Onko tämä oikein?

[ahdistunut]

Haluaisin kuulla muiden mielipiteitä pitkäaikaisista parisuhteista.

Olen ollut avomieheni kanssa yhdessä viisi vuotta (molemmat olemme lpian 30 v). Tajuan kyllä että parisuhde ei voi jatkua samanlaisena alkuhuuman jälkeen, mutta silti tuntuu että meillä ei ole kaikki kohdallaan. Rakastan avokkiani, mutta en tunne seksuaalista vetoa häneen lainkaan. Olen jo huomannut tämän jo aikoja sitten, mutta olen kieltänyt tunteen olemassa olon. Seksin kanssa on usein kuukausien taukoja ja useimmiten ne harvat kerrat ovat minun osaltani vain suorituksia. Tästä asiasta on puhuttu kyllä aiemmin, kun minulla on ollut masennusta. Tämä on selittänyt seksuaalisuuden halukkuuden puutteen. Nyt voin paremmin ja olen huomannut että halukkuus on palannut, mutta se ei kohdistu mieheeni. Haluan haluta häntä, koska rakastan häntä, mutta pakottaa en voi itseäni.

En ole pettänyt enkä haluakaan. Mietin vain että onko tämä oikein meitä kumpaakaan kohtaan? Onko tämä nyt loppuelämä? Ei koskaan minkäänlaista intohimoa. Jaksaako kukaan elää sellaisessa suhteessa? Onko se tarpeeksi että rakastaa kumppaniaan?

 

[aaltoliikettä]

Yli 20 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen voin sanoa, että se intohimo tulee ja menee. Meilläkin on ollut aikoja, että seksi ei ole huvittanut, ja sitten tuuli kääntyykin yhtäkkiä.

Näiden vuosien aikana on ollut myös sellaista, että se rakkauskin on tuntunut kadonneen. Ja sitten se on tullut takaisin.

En tiedä, mistä nuo tulee-menee jutut johtuvat, mutta näin vain on.

Sen olemme kyllä huomanneet, että parisuhteen eteen kannattaa tehdä töitä. Omasta mielestäni pieni ylimääräinen huomavaisuus toista kohti aina silloin tällöin piristää kummasti. Meillä näitä ovat olleet pienet lomaset, leffareissut ja ylipäätään sellaiset, että toinen pyytää toista mukaansa jonnekin viettämään aikaa yhdessä.

Seksistä kannattaa myös opetella puhumaan kumppanin kanssa. Jos vuosia ”aherretaan” sitä yhtä ja samaa, vaikka tekisi jotain muuta mieli, niin kai se alkaa tympimään. Mutta kun reilusti kertoo, että haluaisin kokeilla jotain muuta tai jossakin muualla, niin se tuo uutta eloa seksielämään. Jos toinen ei tiedä, mitä toinen haluaa ja kuvittelee, että kai se tätä haluaa, niin seksistä tulee tylsää.

 

[Työskentelijä]

Nii-in, parisuhteen eteen pitää tehdä töitä. Ja olennaista on se että kumpikin tekee sen eteen töitä. Huom! Älä nyt ajattele ensimmäisenä että tekeekö kumppanisi työtä suhteen eteen vaan ala tekemään sitä itse.

Ja jos jokin tietty piirre toisessa tekee hänestä "ei niin kovin kiinnostavan", koeta hienovaraisesti saada häntä muuttamaan tapojaan. Se ei saa olla liian selvää eikä toista voikkaan pakottaa muuttumaan liikaa. Mutta olen itsessäni huomannut selviä muutoksia, jotka ovat jääneet ihan oikeasti voimaan, kun olen saanut sopivaa palautetta. Mikään vittuilu ei uppoa. Eikä riidoista jää mitään käteen.

 

[*sanomaton*]

Kuulehan, älä ainakaan suostu seksiin, ellet itse halua! Jos pakottaudut siihen joka kerta, halut kaikkoavat kyllä - ne loputkin. Mulla oli entisen miehen kanssa sama ongelma; yhdessä oltiin 9 vuotta ja viimeiset 2 vuotta seksin kanssa yhtä tervanjuontia - ei vain kiinnostanut - eikä se alun alkaenkaan ollut semmoista ilotulitteiden räiskyntää. Nykyisen miehen kanssa ollaan oltu 4 vuotta ja edelleen lemmiskelyä (ja kiihkeää sellaista) on päivittäin. Että syitä kiihkon laantumiseen - haluttomuuteen? Hankala sanoa.

 

[alkup.]

Kiitoksia vastauksista. Olen kyllä pähkinyt tätä vaikka kuinka. Me ollaan kyllä huomaavaisia ja tehdään yhdessä kaikkea. Ongelma ei ole siellä. Enkä osaa sanoa, että minkä vuoksi en koe kumppaniani haluttavana. En varmaan ole sen ihastusajan jälkeen halunnut häntä. Sen vain tiedän että tunnen niin. Kuten sanottu rakastan miestä, mutta tuntuu välillä että elämme kuin sisko ja veli. En ole varma, että onko parisuhde-elämän tarkoitus olla tällaista (jos siihen nyt mitään kaavaa onkaan). Tuntuu vain aika rankalta ajatukselta, että en rakastelisi enää koskaan intohimoisesti.

Asia on niin vaikea, koska olemme yhdessä perhe. Kuinka sitten sanoa toiselle että en halua häntä. Sehän olisi hirveä isku toisen ihmisen itsetunnolle. Kumppanini varmaankin ajattelee että haluttomuuteni on sitä samaa masennuksesta johtuvaa.

Jatkan asian miettimistä.

 

[pohtija]

Oletko käynyt masennuksesi takia lääkärissä? Jos et ole, kannattaisi käydä ja ottaa puheeksi se, että sinua todella vaivaa haluttomuus. Jos taas masennustasi hoidetaan, niin siinäkin tapauksessa voisit jutella, että voisiko esim. lääkitystä vaihtaa sellaiseksi, joka toisi haluja takaisin. Jos käyt terapiassa tai saat muunlaista keskusteluapua, niin kannattaisi siitäkin puhua, että mitä olisi tehtävissä. Joskus nimittäin kyse on siitä, että ajattelumalleja muuttamalla saa heräteltyä haluja henkiin. Voi myös olla, että suhteessanne on jokin asia, joka hiertää sinua kuitenkin. Koetko, että seksi voisi olla jonkinlainen rangaistus- tai kiristyskeino, jolla kontrolloit, kun et ehkä löydä muuta keinoa hallita miestä? Vai olisiko kyse vain kyllästymisestä?

Haluatko jatkaa suhdettanne? Jos haluat jatkaa, kannattaa koittaa kaikki mahdolliset keinot. Yksi hyvä keino on se, että yhdessä menette sellaisen seksuaaliterapeutin vastaanotolle, johon koette voivanne luottaa. Jos taas haluat pärjätä omin voimin, niin kannattaisi ottaa asia puheeksi miehen kanssa. Ilmeisestikin asia on teille tabu, josta ette viime aikoina ole puhuneet lainkaan keskenänne, vaan lakaisseet ongelman maton alle ihan kuin mitään ei tapahtuisi.

Ymmärrät varmasti sen, että teillä kummallakin on seksuaalisia haluja, mutta tiedätkö, miten mies selviytyy halujensa kanssa? Kannattaisi ottaa puheeksi se, mitä kumpikin haluatte seksiltä ja mitä haluatte toistenne tekevän. Paremmaksi rakastelijaksi on mahdollista oppia ihan koko loppuiän ajan, joten kannattaa antaa miehelle mahdollisuus tulla paremmaksi rakastelijaksi, kun vain kerrot, mitä sinä haluat. Pelkkänä lahnana makaaminen on passiivinen rooli, jossa miehen on vaikeaa ja aika innotonta yrittää tehdä mitään, jos et anna hänelle palautetta.