Toggle sidebar

Onko tämmoinen uhma enää normaalia? Kolmevuotias sabotoi omaa eloansa täysillä.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja The Maiden
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
The Maiden

The Maiden

Aktiivinen jäsen
28.09.2009
1 576
0
36
Esimerkkinä: Poika sanoo "Haluun jogurttia". Sitten mä sanon, että "Joo, tuun antamaan". Sitten poika huutaa "Eii eii jogurttia!". Sit mä sanon, että "Ei sitten". Sitten poika suuttuu tosissaan ja huutaa "Haluun jogurttia, byäääh"!! Sitten mä sanon, "Jaa sää haluut sittenkin jogurttia, mennään syömään". "EIIIIII!!!!Byäääh!!!" huutaa poika. Laitan jogurtin ja otan itsekkin, ja poika poraa ja raivoaa.

Ei ole huomion puutetta, koska oon kova sylittelemään ja hellimään, laulamaan jne.

Välillä tuntuu, kun tuo episodi tulee toisinaan monta kertaa päivässä asiasta kuin asiasta, että pojalla vippaa ehkä päässä pikkaisen. Meillä on kyllä toinenkin lapsi, jolla oli kyllä uhmaikä, muttei se tuommoista pitänyt.
 
Älä lähde mukaan tuollaiseen. Meilläkin lapsi tekee tuota välillä "mä haluan puuroa" ja sit kun mä rupeen tekemään sitä puuroa niin mukula heittäytyy lattialle huutamaan, että "en mä halua puuroa". Sit mä olen vaan, että asia selvä ja sit jää puurot saamatta. Mun puolesta saa huutaa ja raivota just niin kauan kuin mieli tekee.
 
Meillä on kans kolmivuotiaalla tollaista arpomista, mutta jos oon jo laittamassa sitä mitä ensiksi tahtoo, sitä sitten saa tai on ilman. Ei tosin montaa kertaa päivässä saikata, ehkä kerran pari viikkoon? Huutaa aikansa ja sitten syö/ottaa sen mitä on tarjolla.
 
Lapsi menee sekaisin tollasesta jahkaamisesta, hän hakee tuolla rajojaan ja merkitystä käsitteille - Älä lähde leikkiin mukaan, vaan selitä lapselle miksi nyt sit tällä kertaa jäi jugurtit saamatta. Myöhemmin rauhoituttuaan voit kysyä häneltä uudestaan jos kyse esim. välipalasta.
 
Eikös tuo oo ihan normi uhmaikäisen käytöstä? Lapsiguru Walhgren muistaakseni kehotti jossain kirjassaan kokeilemaan käänteistä psykologiaa em. tilanteissa; kun puuroa ei sitten halutakaan (vaikka ensin haluttiin), kielletään se mitä lapsi ei halua tyyliin, "et kyllä saakaan puuroa!", jota taapero sitten alkaakin taas haluamaan ja popsii puuronsa tyytyväisesti äidille hymyillen... Kuulostaa liian hyvälle ja helpolle ollakseen totta, eikö? :D
 
Meilläkin on joskus kokeiltu tuota mielen muuttamista. Mutta olen antanut sitä, mitä on ensin toivonut. Jos on vaihtanut mieltä, olen sanonut, että saa sitä, mitä ensin toivoi tai sitten ei mitään (varsinkin, jos olen jo aloittanut sitä laittamaan). Ja sanonut, että sitten vaikka ensi kerralla saa sitä, mitä olisi sitten kuitenkin halunnut (siis sitä toista vaihtoehtoa). Ymmärtääkö tästä kirjoituksesta mitään... Mutta siis en ole ollenkaan lähtenyt tuohon mukaan. Eikä tuollainen mielen muuttaminen ole sitten jatkunutkaan ja ihan mielellään ovat syöneet sitä, mitä on laitettu. Hakevat vaan rajojaan, että miten monesti voi mieltä muuttaa ja miten pitkään vanhemmat menevät heidän pillin mukaan...
 
Kiva kuulla että muillakin on samanlaista :) Meillä juuri tuommoista enkä edes ajatellut että se olisi jotenkin epänormaalia, rasittavaa kylläkin. Kuuluu ikään.
 
Toihan on aivan normiuhmis ap. Samanlaista on meilläkin ja peesaan tota että älä lähde mukaan. Jos oon jo laittamassa niin saa luvan syödä tai olla ilman. Jos en ole ehtiny vielä pöytään laittamaan niin voi muuttaa kerran toivomusta, ei enempää. Lapsi tarvii sitä aikusen päättämistä kun ei itse myllerryksissään kykene.
 
Heh, tuttua touhua. Mullakin on "kiltti" esikoinen ja sitä tää "pikkuriiviö" :). En lähde tohon touhuun mukaan, annan se ruuan mikä on, jos ei syö voi olla syömättä. Meillä ei saa raivoomalla enää mitään (ainakaan multa, isi välillä heltyy). Mä oon nyt ehkä reilu puol vuotta "kouluttanu" et raivoomalla ei saa mitään. en tiedä onko koulutuksen tulosta vai muuten vaan seesteisempi kausi, mutta nyt meillä on kivaa ja paljon vähemmän huutoa. Tsemppiä ja pysy lujana "Jugurttia, ole hyvä" etkä oo kuulevinasikaan huutoa ja raivoa.
 
Meillä poika tappelee tahdon/en tahdo -vaihtoehtojen kanssa oman päänsä sisällä. Kai se sitten normaalia on :D Joo yritän tästedes olla menemättä mukaan tuohon, laitan ensimmäisestä pyynnöstä sen jogurtin ja raivotkoon siinä ihan itsekseen sen kanssa ja syököön sitten kun menee ohi.
 
Ja meil auttaa se että aikuinen päättää kaksi vaihtoehtoa mistä valita ja silleen menee helpommin. Muuten alkaa helposti se eikun eikun...tarjolla kaksi lautasta ja se sitten pidetään minkä lapsi ekana ottaa. Ei kannata ollenkaan tehä sitä "ottasiksää tota"-linjalle, vaan tyyliin "nyt on tarjolla mehusoppaa tai jugua, kumman otat". Ja niistäkään ei aleta jahkaamaan.
 
Mä yritän kans olla tiukkana, ettei menis maailman tappiin jatkuvaksi vatvaamiseksi. Sitten jos tilanne menee ihan mahdottomaksi, olen antanut lapsen raivota ja sitten vähän jutellut siitä mitä tapahtui ja todennut, että ensi kerralla sitten uusi yritys. Haluan, että lapselle ei jää epäonnistumisen fiilistä noista tilanteista, joille hän itsekään ei mitään voi.
 
[QUOTE="vieras";22276163]Mä yritän kans olla tiukkana, ettei menis maailman tappiin jatkuvaksi vatvaamiseksi. Sitten jos tilanne menee ihan mahdottomaksi, olen antanut lapsen raivota ja sitten vähän jutellut siitä mitä tapahtui ja todennut, että ensi kerralla sitten uusi yritys. Haluan, että lapselle ei jää epäonnistumisen fiilistä noista tilanteista, joille hän itsekään ei mitään voi.[/QUOTE]

Joo, aina pitäs jutella tilanteet läpi ku on rauha palannu taloon.
 
meillä toimiii kaikkein parhaiten tuo käänteinen psykologia "no äiti sit syö tän jugurtin, nami nami", yleensä sitä purkkia ei ehdi edes avata kun muksu on jo lappamassa sitä suuhunsa
 
Kiva että muillakin.. Meillä on tyttö 3v1kk ihan mestari keksimään noita raivarin aiheita ja kokeilee aina miten pitkälle taas voi mennä. Meillä enemmänkin esim. uloslähdössä alkaa tuo volttaaminen, sukat on huonosti ja alkkarit peppuvaossa kun kaikki vermeet on jo päällä. Ja vaikka niitä kuinka oikois niin ei oo hyvin ja hirveet kilarit päällä. Kokeilenpa seuraavaksi tuota että sitten ei voi ulos lähteä ollenkaan jos ei pikkarit ala asettuun..
 
Ensin miettisin, saako jugurttia vai ei. Vastaus lapselle kyllä tai ei. Ei -> mankukoon vaikka tappiin asti, ei tipu. Kyllä -> jugurtti pöytään. Jos ei syö, pistetään pois tai äiti syö. Jos mankuu, mankukoon. Kun ei kelvannut tarjottaessa, ei saa myöhemminkään. Muistaa sitten seuraavan kerran ja jos ei, uusintaa vaan.

Jos aikuinen lähtee mukaan kotkotuksiin, lapsi veivaa edes taas halujensa kanssa ja on ihan sekaisin. Yhteenvetona aikuisen pitää vetää rajat eikä seilata mukana.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa