onko tässä mitään järkeä...parisuhteesta asiaa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "plop"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

"plop"

Vieras
Eli ollaan oltu yhdessä 13v ja molempien eka seurustelusuhde. Tavattiin siis 20v ikäisinä. Meillä on 2 alakouluikäistä lasta. Itse haaveilen 3:sta lapsesta mutta mies ei.

En tiedä mitä rakkaus on ja rakastanko miestäni, minun vaikea sanoa sitä hänelle. Teemme kotona vaan aivan eri asioita eikä tehdä mitään tai harrasteta yhdessä mitään.

Nukumme eri sängyissä kuorsaus ongeman takia. Olemme nukkuneet näin jo vuosia.

Lapset hoidamme yhdessä ja heidän rutiinit, tosin vähän löyhästi mutta kuitenkin.

Olen joskus pettänyt miestäni ja hän sai sen selville, en ole ylpeä tästä.

Mietin eroa ja omaa pärjäämistäni monta kertaa/kk, pelkään yksinjäämistä loppuelämäksi mutta taas pelkään sortuvani nykyisen mieheni kaltaiseen.

onko tässä suhteessa järkeä?
 
Kyllä ja ei. Jos olet tilanteeseen tyytyväinen, mikä ettei. Jos taas tilanne ahdistaa, kannattaa mietiä, saisiko tilanteen muuttumaan parempaan suuntaan ja olisitko itse valmis tekemään töitä ja myönnytyksiä suhteen parantamisen eteen. Miehen kanssa kannattaa avoimesti asiasta puhua kunhan olet omia ajatuksiasi vähän selventänyt.
 
olen miehelle puhunut mutta ei tuota tulosta. Ei lähde terapiaan tai mihinkään. En uskalla sanoa että en rakasta miestä en tiedä miten reagoisi. Niin ja on monesti mies sanonut kun erimielisyyksiä, että erotaan mutta ei tee mitään asioiden eteen vaan minun pitäisi tehdä.

Itse vaan haluisin palavasti sen 3:nen lapsenkin ja ikää jo yli 30v
 
mies lisäksi nukkuu aamuisin pitkään ja lähtee vasta sitten töihin js tulee myöhään töistä. Kun tulee töistä niin aukaisee tietokoneen heti ja on sillä, eikä saa häiritä. Mies myös lepsu lasten kasvatuksessa eli se vastuu jää minulle kieltää pelaaminen tai käskeminen nukkumaan oikeaan aikaan. Meillä ei ole lisäksi seksiä, koska mies ei tee yhtään aloitteita. Seksi huonoa, koska ei jaksa kun huono kunto, ei myöskään tyydytä minua.
 
Suhteita on niin monenlaisia. Teidän on omanlainen, voi olla ihan toimiva, mikäli molemmat on sitä mieltä. Lapsille perheenne on varmaan ihan turvallisen tasa-painoinen tuollaisenaankin. Nuoria olette vielä ja lasten kasvettuakin ehditte miettiä.
 

Similar threads

Yhteistyössä