Onko täällä narsistien uhreja

[a.p]

[QUOTE="jojo";22478485]Noitahan löytyy... Empatian ja vastavuoroisuuden puutteet ovat todella vahvoina esillä. Vaikka mummo kuulisi mistä tahansa läheistä kohdanneesta kauheasta tragediasta hyvänsä, hän sanoo äkkiä "voi kauheaa" ja vaihtaa aihetta takaisin omiin asioihinsa. Keskustella ei oikeastaan järkevästi voi, sillä mummoa ketut kiinnostaa, mistä toinen puhuu, vaan omalla puheenvuorollaan hän jatkaa ihan omasta aiheestaan, joka yllätys yllätys liittyy häneen itseensä.

Mummo ei osaa olla yhtään iloinen toisten puolesta, ilmeisesti on olevinaan jotenkin häneltä pois, jos muilla menee hyvin. Ei tarvitse olla kuin uusi t-paita, niin kateus paistaa jo läpi. Eikä mummo itsekään ole kokenut puutetta elämässään, siitä ei ole kiinni, etteikö hänelläkin olisi mahdollisuutta uuteen paitaan.

Mummo käyttäytyy aivan kuin olisi suurikin kunnia saada tehdä hänelle (ilmaisia) palveluksia. Ellei niitä ala kuulua, hän joko alkaa syyllistää tai muulla tavalla manipuloi toiset toteuttamaan toiveitaan. Ja vaikka miten yrittäisit olla mieliksi 24/7, se ei riitä.

Mitä tulee empatian yms. puutteeseen, mainitsen vielä, että hänelle ei ole olemassakaan "meitä" vaikka hän vieraassa seurassa esittääkin sujuvasti sydämellistä ihmistä. Edes omat lapset ja mies eivät kuulu "meihin" eli jos vaikka mummolasta oli väki jossakin menossa ja otit rantasaunasta pelastusliivit mennäksesi veneilemään, tuli perästä kommenttia, miten hän ei tykännyt, että "vieraat" pyörivät nurkissa. Ne liivit olivat sentään heti siinä ovipielen naulassa ja papalta lupa ottaa ne kun oli tarvis. (ovikaan ei ollut lukossa) Miehensä kanssa mummo jakoi elämäänsä niin vähän, että suorastaan kummeksuttaa, että heillä ylipäätään oli lapsia...

Mummo elää huomiosta, silloin ollaan kivaa ihmistä, kun saa olla kahvihetken tähtenä, mutta mutristelu ja tuhina lakaa heti, jos keskustelu eksyy johonkin muualle. Rasittavaa, sanoisin.[/QUOTE]

kuulostaa ikävältä Pistää tuossa sellainen silmään, että narsistit kun ovat yleensä tiedon kerääjiä, he eivät kerro itsestään muuta kuin pintapuolisesti pakon edessä, enemmänkin tiedustelevat muiden kuulumisia muka hyväntahtoisesti hymyssä suin näennäisesti osaa ottaen jne. ja puukottavat tiedoilla selkään kun saavat tilaisuuden... poikkeuksia toki on, mutta tämä on yleensä se toimintamalli, halusin vain sen tuoda esille ettei muut erehdy ajattelemaan että narsistit eivät osaisi kuunnella, osaavat ne erittäin hyvin! Ja osaavat olla muka huolissaan jne...

 

[a.p]

Ja kerron vielä yhden esimerkin siskoni käytöksestä. Hänen hyvä ystävänsä, jolla oli sama koulutus kuin siskollani, sai todella hyvän työpaikan (paljon paremman kuin siskollani), siskoni totesi kun kuuli asiasta että "hyvä että sinäkin pääsit edes jonnekin töihin..." Tässä tuon esille sitä, miten narsistin latistaminen on verhottua, jos joku loukkaantuu, hän voi aina sanoa että en minä sitä niin tarkoittanut... No eihän siinä mitään jos joskus vahingossa tuollainen lipsahtaa, mutta kun hänen kaikki kommenttinsa ovat juuri nuin aseteltuja ilmaisuja :/

 

[jkdsj]

Häpeäkseni voin itse myöntää olevani narsisti. Ajattelen itseäni aina ensimmäisenä ja ajan omaa etuani kaiken edelle. Ärsyynnyn muista ihmisista ja heidän jaaritteluistaan, jos minusta puhuttaisiin niin asia ok. Olen kamala akka muita ihmisiä kohtaan jamyönnän tämän suoraan. En tiedä onko tuo narsismia mutta myönnän sen suoraan. Puhun paskaa muiden selän takana ja ihan päin naamaakin. En ajattele useinkaan että mitä mieltä muut ovat minusta, ei kiinnosta. Vaihdan seuraa jos ei kiinnosta. Itse ihmettelen että kuinka minulla riittää ystäviä kuitenkin, välillä tuntuu että olen suosittu kovuuteni takia. Jotenkin magneettimainen jonka hyväksynnän ihmiset haluavat. Minulla ei ole narsisti diagnoosia, mutta tiedän olevani sellainen. Kaikki tehdään minun tavalla tai sitten ei tehdä ollenkaan jne.

 

["jojo"]

kuulostaa ikävältä Pistää tuossa sellainen silmään, että narsistit kun ovat yleensä tiedon kerääjiä, he eivät kerro itsestään muuta kuin pintapuolisesti pakon edessä, enemmänkin tiedustelevat muiden kuulumisia muka hyväntahtoisesti hymyssä suin näennäisesti osaa ottaen jne. ja puukottavat tiedoilla selkään kun saavat tilaisuuden... poikkeuksia toki on, mutta tämä on yleensä se toimintamalli, halusin vain sen tuoda esille ettei muut erehdy ajattelemaan että narsistit eivät osaisi kuunnella, osaavat ne erittäin hyvin! Ja osaavat olla muka huolissaan jne...

Tämä on varmaankin tilanne ainakin silloin, kun narsisti kohtaa jonkun vieraamman ihmisen. Kyllä tuo minun mummonikin on vallan vastavuoroinen keskustelija vaikka juhlissa, missä on muitakin kuin me lähimmät, mutta enpä olekaan ennen pannut asiaa sen kummemmin merkille. Kaikki pitävät mummoa tosi kivana ja ihanana tyyppinä, mutta he eivät näekään samaa puolta kuin me.

Olen tullut siihen tulokseen, ettei mummon tarvitse mielistellä meitä läheisiä, hän voi jättää sen osuuden väliin ja oikaista suoraan syyllistys- ja painostusosioon vedoten siihen, miten paljon työtä hän on meidän kaikkien eteen tehnyt. Tahtoo siis sanoa, että siinä, missä oma äitini ei koskaan ole vaatinut jatkuvaa kiitollisuutta siitä, että minulla oli puhtaat vaatteet yllä viisivuotiaana, mummo muistuttaa kyllä häntä kaikesta, mitä teki äitini ollessa lapsi. Kumma vaan, ettei mikään ole tullut vielä korvatuksi, kuinka paljon työtä äitinikin on aikuisiällään tehnyt, "korvatakseen" kymmenvuotiaana lahjaksi saamansa kiiltonahkakengät...

 

[a.p]

[QUOTE="jojo";22478525]Tämä on varmaankin tilanne ainakin silloin, kun narsisti kohtaa jonkun vieraamman ihmisen. Kyllä tuo minun mummonikin on vallan vastavuoroinen keskustelija vaikka juhlissa, missä on muitakin kuin me lähimmät, mutta enpä olekaan ennen pannut asiaa sen kummemmin merkille. Kaikki pitävät mummoa tosi kivana ja ihanana tyyppinä, mutta he eivät näekään samaa puolta kuin me.

Olen tullut siihen tulokseen, ettei mummon tarvitse mielistellä meitä läheisiä, hän voi jättää sen osuuden väliin ja oikaista suoraan syyllistys- ja painostusosioon vedoten siihen, miten paljon työtä hän on meidän kaikkien eteen tehnyt. Tahtoo siis sanoa, että siinä, missä oma äitini ei koskaan ole vaatinut jatkuvaa kiitollisuutta siitä, että minulla oli puhtaat vaatteet yllä viisivuotiaana, mummo muistuttaa kyllä häntä kaikesta, mitä teki äitini ollessa lapsi. Kumma vaan, ettei mikään ole tullut vielä korvatuksi, kuinka paljon työtä äitinikin on aikuisiällään tehnyt, "korvatakseen" kymmenvuotiaana lahjaksi saamansa kiiltonahkakengät...[/QUOTE]

joo, kuulostaa kyllä tuo syyllistäminen jne. melko narsistiselta Se on jännä miten saadaan ihminen syyllistettyä. Minäkin olen siihen ansaan mennyt ja tehnyt satoja, ellen tuhansia tunteja ilmaista työtä, koska minut saatiin uskomaan että minun kuuluu tehdä ne. Olen rakentanut taloa, korjannut kattoa, pilkkonut puita, kaivanut pa**a kuoppaa jne. jne. Itse taas en ole saanut apua edes neurologisesti sairaan lapsen hoitoon, ja siskoni oli kieltänyt myös muita auttamasta minua :/ (kuulin sukulaisilta...)

 

[a.p]

Häpeäkseni voin itse myöntää olevani narsisti. Ajattelen itseäni aina ensimmäisenä ja ajan omaa etuani kaiken edelle. Ärsyynnyn muista ihmisista ja heidän jaaritteluistaan, jos minusta puhuttaisiin niin asia ok. Olen kamala akka muita ihmisiä kohtaan jamyönnän tämän suoraan. En tiedä onko tuo narsismia mutta myönnän sen suoraan. Puhun paskaa muiden selän takana ja ihan päin naamaakin. En ajattele useinkaan että mitä mieltä muut ovat minusta, ei kiinnosta. Vaihdan seuraa jos ei kiinnosta. Itse ihmettelen että kuinka minulla riittää ystäviä kuitenkin, välillä tuntuu että olen suosittu kovuuteni takia. Jotenkin magneettimainen jonka hyväksynnän ihmiset haluavat. Minulla ei ole narsisti diagnoosia, mutta tiedän olevani sellainen. Kaikki tehdään minun tavalla tai sitten ei tehdä ollenkaan jne.

Et kuulosta narsistilta. Itsekäs on eri asia kuin narsismi. Päällimmäisenä pistää silmään se, että narsistille on hyvin tärkeää se mitä muut ajattelevat, ja sinulle ei ole.

 

[ninaTT]

Seurustelin jonkun aikaa narsistin kanssa. Uhriksi en itseäni miellä, tässä on kyllä omaakin syytä takana kun en ollut hoitanut läheisriippuvaisuuttani millään.

Mies haastoi helposti riitaa, aiheesta kun aiheesta. Oli todella mustasukkainen. Riitojen tullessa nimitteli, uhkaili erolla, rikkoi tavaroita, provosoi mielettömästi, haukkui perheeni ja ystäväni. Hän teki elämän hankalaksi mahdollisimman monella tavalla. Ei suostunut sanomaan suoraan mitä halusi, vaan antoi minun "päättää" - kunhan päätin oikein. Jälkeenpäin hän sitten käytti sitä minua vastaan, miten minä pystyin olla tyytymätön johonkin kun itse olin niin päättänyt. Jos koskaan kritisoin häntä tai riidan huumassa päätin kerrankin antaa takaisin samalla mitalla hän loukkaantui verisesti. Hän oli noissa tilanteissa niin kylmä, niin HULLU, etten meinannut uskoa tilannetta todeksi. Riitojen aikana hän ei antanut minun nukkua, yritti estää minua lähtemästä asunnosta ja kävi lopulta väkivaltaiseksikin.

Koitti päivä kun tajusin, ettei hän koskaan jätä minua. Se oli niin vapauttavaa. Tiesin, että minä hallitsin häntä; hän ei ikinä, ikinä jättäisi minua. Siitä alkoi lähtölaskenta, odotin sopivaa tilaisuutta erota kunnolla. Kaikkien hirveitten riitojen helvetissä mies ilmeisesti luuli kaiken olevan hyvin kun hän osteli kukkia ja muita lahjoja minulle, yritti vissiin kerran kosiakin kännissä. Minä leikin hänen leikkiään ja ihmettelin, miten hullu joku voi olla.

Tilaisuus tuli, kun mies keksi aloittaa riidan siitä, että minä en käynyt suihkussa vaikka aiemmin päivällä olin ajatellut ääneen, että voisin käydä. Oikeasti riita alkoi siksi, että hän oli hieman humalassa ja hän halusi riidellä. Hän huusi kokoajan "sinä valehtelet! valehtelet! kerro minulle nyt." Huvittuneena kyselin, että mitä minun pitäisi kertoa. Että kerron heti sillä sekunilla, kun hän kertoo mistä minä valehtelen ja mitä minun pitäisi kertoa. Rentona otin vastaan hänen raivoamisensa. Hän pakkasi kamppeeni ja uhkasi heittää minut ulos asunnosta. Minä siihen, että ok, sopii mulle, anna tähän käteen niin minä kävelen oikein mielelläni ovesta ulos.

Ääni kellossa muuttui heti. Hän piilotti tavarani eikä antanut minun lähteä, seisoi oven edessä. Yritin tapella tieni ulos, mutta hän oli minua, tietenkin, vahvempi. Loppuen lopuksi soitin poliisille, kolmatta ja viimeistä kertaa suhteemme aikana, ja poliisitädille jutellessa sain raivattua tieni ulos asunnosta. Soitin taksin ja raahasin ikea-kassillista tavaroitani mukanani. Mies yritti vielä kaiken kukkuraksi kampittaa minua. Olin raskaana, rv 21. Silloin taisin tietää, että paluuta ei enää ole.

No, mies on nyt tuomittu pahoinpitelystä ja jatkaa samaa rataa uuden heilansa kanssa. En siis ilmeisesti ole hullu, enkä kuvitellut kaikkea.

 

[åöäöå]

Seurustelin jonkun aikaa ----------------
En siis ilmeisesti ole hullu, enkä kuvitellut kaikkea.

Kaikki tuo on kuvottavaa käytöstä, eikä siinä ole mitään aikuismaista tai älykästä. Hyvä että kuvaat tämän kaiken yksityiskohtaisesti, niin joku uhrina oleva saattaa tajuta jotain, ja päästä alkuun avun hakemisessa.

Ei manipuloinnille, kaikenlaiselle sellaiselle.

 

[a.p]

Seurustelin jonkun aikaa narsistin kanssa. Uhriksi en itseäni miellä, tässä on kyllä omaakin syytä takana kun en ollut hoitanut läheisriippuvaisuuttani millään.

Mies haastoi helposti riitaa, aiheesta kun aiheesta. Oli todella mustasukkainen. Riitojen tullessa nimitteli, uhkaili erolla, rikkoi tavaroita, provosoi mielettömästi, haukkui perheeni ja ystäväni. Hän teki elämän hankalaksi mahdollisimman monella tavalla. Ei suostunut sanomaan suoraan mitä halusi, vaan antoi minun "päättää" - kunhan päätin oikein. Jälkeenpäin hän sitten käytti sitä minua vastaan, miten minä pystyin olla tyytymätön johonkin kun itse olin niin päättänyt. Jos koskaan kritisoin häntä tai riidan huumassa päätin kerrankin antaa takaisin samalla mitalla hän loukkaantui verisesti. Hän oli noissa tilanteissa niin kylmä, niin HULLU, etten meinannut uskoa tilannetta todeksi. Riitojen aikana hän ei antanut minun nukkua, yritti estää minua lähtemästä asunnosta ja kävi lopulta väkivaltaiseksikin.

Koitti päivä kun tajusin, ettei hän koskaan jätä minua. Se oli niin vapauttavaa. Tiesin, että minä hallitsin häntä; hän ei ikinä, ikinä jättäisi minua. Siitä alkoi lähtölaskenta, odotin sopivaa tilaisuutta erota kunnolla. Kaikkien hirveitten riitojen helvetissä mies ilmeisesti luuli kaiken olevan hyvin kun hän osteli kukkia ja muita lahjoja minulle, yritti vissiin kerran kosiakin kännissä. Minä leikin hänen leikkiään ja ihmettelin, miten hullu joku voi olla.

Tilaisuus tuli, kun mies keksi aloittaa riidan siitä, että minä en käynyt suihkussa vaikka aiemmin päivällä olin ajatellut ääneen, että voisin käydä. Oikeasti riita alkoi siksi, että hän oli hieman humalassa ja hän halusi riidellä. Hän huusi kokoajan "sinä valehtelet! valehtelet! kerro minulle nyt." Huvittuneena kyselin, että mitä minun pitäisi kertoa. Että kerron heti sillä sekunilla, kun hän kertoo mistä minä valehtelen ja mitä minun pitäisi kertoa. Rentona otin vastaan hänen raivoamisensa. Hän pakkasi kamppeeni ja uhkasi heittää minut ulos asunnosta. Minä siihen, että ok, sopii mulle, anna tähän käteen niin minä kävelen oikein mielelläni ovesta ulos.

Ääni kellossa muuttui heti. Hän piilotti tavarani eikä antanut minun lähteä, seisoi oven edessä. Yritin tapella tieni ulos, mutta hän oli minua, tietenkin, vahvempi. Loppuen lopuksi soitin poliisille, kolmatta ja viimeistä kertaa suhteemme aikana, ja poliisitädille jutellessa sain raivattua tieni ulos asunnosta. Soitin taksin ja raahasin ikea-kassillista tavaroitani mukanani. Mies yritti vielä kaiken kukkuraksi kampittaa minua. Olin raskaana, rv 21. Silloin taisin tietää, että paluuta ei enää ole.

No, mies on nyt tuomittu pahoinpitelystä ja jatkaa samaa rataa uuden heilansa kanssa. En siis ilmeisesti ole hullu, enkä kuvitellut kaikkea.

Kuulostaa todella ikävältä hyvä kun olit tarpeeksi vahva lähtemään. Oliko teillä sitten mies sellainen että piti kulisseja pystyssä, eli että ihmiset jotka olivat tekemisissä vain pintapuolisesti ihmettelivät miksilähdit suhteesta?