Onko tässä enää toivoa...

[Äiti yhdelle...]

Vauvalla ikää 10kk. Muutama kuukausi vauvan syntymän jälkeen miehellä diagnosoitiin masennus, on todennäkösesti kärsiny siitä jo kauemminkin...

Tilanne on vain nyt se että päivät on yhtä tappelua.
Välissä sovitaan ja seksikin on hyvää sillon ku sitä on. Nykysin itellä vaan ei enää niin haluta koko touhu just näitten ainasten riitojen takia ;(
Riidat syntyy jostain turhanpäiväsistä pikku asioista... Toisinaan riidan aiheet on niitä samoja joista on tapeltu ennenkin...
Mies syyttää ongelmista minua, hänessä ei vikaa ole... Tai sitten alkaa nauramaan ku hänen "vioistaan" sanon... Tietää kyllä mutta ei voi myöntää...
Mies kyllä osallistuu vauvan hoitoon... Se vain välissä on että musta tuntuu etten muuta kerkeä tekemään ku laittamaan pyykkejä, noukkimaan sen likasia sukkia lattialta, laittamaan tiskejä, siivomaan... Toki tämä vauva aika on sitä ettei aika meinaa riittää omiin juttuihin...
Mutta mies aina vaan jupisee että älä siivoo niin jää omaa aikaa... Mutta kuka jaksaa kattella tätä sotkua päivät, helppohan se hänellä on ku on päivät poissa...
Toisinaan aikansa möyrötettyään häippäsee ovet paukkuen veljensä luokse...
Rasittavaa ku aikusen ihmisen pitää paeta ongelmia...Ja se mykkäkoulun pitäminen on aivan naurettavaa

Olen koittanu että lähetäänkö vaikka kävelylle, otetaan vauva ja koira mukaan, ikinä ei jaksa...ei nyt tai muuta vastaavaa....
Olen joskus koittanu että jos pyydettäs lapsenvahti ja mentäs yhdessä syömään ulos... Ei jaksa, menee rahaa yms. on syyt lähtemiselle...

Sori tää koko kirjotus on ihan sekavaa sotkua, tuskin kukaan pysyy yhtään kärryllä mitä kirjotan :ashamed:

Onko tässä tilanteessa toivoa?
Jos kommenttisi on "Jätä se sika" tai muuta törkeyksiä, niin jätä kiitos kommentoimatta...

Muutenki paska fiilis, joten en lisää paskaa niskaan tarvitse ;(

 

[vieras]

Sellasta se on kun on vauva talossa, relaa ihan oikeesti siitä siivoamisesta niin ei tarvii turhasta tapella.

 

[-]

Onko lääkitys kunnossa? Kipin kapin lääkärisedälle, jos vielä ei ole, tai jos lääkitys ei pure.

Itse masentuneena osaan sanoa: älä tuputa miehelle mitään toimintaa. Anna hänen olla rauhassa, älä nalkuta tai vaadi mitään vähään aikaan. Anna hänen olla omissa oloissaan ja "rauhoittua". Masentunut ei välttämättä kykene tekemään pieniäkään juttuja ilman ahdistusta. Stressi pahentaa masennusta.

 

[Äiti yhdelle...]

Sellasta se on kun on vauva talossa, relaa ihan oikeesti siitä siivoamisesta niin ei tarvii turhasta tapella.

No niin...Mutta arvaa olisko täällä puhtaita astioita joista syödä jos mä en niitä pesis?

Ei ne riidat nyt pelkästään siivoomisesta johdu...

 

[Draumsyn]

On toivoa, jos miehesi paranee. Nyt sinun kannattaa yrittää muistaa, että miehesi on sairas, eikä todellakaan jaksa lähteä niille kävelyille sun muille. Jos sinä haluat kulkea talon ulkopuolella, sinun täytyy tehdä se yksin. Mieheltäsi voit toki kysyä, tahtooko lähteä, mutta jos ei tahdo, et suutu, vaan lähdet sitten yksiksesi.

Ymmärrän, että sinulla on rankkaa, mutta muista, että miehesi ei toimi noin sinun kiusaksesi vaan sairautensa takia. Toivottavasti miehesi alkaa hiljalleen tulla parempaan kuntoon! Valtavasti voimia sinulle!

 

[Äiti yhdelle...]

Onko lääkitys kunnossa? Kipin kapin lääkärisedälle, jos vielä ei ole, tai jos lääkitys ei pure.

Itse masentuneena osaan sanoa: älä tuputa miehelle mitään toimintaa. Anna hänen olla rauhassa, älä nalkuta tai vaadi mitään vähään aikaan. Anna hänen olla omissa oloissaan ja "rauhoittua". Masentunut ei välttämättä kykene tekemään pieniäkään juttuja ilman ahdistusta. Stressi pahentaa masennusta.

Menee maximi annoksella, meinasin kyllä tässä jo sille sanoa että saa luvan käyä uudestaan lääkärillä noihin lääkkeisiin liittyen jos ei ala käytös muuttumaan...

Olen antanu sille aikaa... Se saa nukkua päiväunetki kotona ollessaan...
Jos mä en ikinä sitä pyydä viemään vauvaa ulos jos mä en kerkee niin sitten saattaa oikeesti mennä parikin viikko ettei pääsis ulos...

 

[Äiti yhdelle...]

On toivoa, jos miehesi paranee. Nyt sinun kannattaa yrittää muistaa, että miehesi on sairas, eikä todellakaan jaksa lähteä niille kävelyille sun muille. Jos sinä haluat kulkea talon ulkopuolella, sinun täytyy tehdä se yksin. Mieheltäsi voit toki kysyä, tahtooko lähteä, mutta jos ei tahdo, et suutu, vaan lähdet sitten yksiksesi.

Ymmärrän, että sinulla on rankkaa, mutta muista, että miehesi ei toimi noin sinun kiusaksesi vaan sairautensa takia. Toivottavasti miehesi alkaa hiljalleen tulla parempaan kuntoon! Valtavasti voimia sinulle!

Niinhän se on...Joskus vaan tuntuu että se käyttää tuota masennusta tekosyynä... Ulos ei meidän kanssa jaksa lähtee mutta kyllä veljensä luokse jaksaa...

Mä alan olla niin poikki tähän paskaan

 

[-]

Onko lääkitys kunnossa? Kipin kapin lääkärisedälle, jos vielä ei ole, tai jos lääkitys ei pure.

Itse masentuneena osaan sanoa: älä tuputa miehelle mitään toimintaa. Anna hänen olla rauhassa, älä nalkuta tai vaadi mitään vähään aikaan. Anna hänen olla omissa oloissaan ja "rauhoittua". Masentunut ei välttämättä kykene tekemään pieniäkään juttuja ilman ahdistusta. Stressi pahentaa masennusta.

Menee maximi annoksella, meinasin kyllä tässä jo sille sanoa että saa luvan käyä uudestaan lääkärillä noihin lääkkeisiin liittyen jos ei ala käytös muuttumaan...

Olen antanu sille aikaa... Se saa nukkua päiväunetki kotona ollessaan...
Jos mä en ikinä sitä pyydä viemään vauvaa ulos jos mä en kerkee niin sitten saattaa oikeesti mennä parikin viikko ettei pääsis ulos...

Lastenhoidon saa varmaan järjestettyä niin ettei masentuneen tarvitse siitä stressata. 10kk ikäistä voi jo parin tunnin ajan katsoa joku lastenvahti.

Ei masentuneet suotta lähde psyk.osastolle "lepäämään"... Antaisit miehen tehdä sen kotona.

 

[vieras]

Siis mitä kiireitä sulla on niin paljon, ettei vauva pääsis pariin viikkoon ulos? Etkö sä oo äitiyslomalla?

 

[,,,]

Tää on taas tätä. Kellä muka ei ole aikaa viedä vauvaa pariin viikkoon ulos. Taitaa tarvita hoitoa joku muukin kuin mies.

 

[-]

On toivoa, jos miehesi paranee. Nyt sinun kannattaa yrittää muistaa, että miehesi on sairas, eikä todellakaan jaksa lähteä niille kävelyille sun muille. Jos sinä haluat kulkea talon ulkopuolella, sinun täytyy tehdä se yksin. Mieheltäsi voit toki kysyä, tahtooko lähteä, mutta jos ei tahdo, et suutu, vaan lähdet sitten yksiksesi.

Ymmärrän, että sinulla on rankkaa, mutta muista, että miehesi ei toimi noin sinun kiusaksesi vaan sairautensa takia. Toivottavasti miehesi alkaa hiljalleen tulla parempaan kuntoon! Valtavasti voimia sinulle!

Niinhän se on...Joskus vaan tuntuu että se käyttää tuota masennusta tekosyynä... Ulos ei meidän kanssa jaksa lähtee mutta kyllä veljensä luokse jaksaa...

Mä alan olla niin poikki tähän paskaan

Ehkä veljellä ei ole hänelle vaatimuksia siivoamisen tai muiden tekemisten suhteen, vaan hänen luonaan voi vain "olla".

Masentunutta on vaikea ymmärtää, ellei itse ole kokenut.

 

[Draumsyn]

Minusta sinun kannattaisi yrittää nyt jollain keinolla saada omaa aikaa. Jos teillä ei ole sellaisia tuttuja, jotka voisivat vauvaa välillä hoitaa, kysy sosiaalitoimesta apua. Joko apua kotiin tai sitten vauvalle tukiperhettä, jossa voisi olla muutaman tunnin silloin tällöin (tuskin sentään viikonlopuksi noin pientä malttaisit antaa ).

Joudut kyllä aivan liian lujille, kun hoidat sairasta miestä, kotia ja vauvaa. Kokeilin joskus itse vastaavaa, tosin lapsi oli puoli vuotta vanhempi. Jo parissa kuukaudessa olin aivan loppu. Teillä tilanne on jatkunut niin pitkään, että todella tarvitset jo apua!

 

[Draumsyn]

Ehkä veljellä ei ole hänelle vaatimuksia siivoamisen tai muiden tekemisten suhteen, vaan hänen luonaan voi vain "olla".

Masentunutta on vaikea ymmärtää, ellei itse ole kokenut.

Tuota meinasin myös sanoa, mutta unohdin. Luultavasti asia on juuri noin. Olen itse joskus sairastanut masennusta, joten siksi ymmärrän miestäsi. Mutta joskus myös ollut samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, joten ymmärrän sinuakin.

 

[Äiti yhdelle...]

Onko lääkitys kunnossa? Kipin kapin lääkärisedälle, jos vielä ei ole, tai jos lääkitys ei pure.

Itse masentuneena osaan sanoa: älä tuputa miehelle mitään toimintaa. Anna hänen olla rauhassa, älä nalkuta tai vaadi mitään vähään aikaan. Anna hänen olla omissa oloissaan ja "rauhoittua". Masentunut ei välttämättä kykene tekemään pieniäkään juttuja ilman ahdistusta. Stressi pahentaa masennusta.

Menee maximi annoksella, meinasin kyllä tässä jo sille sanoa että saa luvan käyä uudestaan lääkärillä noihin lääkkeisiin liittyen jos ei ala käytös muuttumaan...

Olen antanu sille aikaa... Se saa nukkua päiväunetki kotona ollessaan...
Jos mä en ikinä sitä pyydä viemään vauvaa ulos jos mä en kerkee niin sitten saattaa oikeesti mennä parikin viikko ettei pääsis ulos...

Lastenhoidon saa varmaan järjestettyä niin ettei masentuneen tarvitse siitä stressata. 10kk ikäistä voi jo parin tunnin ajan katsoa joku lastenvahti.

Ei masentuneet suotta lähde psyk.osastolle "lepäämään"... Antaisit miehen tehdä sen kotona.

Meillä ei ole lapsenvahteja. Sukulaisetki yli 100km päässä

 

[Äiti yhdelle...]

Siis mitä kiireitä sulla on niin paljon, ettei vauva pääsis pariin viikkoon ulos? Etkö sä oo äitiyslomalla?

Se oli nyt vain esimerkki...Mies kun ei ikinä suostu ulkona käymään vauvan kanssa...Niin jos se olis sen "harteilla" niin harvoin pääsis

Olen hoitovapaalla kyllä, mies vaan sotkee ja päivät menee melkein sotkuja siivotessa... Öitä meillä ei vieläkään nukuta kunnolla, joten saatetaan heräillä vasta lähemmäs puolen päivän... Tai ku vauva nukkuu niin sitten mä nukun ku ei vaan jaksa

 

[Äiti yhdelle...]

On toivoa, jos miehesi paranee. Nyt sinun kannattaa yrittää muistaa, että miehesi on sairas, eikä todellakaan jaksa lähteä niille kävelyille sun muille. Jos sinä haluat kulkea talon ulkopuolella, sinun täytyy tehdä se yksin. Mieheltäsi voit toki kysyä, tahtooko lähteä, mutta jos ei tahdo, et suutu, vaan lähdet sitten yksiksesi.

Ymmärrän, että sinulla on rankkaa, mutta muista, että miehesi ei toimi noin sinun kiusaksesi vaan sairautensa takia. Toivottavasti miehesi alkaa hiljalleen tulla parempaan kuntoon! Valtavasti voimia sinulle!

Niinhän se on...Joskus vaan tuntuu että se käyttää tuota masennusta tekosyynä... Ulos ei meidän kanssa jaksa lähtee mutta kyllä veljensä luokse jaksaa...

Mä alan olla niin poikki tähän paskaan

Ehkä veljellä ei ole hänelle vaatimuksia siivoamisen tai muiden tekemisten suhteen, vaan hänen luonaan voi vain "olla".

Masentunutta on vaikea ymmärtää, ellei itse ole kokenut.

Eipä se täällä kotonakaan muuta tee ku on vain...

 

[Äiti yhdelle...]

Minusta sinun kannattaisi yrittää nyt jollain keinolla saada omaa aikaa. Jos teillä ei ole sellaisia tuttuja, jotka voisivat vauvaa välillä hoitaa, kysy sosiaalitoimesta apua. Joko apua kotiin tai sitten vauvalle tukiperhettä, jossa voisi olla muutaman tunnin silloin tällöin (tuskin sentään viikonlopuksi noin pientä malttaisit antaa ).

Joudut kyllä aivan liian lujille, kun hoidat sairasta miestä, kotia ja vauvaa. Kokeilin joskus itse vastaavaa, tosin lapsi oli puoli vuotta vanhempi. Jo parissa kuukaudessa olin aivan loppu. Teillä tilanne on jatkunut niin pitkään, että todella tarvitset jo apua!

Ei meillä ole rahaa tommoseen apuun... Ja täällä kaikki "kodinhoitajat" tai mitä ne nyt on, on niin ylityöllistettyjä että ne vaan naurais siellä...

 

[Draumsyn]

On toivoa, jos miehesi paranee. Nyt sinun kannattaa yrittää muistaa, että miehesi on sairas, eikä todellakaan jaksa lähteä niille kävelyille sun muille. Jos sinä haluat kulkea talon ulkopuolella, sinun täytyy tehdä se yksin. Mieheltäsi voit toki kysyä, tahtooko lähteä, mutta jos ei tahdo, et suutu, vaan lähdet sitten yksiksesi.

Ymmärrän, että sinulla on rankkaa, mutta muista, että miehesi ei toimi noin sinun kiusaksesi vaan sairautensa takia. Toivottavasti miehesi alkaa hiljalleen tulla parempaan kuntoon! Valtavasti voimia sinulle!

Niinhän se on...Joskus vaan tuntuu että se käyttää tuota masennusta tekosyynä... Ulos ei meidän kanssa jaksa lähtee mutta kyllä veljensä luokse jaksaa...

Mä alan olla niin poikki tähän paskaan

Ehkä veljellä ei ole hänelle vaatimuksia siivoamisen tai muiden tekemisten suhteen, vaan hänen luonaan voi vain "olla".

Masentunutta on vaikea ymmärtää, ellei itse ole kokenut.

Eipä se täällä kotonakaan muuta tee ku on vain...

Niin, mutta kotona tietää, että pitäisi jotain muutakin. Ja näkee, miten väsynyt sinä olet, mutta ei pysty auttamaan. Kokee sen takia ahdistusta.

 

[Äiti yhdelle...]

Kyllä mä toisinaan ymmärrän tuota miestä sen masennuksen kanssa... Ite menetin muutama vuosi sitten itselle tosi tärkeän ihmisen eikä se elämä sillon helppoa ollut.

 

[Draumsyn]

Minusta sinun kannattaisi yrittää nyt jollain keinolla saada omaa aikaa. Jos teillä ei ole sellaisia tuttuja, jotka voisivat vauvaa välillä hoitaa, kysy sosiaalitoimesta apua. Joko apua kotiin tai sitten vauvalle tukiperhettä, jossa voisi olla muutaman tunnin silloin tällöin (tuskin sentään viikonlopuksi noin pientä malttaisit antaa ).

Joudut kyllä aivan liian lujille, kun hoidat sairasta miestä, kotia ja vauvaa. Kokeilin joskus itse vastaavaa, tosin lapsi oli puoli vuotta vanhempi. Jo parissa kuukaudessa olin aivan loppu. Teillä tilanne on jatkunut niin pitkään, että todella tarvitset jo apua!

Ei meillä ole rahaa tommoseen apuun... Ja täällä kaikki "kodinhoitajat" tai mitä ne nyt on, on niin ylityöllistettyjä että ne vaan naurais siellä...

Tukiperhe ei ainakaan maksa yhtään mitään. Niitä on kyllä hankala saada, mutta yritä kuitenkin. Ota yhteyttä sosiaalitoimeen heti huomenna!

 

[r]

Ette varmaankaan ole töissä, joku pärekorin teko kurssi voisi piristää kummasti teidän suhdetta.

 

[Äiti yhdelle...]

Ette varmaankaan ole töissä, joku pärekorin teko kurssi voisi piristää kummasti teidän suhdetta.

Mies opiskelee ja mä olen hoitovapaalla...

 

[Äiti yhdelle...]

Minusta sinun kannattaisi yrittää nyt jollain keinolla saada omaa aikaa. Jos teillä ei ole sellaisia tuttuja, jotka voisivat vauvaa välillä hoitaa, kysy sosiaalitoimesta apua. Joko apua kotiin tai sitten vauvalle tukiperhettä, jossa voisi olla muutaman tunnin silloin tällöin (tuskin sentään viikonlopuksi noin pientä malttaisit antaa ).

Joudut kyllä aivan liian lujille, kun hoidat sairasta miestä, kotia ja vauvaa. Kokeilin joskus itse vastaavaa, tosin lapsi oli puoli vuotta vanhempi. Jo parissa kuukaudessa olin aivan loppu. Teillä tilanne on jatkunut niin pitkään, että todella tarvitset jo apua!

Ei meillä ole rahaa tommoseen apuun... Ja täällä kaikki "kodinhoitajat" tai mitä ne nyt on, on niin ylityöllistettyjä että ne vaan naurais siellä...

Tukiperhe ei ainakaan maksa yhtään mitään. Niitä on kyllä hankala saada, mutta yritä kuitenkin. Ota yhteyttä sosiaalitoimeen heti huomenna!

Mä en halua laittaa lasta kellekkään vieraalle hoitoon. Ei ole ikinä ollu hoidossa, imetänki vielä niin ei se onnistus.
Toisekseen mies ei ikinä suostus tommoseen

 

[Äiti yhdelle...]

Ette varmaankaan ole töissä, joku pärekorin teko kurssi voisi piristää kummasti teidän suhdetta.

Meillä mies ei suostu mihinkään harrastuksiin lähteä...

 

[sara]

Voi sinua! Kyllä teillä on vielä toivoa <3
Minun mies on myös masentunut ja kuulostaa kyllä tutuilta nuo sinun esimerkit..

Meillä olen saanut arjen toimimaan näin: Olen tehnyt (niin pöljältäkö kuulostaakin) kirjallisena tehtävät, joita kunkin perheenjäsenen tulee tehdä ja näitä pyritään noudattamaan.

Jokaisella on omat tehtävät kodin hoidossa, omien tavaroiden huolehtiminen paikoilleen, imuroinnit, ruuanlaitot ym. Ja aloitin tämän kaiken sillä, että listasin kaikki tehtävät mitä kuukaudessa kuuluu kotitöihin roskapussien viennistä lähtien ja jaoin tietyt jutut kalenteriin tietyille päiville. Esim imurointi ti ja pe ja niin edelleen.

Yhdessä sitten käytiin miehen ja lapsien kanssa läpi sitä kotitöiden listaa ja mietittiin, että onko reilua, että ne kaikki tehtävät kuuluvat äidille (ja tämä lista oli piiiiiiiitkä). Ja sitten yhdessä jaettiin tehtävät, mitä kukanenkin tekee ja niitä pyritään noudattamaan. Toki joskus tämäkin ontuu, kun olen iltavuorossa, silloin mies "lusmuilee" mutta pääsääntöisesti tämä toimii. Masentunut ihminen tarvitsee kuitenkin tietynlaista ohjausta arjen pyörittämiseen, mutta pitää muistaa että kohtuudella.

Itelläkin meinaa aina välillä unohtua, että kyse on sairaudesta ja tässä esimerkiksi tämä viikonloppu on ollut yhtä tappelua, kunnes oivalsin, että nyt miehellä on taas alamäki sairauden kanssa. Otin sitten ukkokullan sohvalle juttelemaan ja kerroin, miten näen tilanteen nyt. En siis yrittänytkään selvitellä riitoja, vaan keskityin kokonaiskuvaan.

Kerroin, että nyt minusta tuntuu, että masennus on pahentunut. Mies kyllä alko heti haastamaan riitaa, mutta kärsivällisesti selitin, että tietyt asiat, joita meidän arjessa nyt on, ei kuulu normaaliin parisuhteeseen. Faktatietoa masennuksesta hyväksi käyttäen, selitin, että nämä asiat eivät ole kenenkään vika, vaan meidän pitäisi nyt tehdä asioille jotakin. Mies on ollut viime viikot todella lyhytpinnainen, äreä, väsynyt, hermostunut lasten nähden ja tietyllä tavalla tunnekylmä sekä itsekäs ja kun kärsivällisesti selitin, että nämä jutut kuuluu masennukseen, eikä normaaliin rakkaaseen mieheeni, niin ukkokultakin oivalsi, että niinhän se on Ja saatiin puhuttua oikein kunnolla ja keksittiin monta uutta ratkaisua tilanteeseen.

Niin ärsyttävää kun se onkin, että omat tunteet pitää tavallaan unohtaa, kun miestä kiskoo sieltä suosta ylöspäin, mutta kyllä se on sen arvoista, kun saa vastalahjaksi taas oman miehen edes hetkeksi <3 Ja kyllä niistä omistakin tunteista pitää höpötellä ukolle, kun hän voi paremmin Voimia sinulle!