U
uupunut äiti
Vieras
Pahoittelut, tuli pitkä viesti...
Uusimmassa Vauva-lehdessä oli juttua nukkumisesta ja unihäiriöistä. Jäin miettimään meidän 11-kuista. Poika on laitokselta asti ollut vähäuninen. Laitoksella muita vauvoja piti välillä herätellä syömään, meidän poika nukkui vartin kerrallaan ja sitten taas oltiin vähintään saman verran hereillä. Näin siis yötä päivää tietenkin.
Kolmekuisesta asti päivällä saadun unen määrä vakiintui n. tuntiin. Alussa poika nukkui sen kolmessa-neljässä pätkässä, sitten n. puolivuotiaasta lähtien kahdessa osassa, molemmilla kerroilla puoli tuntia.
Eikä siinä mitään, koska yönsä poika on nukkunut hyvin, n. 12 tuntia. Heräillyt on toki, mutta nukahtanut pian uudelleen. Kunnes nyt muutama viikko sitten alkoi nukkua jonkinlaisia kolmansia päikkäreitä: meni nukkumaan normaalisti n. klo 20, nukkui taas sen puoli tuntia ja bling! heräsi, eikä suostunut millään nukkumaan enää. Tehtiin ensin se virhe, että otettiin poika sitten vielä meidän kanssa puuhastelemaan. Nyt ollaan sitten pari viikkoa yritetty tehdä niin, että kun poika herää, häntä ei nosteta pois sängystä, vaan koitetaan saada nukahtamaan mahdollisimman pian.
Miehen kanssa sitten vuorotellaan aina näin iltaisin ja n. pari tuntia siinä menee, ennen kuin poika nukahtaa uudelleen.
Neuvolassa sanoivat, että ongelma poistunee, kun poika siirtyy yksiin päiväuniin. Mahtaakohan oikeasti olla noin? Vai voisiko kyseessä olla jo ns. unihäiriö? Onko kenelläkään sellaisista kokemusta tai tietoa?