistin itseni täydellisesti kuvauksesta. Tieto helpotti ainakin itseäni todella paljon, sillä olen aina luullut olevani vain outo ja yhteiskuntaan sopimaton, vaikka olen todellakin parhaani yrittänyt ja kovasti jopa yrittänyt työstää sosiaalisia taitojani. Mutta kun en vain yksinkertaisesti nauti muiden seurasta, todella läheisiä ihmisiä lukuunottamatta. Yksin omien ajatusten kanssa on ihanaa.

Ainiin, testistä sain täydet pisteet. Tiedä sitten, onko se hyvä vai huono asia

Kiitti! itse sain kahta vaille täydet.

Tunnen päivittäin---viikoittain huonoa omaatuntoa siitä kun en jaksaisi eikä oikeeastaan edes kiinnosta nähdä ystäviä ja kavereita, tai puhua puhelimessa niiden kansa (tekstailu menee). Jostain kumman syystä mulla vielä on semmoisia, milloinhan kyllästyvät minuun. Jotenkin olen aina niiiin väsynyt tapaamisien jälkeen vaikka olisikin ollut mukavaa. Ja usein tekisi vaan mieli kieltäytyä jos joku ehdottaa tapaamista. Jo kaksi päivää liian tiivistä kanssakäymistä laittaa sapen kiehumaan. Muutun oman rauhan puutteessa hirveän äkäiseksi akaksi. Luulenpa, että musta ei ole koskaan äidiksi. Enkä kyllä lapsia haluakaan tällä hetkellä.

Välillä sitten heittäydyn sosiaaliseksikin ja menen johonkin tapahtumaan tms, mutta en jaksa olla montaa tuntia sillä tuulella. Joku muukin kirjoitti tästä. Uudet tuttavuudet tapaan sitten yleensä näiden puuskien aikana, joten he saavat ihan väärän kuvan musta. Annan ihmisten jo etukäteen ymmärtää että olen muka hirveän kiireinen ihminen, että nämä eivät suuttuisi kauheasti jos en pidäkään hirveästi yhetyttä. Vaikka oikeasti haluan vaan olla rauhassa. Facebook on mulle pelastus, kun itse ei tarvitse olla läsnä.

 

["Lilli"]

Oma sosiaalinen elämäni rajoittuu lähinnä pakollisiin juttuihin, eli töihin ja naapureiden kanssa kommunikointiin. Kavereitakaan ei juuri enää ole, tai ehkä teoriassa. Työssäni joudun vetämään noin 10 hengen palavereja koko päivän, lisäksi sähköpostit ja kaikki muu härdelli. En jaksa edes ajatella vapaa-aikana muuta kuin perheen kanssa oleilua, välillä sekin tuntuu liiallaiselta. Joskus olisi ihana olla ihan yksin, mutta se ei ole realistinen haave lähivuosina.

 

["vieras"]

Ihanaa, samoinajattevia ihmisiä!