Onkohan masennus tekemässä paluuta vai mitä tämä nyt on??

[pelko]

Olin muutaman vuoden masentunut, alkaen kuopuksen odotuksesta päättyen eroon lasten isästä. Nyt erosta aikaa vuosi ja olen tähän saakka voinut hyvin. Nyt olen aika kovasti alkanut pelkäämään lasten menetystä tai että heille sattuisi jotain kun ovat muualla (hoidossa, isällään jne.). Lisäksi olen taas alkanut pelkäämään sairauskohtausta kun olen yksin. Lähinnä pelkään jotain sydänkohtausta, vaikka olen täysin terve ainakin fyysisesti. Kämppä on kaaoksessa ja motivaatio ylipäänsä minkään asian tekemiseen on täysin kateissa. Olen useimmiten hyvällä tuulella, työt maistuu, nauran ja vitsailen paljon, innostun helposti asioista -- seurassa. Yksin ollessani iskee pelko ja ahdistus.

Olen niin monta vuotta elänyt pelkästään lapsille (ex ei paljoa lastenhoidossa auttanut) että tuntuu ettei minulla ole omaa elämää lainkaan. Jos menettäisin lapseni, minulla ei olisi enää mitään.

Mitähän olisi tehtävissä? Pelkään, että ajaudun yhtä pohjalle kuin olin ennen eroa ellen nyt tee jotain. Terapiaan en haluaisi. Olen käynyt siellä jo vuoden selvittelemässä parisuhdeasioita enkä mielellään menisi uudestaan.

 

["vieras"]

Suosittelen purkamaan sydäntä jollekin hyvälle yställe voimia sinulle

 

[lääkityksellä]

Kannattas alottaa mielialalääkitys. Sen voi ottaa myös ennaltaehkäisevänä.

 

[---]

Mulla on ollut masennusta ja ahdistuneisuushäiriö. Mun mielestä noi kuulostaa sen ahdistuneisuushäiriön oireilta enemmänkin.

Mutta tosiaan olisiko lääkitys poissuljettu vaihtoehto sulle?

 

[lääkityksellä]

Niin se vielä että mun mielestä kuulostaa masennukselta. Mulla on ollut tuota samaa, ennen ja jälkeen eron. Mutta lääkitys auttanut jaksamaan paremmin

 

[pelko]

En haluaisi turruttaa itseäni lääkkeillä. Olen voimakkaasti tunteva ihminen ts. tunnen kaikki tunteet voimakkaina eli en haluaisi vaimentaa esim. onnen ja ilon tunteita. Toisaalta sitten taidan olla masennukseen taipuvainen ja kärsinyt siitä enemmän tai vähemmän teini-iästä saakka. Yritän jatkuvasti muuttua siinä onnistumatta mutta kokoajan se tuntuu olevan ihan "kielen päässä".

 

[lääkityksellä]

Turhaan pelkäät, että lääkkeet turruttais tunteet. Ilonkin voi tuntea voimakkaampana, eikä kertomasi asiat ahdista. Voithan aloittaa pienellä annostuksella esim. 10mg Sepram. Mulla on 20mg

 

[---]

En haluaisi turruttaa itseäni lääkkeillä. Olen voimakkaasti tunteva ihminen ts. tunnen kaikki tunteet voimakkaina eli en haluaisi vaimentaa esim. onnen ja ilon tunteita. Toisaalta sitten taidan olla masennukseen taipuvainen ja kärsinyt siitä enemmän tai vähemmän teini-iästä saakka. Yritän jatkuvasti muuttua siinä onnistumatta mutta kokoajan se tuntuu olevan ihan "kielen päässä".

Jos sä olet voimakkaasti tunteva niin oletko ajatellut, että tuo kuvaamasi tilanne olisikin sinulle ihan normaalia? Sä vaan olisit ihminen jolla sekä alakulo että ilo korostuu voimakkaana.

 

[pelko]

Jos sä olet voimakkaasti tunteva niin oletko ajatellut, että tuo kuvaamasi tilanne olisikin sinulle ihan normaalia? Sä vaan olisit ihminen jolla sekä alakulo että ilo korostuu voimakkaana.

Voi se ollakin normaalia. Jo pienenä itkin herkästi ja koin voimakasta myötätuntoa. Nykyään en pysty katsomaan uutisia, koska koen niin voimakasta (myötä)ahdistusta esim. onnettomuuksien uhreja/omaisia kohtaan. Tämä on toisaalta itsessäni sellainen piirre, josta pidän. Tässä haittaa se, että en halua lasteni joutuvan kokemaan kipua, kauhua, surua jne. Tietenkin haluan lapsilleni vain parasta mutta minun on vaikea kestää sitä ahdistusta jota se minulle tuottaa. Saan hillittömiä itkukohtauksia, jos erehdyn ajattelemaan jotain raiskattua ja murhattua lapsiparkaa tai lähinnä sitä mitä se lapsi on tuntenut sillä hetkellä. En vain kestä sitä.