Onko totta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sinkkuneiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kuinkahan iso se seksintarve on miehellä sitten? Vaikka meillä ei kukaan pihtaa, niin välimatkantakia mies saa pillua korkeintaan kerran kahdessa viikossa. Mikähän olisi se oire, mistä erotan pettääkö vai ei? MIksi sanotaan että miehen on vaikea olla pettämättä koska seksiä ei ole tarpeeksi. Toivottavasti kaukosuhde kestää.
 
Omalta kohdaltani voisin sanoa, että jos jatkuvasti olisi seksiä vain kerran kahdessa viikossa, niin kyllä olisi tuskaa. Käteen vedosta ei nimittäin tule kuin huonolle tuulelle. Pillu ja fyysinen läheisyyden tunne on ainut autuaaksi tekevä. Pitkä saa miehellä olla pinna, jos pettämättä kestää, tosin kaikki me ollaan yksilöitä.

Pettämisen erottaa miehen harittavasta, välttävästä katseesta ja mielenkiinnon puutteesta.
 
Aluksi se soitti mulle joka toinen tai joka kolmas päivä. Nyt se ei soita viikkoon. Minusta on vaikeaa olla kyllästyttämättä miestä.
Minä olen minä, enkä voi muuksi muuttua. Itsellä hirvittää miten se jaksaa, kun välillä ei tämä itsetunto jaksa mua kannatella. Ehkä siksi tapahtuu se mitä eniten pelkään.

Ihme on myös se,että yleensä miehellä lentää mälli sekunnissa jos kolmekin viikkoa on mennyt aikaa edellisestä nainnista, nykyään se kestää ainakin puolituntia. Onko se vetänyt käteen vai eikö se enää kiihotu tarpeeksi minusta?

Lisäksi pelkään että jos se katselee jotain mallien kuvia, ja kun näkee minut livenä niin pettyy, kun mulla on finnejä naamassa ja tukka niinku variksenpesä pitkän automatkan jäljiltä.

Hm. Taitaa olla niin että itse minä soppani keitän, jos en nyt herää tästä vitutuksesta ja depressiosta niin minkä takia sen pitäskään mua jaksaa.
Sillä on varmaan itelläkin ihan yhtä vittumaista, eikä mun auta sille valittaa.
 
Minä uskoin kauan yksiavioisuuteen. Olin todella uskollinen ja luulin olevani sitä lopun elämääni. Sitten mieheni kärysi kerran ja toisenkin. Kriisin jälkeen jatkoimme elämää mutta ""se jokin"" suhteestamme puuttuu tyystin eikä meillä ole rakasteltu aikoihin (tarkennus: meillä vain on ""aviolliset valvotteet"" kuten mieheni sanoo...). Kaipaan hellyyttä, suudelmia ja kiihkoa, niitä perhosia vatsanpohjaan. Se kaipaus saa minut pettämään miestäni toisen kanssa.

Ihminen joka pysyy uskollisena, on harvinainen helmi. Kunnioitan heitä kovasti. He tekevät jotain sellaista johonka meillä muulla ei ole tahdonvoima riittänyt.

Monasti kysellään, mihinkä tämä maailma on menossa kun kaikki pettää. Eiköhän sitä ole tapahtunut aikojen alusta saakka, siitä vain ei ole kyetty kommunikoimaan näin laajalti joten se on pysynyt tabuna. Nyt keskustelut ovat auenneet ja totuus on alkanut valottua. Suurin osa pettää jossain vaiheessa.
 
Lea kirjoitti helmistä. Istun tässä netissä helmet kaulallani.
Sain helmet aviomieheltäni kauan sitten. Jos kyyneleet helmiä ois, ne rikkaaksi tehdä mut vois.... laulaa Paula K.

Olen antanut ex-ukolleni kaikki sekoilut anteeksi. Viina, naiset ja maailman humu sekoittivat maalaispojan pään ulalle.

En pettänyt kertaakaan seurustelusta lähtien ja avioeron jälkeen en ole ollut miesten kanssa missään tekemisissä. Selibaattia on jo reilu seitsämän vuotta takana.

En usko siihen, että selibaatti on miehillä silkkaa tuskaa.
Tuskin munkkiluostareita olisi perustettu, jos se olisi pelkkää kärsimystä. Sublimaatio kirkastaa aivoja. Energian voi suunnata järkevämpiin asioihin.

Olkaa reissumiesten vaimot ihan hyvillä mielin. Epäilyn ei saa antaa myrkyttää mieltään.

Minulle avioliitto on pyhä. Lupasin rakastaa elämäni loppuun asti yhtä miestä. Jos hän sairastui, niin asialle ei voi mitään.
Hän halusi avioeron en minä.

Ihan mukavasti minun elämä sujuu. Olen täysin onnellinen yh-äiti. Kävin katselemassa Ideakeittiön sivuja.

Elleissä on vielä paljon palstoja, joilla en ole koskaan käynyt. Olen ihan turhaan jymähtänyt näille ihmissuhdepalstoille.

Perustin aikoinaan ex-lähiööni vertaistukiryhmän. Muuttojen takia niissä käyminen jäi ja en enää tarvinnut erityisemmin apua. Sitten keksin nämä Ellien sivut ja olen viihtynyt täällä liiankin hyvin.

Keskiviikkona menen katsomaan ilmaisnäytöksenä harrastajateatterin näytöksen. Esityksen nimi on Särkynyt sydän. Käsikirjoitus oli muuttunut matkan varrella.

Ei puolison uskollisuutta kannata pähkäillä. Pitää vain elää itse uskollisena. Toisten ihmisten touhuja ei kannata seurata senkään vertaa. En ole sellaisten ihmisten kanssa missään tekemisissä, jotka pettävät puolisoaan.

Mielestäni parisuhdepalsta on tarkoitettu tavallisen arkielämän pohtimiseen. Jos keskustelut pyörivät jatkuvasti pettämisen ympärillä, niin ei kukaan normaalissa suhteessa elävä uskalla tulla pahoittamaan mieltään tälle palstalle.

En ole omasta mielestäni mikään harvinainen friikki maassamme. Suomi on melko luterilainen maa. Hyvin monella on yhtä ahdas uskovainen kotikasvatus kuin minulla. Avioero oli synti ja häpeä ja huoruudesta puhuttiin niin kuin se on. Susipareja ei katsottu hyvällä 20 vuotta sitten. Avoliitto oli uusi sana, jota kauan vieroksuttiin.

Minulle on täysin yhdentekevää olenko avioliitossa vai en.
Lasten etu on kaikista tärkein. Niin exänikin ajatteli ja jätti perheensä. Hän oli siinä täysin oikeassa.

Lähden laittamaan helmet koteloonsa. Vatsa on täynnä perunaa ja kalapuikkoja. Ehkä innostun Ellien ruokaresepteistä. Siellä on tasokasta keskustelua.
Siirtäkää tekin ajatuksenne mukaviin asioihin. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta. Niin se on ollut ennen ja taitaa pitää nykyäänkin. Seksi on minun tarvehiarkiassa vihonviimeinen asia. Sen tarpeen voi hyvin tyydyttää pienellä Tupla-patukalla. Niin minä tein tänään töiden jälkeen. Tarjoan virtuaali Tuplan teille kaikille. Voikaa hyvin.
Sielun rauhaa kaikille.

 

Uusimmat

Yhteistyössä