J
"Joanna"
Vieras
alan tosissani väsymään tuohon mun miehen käytökseen... meillä on 2 lasta, toinen aika kovassa menoiässä oleva taapero ja eskari-ikäinen.
Iskä on aina ollut tärkeä tälle isommalle kun "pojat ovat poikia". nyt ollaan sitten rakentamassa taloa ja mies onkin sitten aina siellä, raksalla siis. päivät töissä ja illat raksalla. ymmärrän kyllä että siellä on oltava jotta talo valmistuu mutta ärsyttää suunnattomasti tämä ajan vähyys jota lapsille antaa. oman jaksamiseni siirrän syrjään enkä valita siitä, vaan siitä että isä ei ole juuri koskaan lapsiensa kanssa.
Nyt piti käydä isommalle ostamassa uudet monot suksiin. no sen verran töiden jälkeen kävi että hakivat pojan kanssa ne monot. puin vielä lähtiessä pojalle päälle vaatetta että voivat sitten hetken eli max sen 15min minkä poika jaksaa umpihangella kokeilla niitä suksia. no ei kun tuliuvat niin suoraan sisälle poika. miksi? koska on kiireKIIREKIIRE niin saatanan kiire ettei jouda edes sen vertaa että olisi pihalla niitä suksia kokeillut sen hetken. antanut aikaa lapselle sen hetken. meinasin ite lähteä käyttään mutta en jaksa alkaa jo valmiiksi kiukkuista taaperoa pukemaan (joka on yhtä taistelua kuin myös riisuminen) sen hetken ajaksi että käydään kokeilemassa. eikä tämä meidän taapero varmasti jaksaisi istua pulkassa/vaunussa paikallaan että pidän poikaa pystyssä.
Talolla ei ole kiire, minusta. aivan sama meneekö kuukausi kaksi pidempään rakennuksella.olen sanonut miehelle ettei meidän elämä voi olla yhtä työtä ja raksaa tai siis hänen elämä. koska on meillä lapsiakin. eri asia jos oltais kahdestaan mutta pakkohan meidän on tänä 1 ja puolena vuoten elääkin normaalia elämääkin eikä vain sitäainaista KIIREKIIREKIIRETTÄ. Sanoin miehelle yksi ilta että miettii oikeasti tuota tilannetta lasten kannalta, varsinkin tämän isomman joka kaipaa isäänsä. no näköjään mietti tosiaan joo... sanoin myös miehelle että jos siihen taloon koskaan perhe muuttaa niin se perhe ei ainakaan ole onnellinen perhe. yhtä tappelua tämä elämä on muutenki miehen kanssa nyt.
tuntuu että meillä on 2 eri elämää. minä ja lapset ei vissiin kuuluta siihen muutakuin että "muutetaan sitten sinne" ja joo, meillehän se kotia tekee mutta alan olla vain niin vittuuntunut tuohon ettei lapsie huomioi ei yhtään. kiitos.
Iskä on aina ollut tärkeä tälle isommalle kun "pojat ovat poikia". nyt ollaan sitten rakentamassa taloa ja mies onkin sitten aina siellä, raksalla siis. päivät töissä ja illat raksalla. ymmärrän kyllä että siellä on oltava jotta talo valmistuu mutta ärsyttää suunnattomasti tämä ajan vähyys jota lapsille antaa. oman jaksamiseni siirrän syrjään enkä valita siitä, vaan siitä että isä ei ole juuri koskaan lapsiensa kanssa.
Nyt piti käydä isommalle ostamassa uudet monot suksiin. no sen verran töiden jälkeen kävi että hakivat pojan kanssa ne monot. puin vielä lähtiessä pojalle päälle vaatetta että voivat sitten hetken eli max sen 15min minkä poika jaksaa umpihangella kokeilla niitä suksia. no ei kun tuliuvat niin suoraan sisälle poika. miksi? koska on kiireKIIREKIIRE niin saatanan kiire ettei jouda edes sen vertaa että olisi pihalla niitä suksia kokeillut sen hetken. antanut aikaa lapselle sen hetken. meinasin ite lähteä käyttään mutta en jaksa alkaa jo valmiiksi kiukkuista taaperoa pukemaan (joka on yhtä taistelua kuin myös riisuminen) sen hetken ajaksi että käydään kokeilemassa. eikä tämä meidän taapero varmasti jaksaisi istua pulkassa/vaunussa paikallaan että pidän poikaa pystyssä.
Talolla ei ole kiire, minusta. aivan sama meneekö kuukausi kaksi pidempään rakennuksella.olen sanonut miehelle ettei meidän elämä voi olla yhtä työtä ja raksaa tai siis hänen elämä. koska on meillä lapsiakin. eri asia jos oltais kahdestaan mutta pakkohan meidän on tänä 1 ja puolena vuoten elääkin normaalia elämääkin eikä vain sitäainaista KIIREKIIREKIIRETTÄ. Sanoin miehelle yksi ilta että miettii oikeasti tuota tilannetta lasten kannalta, varsinkin tämän isomman joka kaipaa isäänsä. no näköjään mietti tosiaan joo... sanoin myös miehelle että jos siihen taloon koskaan perhe muuttaa niin se perhe ei ainakaan ole onnellinen perhe. yhtä tappelua tämä elämä on muutenki miehen kanssa nyt.
tuntuu että meillä on 2 eri elämää. minä ja lapset ei vissiin kuuluta siihen muutakuin että "muutetaan sitten sinne" ja joo, meillehän se kotia tekee mutta alan olla vain niin vittuuntunut tuohon ettei lapsie huomioi ei yhtään. kiitos.